torstai 21. tammikuuta 2016

Kurkistus taaperon talvitamineisiin

Kunnon talvikelit saavuttivat onneksi Turunkin ja vihdoin ollaan saatu kunnolla käyttöön meidän talvivarusteet. Pakkaskelit ovat kuitenkin tuottaneet myös päänvaivaa esimerkiksi automatkoilla, kun meidän taapero on lämpimässä autossa ihan hiessä jos hänellä on toppahaalari. Päätin nyt vähän esitellä teille joitakin taaperon kaapista löytyviä talvikamppeita. :)


Näillä lumisilla pakkaskeleillä meillä on ollut käytössä tämä pinkki Ticket to heavenin Baby Baggie. Ostin riskillä keväällä alennuksesta koon 80 ja kesällä näytti vielä siltä, että Alisa hukkuu tähän, mutta niin vain hän venytti mittaa ja saatiin haalari käyttöön. Haalarissa on hyvät ominaisuudet ja tärkeintä tietenkin on, että se pitää lämpöisenä. Haalari soveltuu mielestäni hyvin juuri tällaiselle yksivuotiaalle, joka ulkoilee, mutta ulkoilu on vielä aika hidasta kävelyä tai ryömimistä, eli hikipäässä ei juosta. Jos haalarista jotain miinusta pitää antaa, niin se on malliltaan melko leveä, joten ei välttämättä kaikista paras pitkälle ja hoikalle. Se ei kuitenkaan ole meitä juurikaan käytössä haitannut. Haalarin alla meillä on pidetty tuota äitiyspakkauksen villahaalaria ja se on osoittautunut ihan hyväksi käytössä.


Autoreissuille meillä yleensä puetaan sisävaatteiden päälle tuo Gugguun nude-koralli jumpsuitti ja takki siihen päälle. Violetti toppatakki on Mini Rodinin vanhaa mallistoa ja tuo ihana vaalea takki on Zaran. Aluksi ajattelin hommata tuolle Rodinille toppahousut kaveriksi, mutta sitten ajattelin, että takki ja housut yhdistelmä on melko epäkäytännöllinen näin pienellä. Kauppareissuilla takit ovat kuitenkin päässeet hyvin käyttöön.



Kenkiä meillä on sekalainen seurakunta. Löytyy Kuomat ja mun vanhat Jantuset, eli huopatossut. Hyvin muuten toimivat edelleen, 24 vuoden jälkeenkin! Lisäksi löytyy Tepsut ja Reiman gore-texit. Nuo Tepsut olivat todella hyvä löytö kirpparilta, sillä lähes uudenveroiset kengät kotiutin alle 10€. "Hienostelu kenkinä" meillä on H&M karvatöppöset, mutta ne soveltuvat lähinnä autossa istumiseen, sillä kävellessä/kantaessa ne pysyvät aika huonosti jalassa. Mutta automatkoille tosiaan ovat ihan hyvät varpaita lämmittämään. :)


Pipoja nyt löytyy joka lähtöön ja kokosin tähän meidän lempparit. Tuo Silverjunglen tähtipipo on lämmin ja pitää myös korvat peitossa. Automatkoille valikoituu usein Mini Rodinin persikkapipo.


Sama juttu hanskojen kanssa. Löytyy anopin kutomia erilaisia lapasia, Samulin vanhat, ihanat nahkahanskat, Reiman toppahanskat sekä hieman ohuemmat Softshell-rukkaset. Alisalta löytyy jonkin verrankin meidän vanhoja vaatteita ja musta on niin sulosta pukea samoja vaatteita hänen päälle, mitä on meidänkin päällä ollut. Ja mikäs siinä, hyvälaatuiset tuotteet kestää aikaa. :)

Päiväkotia ajatellen meille tarvittaisiin toiset topparukkaset. En vaan yhtään tiedä mitkä olisivat hyvät. Onko teillä antaa jotain ehdotuksia? :)


Näissä tamineissa meillä on pysytty lämpöisenä ja touhuttu pihalla kovemmallakin pakkasella! Ja vaikka välillä tuntuukin, että taaperolle vaatteiden hankkiminen tuottaa päänvaivaa niin nämä talvikamppeet ovat ainakin osoittautuneet hyviksi käytössä, eikä niihin tarvinnut satoja euroja pistää. :)



2 kommenttia:

  1. Kannatan Reimaa! Näppärä vetoketju sivussa niin, että peukalon saa helposti paikalleen. Tässä postauksessa on kuviakin. :)

    http://mamalife.fi/bebeaulait/2015/10/02/piilosilla/

    VastaaPoista
  2. Noi Reimat on kyllä tosi hyvä vaihtoehto. Olen kans just noiden vetoketjujen takia tykännyt niistä! :)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)