torstai 16. maaliskuuta 2017

Häiden kustannukset - kuka maksaa ja mitä?

Häitä suunniteltaessa on pakko ottaa huomioon myös häiden kustannukset. Kuka maksaa ja mitä?

Häiden budjettia voi olla monenlaista ja jokainen valitsee itselleen ja omalle lompakolle sen parhaimman ja sopivimman. Häistä saa varmasti ikimuistoiset niin pienellä kuin isollakin budjetilla.



Meidän häiden budjettiin liittyen meillä on ollut alusta asti muutama ajatus:

Emme nuukaile jokaisessa asiassa.
Maksamme häät itse.
Emme ota velkaa häitä varten.


Valitsimme tietyt asiat joihin panostetaan ja niitä ovat esimerkiksi:

Molempien hääpuvut
Ruoka
Valokuvaus


Emme kuitenkaan lähteneet hulluttelemaan vaan löysimme oikein hyvin meidän budjetille sopivat ammattilaiset hoitamaan esimerkiksi pitopalvelun ja valokuvauksen. Puvut on vielä hankintalistalla, joten niistä en osaa tässä kohtaa sanoa, mutta oma tarkoitukseni on hankkia puku uutena, mutta mikäli sopivaa ei löydy sopivalla hinnalla, pidän silmät auki myös käytettyjen pukujen varalta. Reilu viikko ja pääsen sovittelemaan pukuja, jaiks!


Mistä säästämme?


Hääyönä aiomme tulla kotiin yöksi hotellin sijaan. Ajattelimme, että ei sitten tarvitse pitää kiirettä pois häistä ja hotellissa olo aika jäisi ehkä aika lyhyeksi. Voisin harkita hotelliyötä sitten seuraavaksi yöksi, silloin hotellista saisi ehkä enemmän irti. Lisäksi esimerkiksi sormuksemme ovat aika perushintaiset, sillä olen sellainen huithapeli, että pelkään hukkaavani sen alta aikayksikön, kiva sitten jos olisi joku 10 000€ timanttisormus...

Pyrimme myös ostamaan monia juttuja käytettynä ja hyödyntämään jo valmiiksi löytyviä asioita, kuten lyhtyjä, valosarjoja ja lasipurkkeja. Käytettynä olen ostanut mm. tylliä, pompomeja, hanallisen lasiastian, hallaharsoa..

Meillä on käynyt uskomattoman hyvä tuuri monessa asiassa, sitä en voi kieltää. Muun muassa sormukset, osa koristeista ja hääauto löytyivät sopivaan hintaan ja olemme säästäneet niissä pitkän pennin. Suosittelen myös liittymistä Facebookin hääkirppiksille sekä tutustumaan osoitteeseen www.haatori.fi. Kannattaa myös aloittaa hyvissä ajoin tarvikkeiden katselu ja hankkiminen niin ei tarvitse kiireessä ostaa sitä kalleinta.

Olemme olleet onnekkaita ja löytäneet lähipiiristä ja tuttavista ammattilaisia, jotka saamme toteuttamaan häitämme. Ilmaiseksi ei kuitenkaan kenenkään tarvi häidemme eteen työskennellä. Rahaa enemmän näissä painoi se, että kun tiedän tekijät entuudestaan, pystyn luottamaan siihen, että saan juuri sellaista mitä haluan. Tiedän esimerkiksi, että ruoka häissämme on hyvää, olisi kamalaa maksaa iso summa tuntemattomalle pitopalvelulle ja saada kuraa.



Miten sitten rahoitamme häät?


Alusta asti oli selvää, että maksamme häät itse. Enää kai ei edes ole niinkään tapana, että vanhemmat maksaisivatkaan häitä. Toki meidän molempien vanhemmat maksavat häälahjana meille osiot häistä, mutta suurin osa menee ihan omista pusseistamme.

Olemme säästäneet ylimääräiset rahat häihin, veronpalautukset ja lomarahat esimerkiksi. Lisäksi pistämme koko ajan kaikista tuloista osan sivuun, emme kuitenkaan halua elää pelkällä näkkileivällä ja kaurapuurolla syksyyn asti, joten liiallisuuksiin ei ole menty. Itse olen silti laittanut esimerkiksi omat vaateostokseni ihan minimiin. Olemme myös tehneet hiljalleen hankintoja, joten menot jakautuvat tasaisesti.

Budjetti ja rahat alkavat hiljalleen olla, jossei nyt ihan kasassa, niin suunnitelma niiden hankkimiseksi on valmis. Kaikenkaikkiaan häämme tulevat maksamaan ilman häämatkaa noin 8000€-10000€, uskon sen olevan aika keskiverto summa ja sillä summalla saamme kyllä varmasti omat unelmahäämme. Ja toisaalta, siitä päivästä tulee ikimuistoinen, vaikka joutuisimme budjetin puitteissa luopumaan jostain. Siinä päivässä meille tärkeintä on moni muu asia, joten olemme päättäneet ettemme ota velkaa yhtä päivää varten. Toki sen verran aiomme tästä tarvittaessa joustaa, että jotain voimme ostaa luottokorteilla, mutta meidän luottorajoilla niistä ei suurta velkaa ehdi syntyä.


Budjetista viis, jokainen hääpäivä on ikimuistoinen! <3

Kuinkas hyvin teidän häät ovat pysyneet budjetissa, vai paukkuiko budjetti? :)

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulle :) Myös me maksoimme aikanaan häämme itse ja budjetti oli ilman häämäatkaa noin 10 000. Jo alkujaan oli selvää, ettei velkaa otettaisiin. Meille tärkeintä oli ruuan ja pukujen lisäksi vieraiden viihtyvyys eli esim. bändi lohkaisi osan tuosta budjetista. Lopulta täysin yllättäen saatii joitakin osioita "lahjaksi" hävettävän halvalla ja lähes kaikki materiaalit löytyi alesta ja erilaisista tarjouskampanjoista. Budjetissa siis myös pysyttiin todella hyvin, vaikka mm. pukuni olikin huomattavasti aiottua kalliimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraiden viihtyvyys on kyllä tärkeää, meillä onneksi appiukko on muusikko, joten bändi järjestyi mukavasti hänen kautta..:) Pienellä suunnittelulla ja tutkimisella pystyy kyllä hyvin säästämään, että rahaa jää sitten myös hieman budjetin ylitykseenkin toisissa asioissa. :)

      Poista
  2. Itse olen mennyt naimisiin 13 vuotta sitten ja silloin vanhempamme maksoivat meidän häät puoliksi. Häämme oli tosin aika pienet, meidän näköiset. Ja, paljon silloin tein itse, esim hääpukuni ja mieheni puku vuokrattiin.
    Nyt olen seurannut kun veljeni menee kesällä naimisiin. On järjestelyt ja ehkä myös vaatimuksetkin muuttuneet. Toki on paljon parista vaatimukset kiinni.
    Mutta, onneksi jokainen saa tehdä nämä päätökset ja valinnat itse. Tärkein kun on että häät ovat parin näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se todella on! :) Mielestäni kyllä hieman tuo hääjärjestely on osaltaan mennyt överiksi, mutta kukin tavallaan..:)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)