perjantai 16. maaliskuuta 2018

Makuuhuone uuteen uskoon

Meidän makuuhuoneen tapetit hieman repsottivat ennen ja nyt oli aika laittaa makuuhuone uuteen uskoon. Ei uskoisi miten suuri muutos voi olla yhden seinän tapetoimisella! (Vilauksen makuuhuoneen vanhasta ilmeestä löydät TÄÄLTÄ!)


Makuuhuone uuteen uskoon



Makuuhuonetta hallitsee meidän sänky ja kovin paljoa sen lisäksi makuuhuoneeseen ei mahdukaan. Olemme halunneetkin rauhoittaa makuuhuoneen ja esimerkiksi telkkaria sieltä ei löydy. Meidän kodissa vallitsee hyvinkin vaalea fiilis ja makuuhuone jatkaa samalla linjalla. Oikeastaan makuuhuone on meidän kodista kaikkein vaalein huone ja mun mielestä siellä on todella rauhaisa fiilis ja hyvä nukkua. Valkoisen lisäksi makuuhuoneessa on harmaata ja hopeaa. Sisustusta voisi kuvailla jopa hieman romanttiseksi ja siksi se poikkeaa meidän muusta kodista. Jotain väriä huoneeseen piti kuitenkin saada ja siksi sinne eksyi hieman värikkäämpiä tyynyjä kevään kunniaksi.


Makuuhuone uuteen uskoon

Makuuhuone uuteen uskoon

Makuuhuone uuteen uskoon



Tapetoinnin tarve koski onneksi vain yhtä seinää, sillä yksi seinä on vaatekaappia, yksi ikkunaa ja yhdellä seinällä oli kaunis valkoinen tapetti ennestään. Sopiva kaunis tapetti löytyi K-raudasta ja tykkään siitä vielä enemmän kun katselen sitä tuossa seinällä. Tapettirullan hintakin oli varsin sopiva, vain noin 30€ per rulla, yhteen seinään tarvittiin kolme rullaa, koska kohdistamisen takia sitä meni paljon hukkaan. Isälläni ei kovin kauaa mennyt kun hän oli tuon seinän tapetoinut. Hitainta hommaa oli ehdottomasti kun itse nypin vanhoja tapetteja pois... Kaikki oli kuitenkin sen kiroilun arvoista, makuuhuone on kuin eri huone nyt!

Kuten koko meidän koti, myös makuuhuoneessa uusi ja vanha yhdistyy. Vanhoja juttuja on mm. lahjaksi saatu piianpeili ja roskalavalta pelastetut tikkaat, uutta sitten tietysti sänky ja lipasto. Mulla on tapana myös kierrättää tekstiileitä ja tavaroita eri huoneissa ja nyt makuuhuone sai esimerkiksi olohuoneen vanhan maton.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tykkään todella paljon meidän makuuhuoneesta nyt. Siellä on kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään liikaa. Muutoksen myötä kevensin ilmettä entisestään, esimerkiksi karsimalla hyllyn tavaramäärää ja se oli ehdottomasti oikea valinta!


Makuuhuone uuteen uskoon

Makuuhuone uuteen uskoon


Pienet rempat ja muutokset todellakin piristävät ilmettä. Olen hurjan tyytyväinen tähän tulokseen. Rakastun jatkuvasti uudelleen meidän kotiin! Ja ei kun seuraavan remppakohteen kimppuun! Onko teillä tehty kodin muutostöitä viime aikoina?


Ihanaa viikonloppua ja pientä kevätfiilistä teille! <3

4 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)