maanantai 3. lokakuuta 2016

Meidän tiimi

Kello herättää sunnuntaiaamuna 6.30. Samuli vitsaili edellisiltana nukkumaan mennessä, että hänellä on tuo 6.30 ajastettuna ainoastaan viikonlopuille. Niin,  meillä on monesti aikaisempi herätys viikonloppuna kuin arkena. Herätessäni huomaan Alisan taas nukkuvan meidän välissä, hän on hiippaillut siihen yön aikana.

Katselen hetken kahta nukkuvaa. En malttaisi herättää heitä. Kuiskaan hiljaa Samulille ja samalla Alisa herää iloisena. Kerron, että on kisapäivä, ilo senkun kasvaa. Alisa on aina innokas lähtemään kisoihin. Paljon autoja ja tuttuja kasvoja. Heti aamulla Alisa toteaa: On kiva päivä!

Auringon noustessa ajamme usvaisessa aamussa. On kaunista, niin rauhallista. Radiosta soi tuttuja kotimaisia hittejä, yksi lause tarttuu korvaan syvemmin "..mut meidän avaruus on tässä vaikka hiffaa muut ei..."


Eipä tätä harrastusta täysin voi ymmärtää kuin toinen harrastaja.

Kisapaikalla nähdään perhettä, kavereita ja tuttuja. Alisa viihdyttää välillä vaaria, välillä äiti ja isiä ja välillä muita tuttuja. Jauhelihakeitto maistuu erityisen hyvältä kun sen saa syödä raikkaassa ulkoilmassa. Alisa on niin tottunut kisareissuihin, että ruokailut, vaipan vaihdot ja nukkumiset sujuu helposti.

Kisojen jälkeen Alisa palkintojen jaossa Alisa haluaa hakea palkinnon kanssani, ylpeästi esitellen sitä muille ihmisille. Näen hänessä päivä päivältä enemmän itseäni. Olen ollut samanlainen hupsu kuin Alisakin.


Kotimatkalla piipahdamme vielä tallilla, koska Samulilla on pari pientä hommaa. Itsekin sovitan penkin paikkaa tulevaan kilpa-autoon. Syömme Alisan kanssa hieman iltapalaa ja katselemme mitä isi touhuaa. Alisa on kiinnostunut isin touhuista ja haluaisi kovasti jo auttaa..

Auringon laskiessa ajamme kotiin, takapenkki hiljenee vähitellen uneen. Koko pitkä päivä takana, mutta en ole yhtään uupunut. Väsynyt toki, mutta en uupunut. Olen onnellinen, että meidän perhe on näin hyvä tiimi. Tiimi, millä on ihan oma juttunsa.


Kannamme väsyneen taaperon sisälle ja hän toivottaa hyvät yöt ja menee pesun kautta omaan sänkyyn nukkumaan. Lämmitämme Samulin kanssa saunan ja menemme itsekin nukkumaan.

Edessä häämöttävä "yh-viikkokaan" ei tunnu ylitsepääsemättömältä näin kivan päivän jälkeen. Nukahdan onnellisena ja aamulla herään virkeämpänä kuin hetkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)