lauantai 9. tammikuuta 2016

Uutta minin vaatekaapissa

Olenkin jo pariin kertaan maininnut, että olen tehnyt pieniä hankintoja Alisan vaatekaappiin joulun jälkeen. Mulla oli pitkä kausi, etten ostanut oikein mitään uutta vaatetta Alisalle, paitsi syksyllä yhden Gugguun paidan ja leggarit, mutta ne olivat niin reilut, että pakkasin ne joulupakettiin tuolloin. Alisa sai kyllä joululahjaksikin kasan vaatteita, mutta päätin kuitenkin hieman shoppailla alennusmyynneissä ja kirpputorilla.



Kirppisreissulla Kaarinan Lasten Seesamista tarttui tämä H&M trikoomekko. Katselin tätä joskus jo kaupassa, mutta tuolloin ei ollut enää Alisan kokoa, joten tämä pilkkumekko sai lähteä meille eurolla. Samoin Seesamista tarttui myös tuo Benettonin collegepaita. Ihastuin sen kirkkaaseen väriin ja se on juuri hyvä näillä viileillä keleillä bodyn päällä. :)



Seesamin reissulta löysin myös tämän Mini Rodinin tukaanipipon hyvässä kunnossa. Pipo on meille kyllä aika iso vielä, mutta koska hinta oli vain 4€, päätin kotiuttaa sen meille. Meiltä löytyy jo ennestään samaa kuosia body, mutta luulen että se ehtii jäämään pieneksi ennen kuin saadaan tämä pipo meillä käyttöön.


Mini Rodinia tilasin muutenkin netistä, kun löytyi hyvällä alennuksella. Tilasin tämän liilan rimpsuolkapaidan ja nuo norsuleggingsit. Tilasin myös Bengalintiikeri paidan Alisalle ja sen olisin kovasti myös halunnut, mutta valitettavasti tilauksen jälkeen sain viestin, jossa todettiin tuotteen loppuneen. :( 




Olen kyllä tyytyväinen uusiin ostoksiin ja tähän kun lisätään tosiaan lahjaksi saadut, niin taas on vaatekaapissa uutta kledjua kivasti. Tässä myös kiteytyy aika hyvin ideologia lastenvaatteissa, eli meiltä löytyy ihan tavallista merkkiä, kuten hennesiä, lindexiä yms, mutta tykkään myös ostella merkkivaatteita ja niitä ostan yleensä juuri alennusmyynneistä tai käytettynä. Mikään fanaattinen lastenvaatehullu en ole, että kuluttaisin joka kuukausi jopa satoja euroja. Ostan tarpeeseen ja sieltä mistä löydän silmää miellyttäviä vaatteita. Kirjoitan kyllä varmaan lähiaikoina vähän lisää mun ajatuksia liittyen lastenvaatteisiin.

Tämmöisillä ostoksilla meillä on aloitettu vuosi, onko siellä päässä tehty paljon löytöjä alennusmyynneistä? :)


4 kommenttia:

  1. Gugguun jumpsuitti ja huppari piti viimein tilata. :) Oon niin kauan jo ollu viittävaille ostamassa, mutta vasta 40% alen myötä sorruin :D

    Tuo norsukuosi on tosi söpö!

    VastaaPoista
  2. Meitäkin löytyy vanhaa mallistoa huppari ja jumpsuitti ja nyt mä jo pikkuhiljaa odottelen et ne jäis pieneksi, että saisin kans hyvällä syyllä tilata uudet! ;D Tilasin tota norsua aikasemmin joskus t - paidan ja nyt oli pakko saada housutkin. :)

    VastaaPoista
  3. Joo tuo -40% on jo ihan hyvä ale et raski ostaa. Ovh:t on aika korkeita.. :/ mutta nyt on mukavampi panostaa kun lapsi ei kasva enää niin hurjaa tahtia vaatteista ulos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu alennuksia mäkin oon aina odotellut et raaskii ostaa..:) ja noissa gugguun vaatteissa on hyvä kun niitä hihoja pystyy kääntään niin on pitkä käyttöikä. Meilläkin on kohta vuosi pystytty käyttään samaa hupparia, tosin A on aika pieni ja hidas kasvaan, mut silti. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)