keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Hotel Sveitsi & elämysloma. Sis. Alekoodi!

Elämysloma Hotel Sveitsi
*Postaus toteutettu yhteistyössä Perheblogien ja Hotel Sveitsin kanssa.


Mitä sinulle tulee mieleen jos kuulet sanat elämysloma ja Hyvinkää? Ei varmaan mitään. Itse en ainakaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että Hyvinkäällä voisi olla jotain elämyksiä tarjolla. Viikonlopun jälkeen Hyvinkää nousi kyllä omalla listallani yhdeksi kotimaan matkakohteeksi, jota todella suositella vaikka kesälomakohteeksi! Hotel Sveitsi toimi nimittäin Perheblogien kehittämispäivän puitteina ja samalla tutustuimme Sveitsin alueen tarjontaan myös laajemmin.


Mikä Hotel Sveitsi?


Hotel Sveitsin juuret ulottuvat jo vuosikymmenien taa, mutta syksyllä 2017 täysin uudistunut hotelli on nykyään osa Primehotels -ketjua. Sijainti Hyvinkäällä on erittäinkin keskeinen ja sinne on helppo saapua niin Turusta, Helsingistä kuin Tampereeltakin. Julkinen liikennekin tuntui toimivan hyvin, moni meistä tuli paikalle junalla.

Me kokoustimme, nautimme ja yövyimme hotellissa. Kokoustilana meillä oli vanhaa tyylikkyyttä henkivä ihana prinsessahuone! Prinsessahuoneen katossa oli peilejä ja pinkki katto. Hotellissa on hyvät kokoustilat ylipäätään. Yleiset tilat ja huoneet olivat todella tyylikkäät ja hienot muutenkin. Suurin osa huoneista on täydellisesti remontoituja. Hotellihuoneessa oli ripaus luksusta kosmetiikan ja suklaan muodossa, I like! Sängyt olivat ihanat ja niissä kelpasi väsyneen äidin nukkua! Mä niin rakastan hotelleja!


Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi



RUOKARUOKARUOKA! Tiedätte, että olen hyvän ruoan ystävä ja mulle on tärkeää, että ruoka on todellakin hyvää. Hotel Sveitsi tarjoaa useamman ravintolavaihtoehdon ja testasimme niin aamupalan kuin kolmen ruokalajin lounaan ja illallisen Tila ja Alku ravintoloissa. Ruoka oli ihan todella herkullista, pakko sanoa etten muista millon olisin hotellissa saanut yhtä hyvää ruokaa. Ruoka oli yksi parhaimmista asioista reissussa ja siihen hotellissa todellakin panostetaan. Saatavilla oli myös vegaanista ruokaa. Tällä kertaa söimme aikuiseen makuun -mentaliteetilla, mutta hotellista löytyy ravintoloita myös perheitä ja etenkin lapsia ajatellen. Palvelu oli ystävällistä ja huolehtivaista, meillä oli koko ajan hyvä fiilis! Ravintoloissa käy paljon paikallisia syömässä, enkä yhtään ihmettele miksi. Ravintoloiden lisäksi hotellissa on hyvät tilat myös juhlien järjestämistä ajatellen.



Elämysloma Hotel Sveitsi


Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi



***


Hotel Sveitsi on täynnä elämyksiä!


Se mikä eniten itseni yllätti oli se, että Hotel Sveitsi ei ole pelkkä hotelli. Se on tosiaankin elämyskeskus ja siis erinomainen vaihtoehto tavallisten huvipuistojen, puuhapuistojen yms. tilalle. Kyseessä on todellakin elämysloma!


Mitä kaikkea Hotel Sveitsi sitten piti sisällään?

  • SuperPark Sveitsi - sisäaktiviteettipuisto
  • Sveitsin uimala - sisä- ja ulkoaltaita, saunoja, kuntosali jne.
  • Fit Park Sveitsi - kuntoilukeskus
  • Biorex Sveitsi - leffateatteri
  • Seikkailu Sveitsi - seikkailupuisto ulkona
  • WayOut Sveitsi - pakohuone
  • Beauty Spa Sveitsi - spa-hoitola


Hotel Sveitsi on siis täynnä erilaisia aktiviteetteja. Itse kävin testaamassa uimalan sisäaltaat, mutta rohkea Anniina kävi testaamassa myös avannon! Isifitness -blogin Jesse testasi tietysti kuntosalin ja uskotaan ammattilaista, se oli kuulemma loisto. Osa bloggaajistamme testasi myös pakohuoneen ja sekin sai kehut.

Ei sillä etteikö hotellin alueella olisi jo tarpeeksi aktiviteetteja, löytyy Sveitsin alueelta runsaasti lisää aktiviteetteja. Hotel Sveitsi tekee tiivistä yhteistyötä lähialueen toimijoiden kanssa, joten totta kai näitäkin piti käydä testaamassa! Lähistöltä löytyy mm. ratsastusta, jota itse kävin testaamassa ja josta jo alkuviikosta kuulittekin, laskettelua, jossa meitä myös kävi muutama testaamassa onnistuneesti. Lisäksi ympäristöstä löytyy mahtavat ulkoilureitit lenkkeilyyn, pyöräilyyn ja hiihtoon esimerkiksi.

En yhtään ihmettele, että alue on lähtenyt nousuun kotimaan matkailun tiimoilta. Meistä moni alkoi heti suunnitella miten mahtavat puitteet Hotel Sveitsi tarjoaisi koko perheen reissulle! Ei siis ihme, että hotellissa oli paljon lapsiperheitä. 





Tekisikö mielesi kokea elämysloma ja Hotel Sveitsi?


Me haluamme Perheblogien kanssa tarjota teille lukijoillekin huipun mahdollisuuden lähteä reissuun Hyvinkäälle. Hotel Sveitsi sopii lapsiperheille lukuisten aktiviteettien ja monipuolisuutensa takia. Pakettiin kuuluu aina aamiainen ja käynti uimalassa sekä Fit Park Sveitsi -kuntosalilla. Alennuskoodilla PERHEBLOGIT saat 25% alennusta päivän joustavasta majoitushinnasta Hotel Sveitsissä. Etu on voimassa majoitusvarauksiin 30.06.2018 loppuun asti saatavuuden mukaan ja kun varaukset tehdään 30.4.2018 mennessä.

Eikä tässä vielä kaikki... Perheblogien somesta löytyy lahjakorttien arvontaa. Voit voittaa hotelli yön tai ravintolalahjakortin Hotel Sveitsiin. Joten kurkkaa meidän FB ja Instagram!

Kannattaa tsekata myös Anniina Jalkasen tubekanava ja vlogi meidän reissusta! <3

2 kommenttia:

  1. Olipas kiva yhteistyö :) Vautsi! Olen paljon kuullut kehuja tuosta Sveitsistä :) Kivaa viikon jatkoa teille <3

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)