maanantai 19. joulukuuta 2016

Mitä minun jouluun oikeesti kuuluu?

Viikonloppuna tuli tehtyä yhtä sun toista joulutouhua... Porkkanalaatikkoa, piparkakkuja, lihapullia, taatelikakkua, siivottua ja pyykättyä lähes kaikki mahdollinen. Eilen suihkussa käydessäni sain päähäni hinkata myös saunamme lasiseinän kun pesuvehkeet ja -aineet olivat siihen sopivasti jääneet aikasemman saunan pesun jäljiltä. Aloin siinä miettiä, miksi tämä kaikki touhotus?

Mitkä asiat on oikeasti sellaisia mitkä on pakko tehdä? 
Mitkä asiat sitten teen koska ne "kuuluu" tehdä?


Halusin nyt kirjata ylös niitä asioita, jotka on mulle ehdottomia joulussa, mitä ilman mun joulu ei onnistu.

Koti
Haluan aina viettää osan joulusta omassa kodissani. En haaveile ollenkaan esimerkiksi joulun viettämisestä ulkomailla. Olen aina viettänyt joulua kotona ja niin onneksi tänäkin vuonna.


Perhe
Tää on varmaan aika monelle tärkeä, kukapa sitä välttämättä haluaisi joulua yksinkään viettää. Mitä enemmän perhettä paikalla, sen parempi. Onneksi tänä vuonna saadaan molempien perhettä tänne meidän luokse aattona.

Alisa ensimmäisessä joulujuhlassaan päiväkodissa. <3



Kinkku
Perinteinen kinkku on mun lemppari jouluruokaa.  Vaikken kaikista perinteisistä jouluruoista tykkää niin kinkku pitää kyllä olla.


Kalat
Kinkun ohella mun toista suurta herkkua joulupöydässä on kalat. Lohta, siikaa, silliä.... Lähes kaiken muun voi pöydästä jättää pois, mutta ei kinkkua ja kaloja.


Tv & sohva
Jouluisin rakastan linnottautua sohvalle ja katsella elokuvia ja sarjoja. Olemmekin yleensä pyhittäneet vähintään yhden päivän vain löhöilylle.


Tunnelma
Jouluvalot, joulukuusi, jouluruokien napostelu sohvalla, Alisa leikkimässä uusilla lahjoillaan, kiireettömyys... Nämä luo mun joulutunnelman.


Mun jouluun ei siis varsinaisesti kuulu hinkatut lattialistat, puunatut nurkat ja pölyttömät tasot, vaan jotain ihan muuta. Näköjään sitä tulee jouluksi tehtyä paljon sellaista mitä vain muka kuuluu tehdä. Vaikka onnistuneeseen jouluun tarvitaan omalla kohdallani suhteellisen vähän asioita niin mistä tämä kaikki touhottaminen sitten kumpuaa? Osa tulee varmasti lapsuudesta, äitini on aikamoinen joulutouhottaja. Ihmiset kirjoittavat somessa omista joulutouhuistaan, joten niistä tulee fiilis, että kyllä minunkin täytyy ehdottomasti tuo juttu tehdä. Osa on sitten vain niitä perinteisiä joulujuttuja, jotka joka joulu muka kuuluu tehdä. Vaikka oikeasti pitäisi tehdä vain ne jutut, jotka itselle tuntuu tärkeimmiltä. Mitenköhän sen oppisi?

Mitkä asiat on teille ehdottomia joulussa?

Hyvää alkanutta jouluviikkoa! <3

2 kommenttia:

  1. Perhe on tietysti tärkein. Hautausmaalla käynti kuuluu aattoon. Ja lanttulaatikko ja rosolli ruuista, on "pakko" olla, sekä joululaulut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, että lista on noin lyhyt, olisin voinut luulla että sulla olis pidempi..;)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)