sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Paluu vuoteen 2015

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa! Tänään vietän aikaa mun perheen parissa ja vältän juuttumista somekanaviin, kokosin teille kuitenkin tällaisen haasteen avulla mun vuoden 2015. Palaataan siis vielä viime vuoteen tämän vuosikatsauksen avulla. :)


1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
No ainakin alotin aktiivisen bloggauksen.


2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?
En luvannut silloinkaan mitään. :)


3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuttuja ja kavereita sain vuoden aikana ja yhdestä kaverista muodostui tänä vuonna tärkeätärkeä ystävä, A <3


4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En, tämä oli onnekas vuosi.


5. Missä maissa vierailit?
Vain Ruotsissa.


6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
Hmm.. Uusi työpaikka!


7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Aika paha, no 4.10 Alisan 1v syntymäpäivä.


8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
No varmaan vauvavuodesta selviäminen suurinpiirtein järjissään. 


9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Jokkis


10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Loppuvuosi meni enemmän ja vähemmän flunssaa potien. Onneksi ei vakavampaa!


'
11. Mikä oli paras ostoksesi?
Hmm. Uusi kännykkä!


12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Ei nyt varmaan oo vaan yhtä ihmistä, aika monen varmaan, mutta eri syistä ehkä. :D


13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan ja Alisan vaatteisiin ja tavaroihin.


14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Bloggaamisesta! Ja geokätköilystä. Todennäköisesti myös monesta muustakin asiasta, oon kova innostumaan, mutta noi nyt jäi mieleen. :)

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Jaa no vaikka Haloo Helsingin Pulp fiction, sitä tuli kuunneltua aika monta kertaa. Ja Hevisauruksen Viimeinen mammutti. Tosin luulen, että joudun saan kuunnella sitä vielä tänäkin vuonna, kiitos tyttäreni. :D


16. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

I. onnellisempi vai onnettomampi: Onnellisempi.
II. laihempi vai lihavampi: No varmaan inan laihempi.
III. Rikkaampi vai köyhempi: Luulisin, että rikkaampi, jos katsotaan kokonaisuutena.


17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Niitä asioita joista nautin!


18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? 
Niitä asioita joista en nauti niin paljon!


19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta? 
Joulua vietin kotona ja anoppilassa. Juhannuksesta en kyllä yhtään muista ja en löytänyt somestakaan mitään merkintää, ehkä me oltiin sit vaan kotona? :D


20. Rakastuitko vuoden aikana? 
No Samuliin aina uudestaan ja Alisaan tietty. :)



21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi? 
Salkkarit, Uusi päivä, Emmerdale, Syke ja Ridiculousness, niitä nyt ainakin tuli seurattua aktiivisesti. 


22. Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna? 
En oikein jaksa vihata ketään tai mitään.


23. Mikä oli paras lukemasi kirja? 
No sanotaan nyt, että Kummeli, koska sen muistan ainakin lukeneeni. :D


24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? 
Vesala. En tykännyt ihan hirveesti PMMP:n musiikista, mut tää Vesala iskee.


25. Mitä halusit ja sait? 
Imurin! ;D


26. Mitä halusit, mutta et saanut? 
En tiiä halusinko niin kovin kuitenkaan vielä, mutta työpaikka. :)


27. Mikä oli vuoden paras elokuva? 
No tuli kyllä katottua liian vähän elokuvia tänä vuonna, muistaakseni vaan kaks kertaa käytiin leffassa ja telkkaristakin tuli katottua aika huonosti.


28. Mitä teit syntymäpäivänäsi, ja paljonko täytit?
24 ja Samuli vei mut elokuviin. :)


29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman? 
Vähempi stressaaminen, onneks oon jo vähän oppinu stressaan vähemmän!


30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana? 
Pukeutumisessa sitä ei ole kyllä ollut ollenkaan. :D No ei, tyylini on ollut aika perus ja tavallinen ja mukavuuteen pyrkivä. Jospa tänä vuonna voisin keskittyä enemmän myös omaan tyyliini. Alotinhan jo hiuksista. ;)



31. Mikä piti sinut järjissäsi? 
Samuli, Alisa, muu perhe sekä ystävät. :)


32. Ketä julkkista himoitsit eniten? 
Ööööö, himoitsin? En varmaan ketään. Ihailin? Niitä oli varmasti monia. :)


33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten? 
No onhan näitä... Terroriteot, onnettomuudet... Varsinkin tilanteet, jotka liittyi jollain tavalla lapsiin.


34. Ketä kaipasit? 
Äitiä välillä. :)


35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen? 
Kaikki tärkeät on parhaita. <3


36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna? 
Samuli välillä ainakin. Ja Alisa yllätti oppimalla kaikennäköistä mitä en edes aluksi osannut odottaa. :)


37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
a. Keskity asioihin joista pidät.
b. Älä stressaa turhasta.
c. Anna aikaa perheelle ja ole läsnä.
d. Muista joskus keskittyä myös itseesi.
e. Ei liikaa suorittamista.

Tässä oli tällainen näkökulma viime vuoteen. Nyt painetaan se lopullisesti arkistoihin ja keskitytään täysillä tähän vuoteen! :) 

Ihanaa sunnuntaipäivää! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)