keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 topit ja flopit

Vuoden 2016 viimeisiä päiviä viedään.. Juurihan mä kirjoittelin teille viime vuoden vaihteessa!? Vuosi 2016 on ollut tapahtumarikas ja miten paljon onkaan tapahtunut tämän vuoden aikana! Keräsin tähän postaukseen tämän vuoden parhaimmat sekä huonoimmat asiat.

Vuoden 2016 topit:

* Oma asunto
Elokuusta alkaen meillä on ollut ikioma ihana koti. Olemme hiljalleen tehneet asunnosta mieleisen ja kyllä me täällä niiiiin hyvin viihdytään.




* Uusi työ
Kohta tulee vuosi täyteen uudessa työssä. Nykyään vakituiset kokoaikaiset työpaikat tuntuvat olevan kiven alla, joten siksi kiva työ tuntuu erityisen hyvältä. On toki päiviä jolloin kaipaan kotona viettämääni aikaa, mutta suurimmaksi osaksi olen ollut tyytyväinen. Ja ehtihän Samulikin valmistumaan tänä vuonna oman työnsä ohessa. Keväällä saatiin viettää hienot valmistujaiset.



*Reissut
Reissuja tehtiin enimmäkseen kotimaassa, mutta löydettiin me yhtenä viikonloppuna itsemme Tallinnastakin. Ihania reissuja ja paljon hyviä muistoja. Tallinnan lisäksi mieleen jäi juhannusreissu Ähtäriin ja reissu Provinssiin Seinäjoelle. Aina ei tarvitse lähteä edes kovin kauas reissuun, sen todistaa keväinen päivä Ruissalossa, päivä Muumimaailmassa ja kahdenkeskinen kylpäläreissu Ruissaloon.






*Parisuhde
Vuosia kertyy, mutta edelleen vatsassa nipistelee kun toista odottaa kotiin. Jaksan edelleen yllättyä siitä, kuinka helppoa toisen ihmisen kanssa voi olla. Mutta se kertonee omaa kieltään meidän parisuhteesta. Olemme tänä vuonna ehtineen viettämään myös kiitettävästi parisuhdeaikaa ja hyvä niin. :)

*Siskonpoika
Loppuvuoden kruunu oli tietenkin kun minusta tuli täti. <3






Flopit:

Ei koko vuosi sentään mitään hattaraa ole ollut ja on joukkoon mahtunut huonojakin päiviä ja hetkiä.

*Väsymys
Tänä vuonna on ollut aikaisempia vuosia enemmän väsymystä... Äitiyden, työn, kodin ja kaiken muun yhteensovittaminen tuppaa joskus väsyttämään, mutta onneksi olen välillä saanut levätäkin. 


*Aikapula
Noh, edellisessä kappaleessa mainituista syistä koko vuoden olen kärsinyt aikapulasta. Onhan se aikapula näkynyt täällä blogissakin sitä ei käy kieltäminen. Jonkinnäköinen tahti on onneksi pysynyt ja lähes 270 tekstiä on tänä vuonna julkaistu tässä blogissa. Johan sitä on siinäkin.


* Mielen vuoristorata
Mielialani ovat tänä vuonna risteilleet kenties entistäkin enemmän edes sun taa. Välillä olen todella iloinen ja jaksavainen, mutta joskus mieli on haikea ja jopa surullinen vaikka mitään varsinaista syytä ei olisikaan. Ehkä se liittyy tähän kaikkeen väsymykseen ja kiireeseen.

Vuosi 2016 oli täynnä isoja muutoksia, mutta niistä jokainen vei elämää eteenpäin ja hyvä niin. Vuodet tuntuvat toinen toistaan vauhdikkaammilta ja jotain sellaista on kai odotettavissa vuodelta 2017 myös. Onhan sinne luvassa jo vaikka mitä, mutta siitä ehkä vähän myöhemmin. Kaikenkaikkiaan tämä vuosi on ollut hyvä ja onnellinen, sama buugi jatkukoon ensi vuonnakin ja ehkä ehdin kiinnittää huomiota niiden asioiden parantamiseen, jotka tänä vuonna tuntuivat huonoilta.

Viimeisiä viedään! :)

2 kommenttia:

  1. Siinä onkin paljon ihania asioita♥ Eikä tosiaan koko vuosi valitettavasti vaan voi sitä hattaraa olla! Mahtavaa tulevaa vuotta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on kyllä tapahtunut! :) Mutta huonot päivät tosiaan kuuluu myös elämään. Samoin teille mahtavaa vuotta 2017! :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)