torstai 12. huhtikuuta 2018

Meidän koti oli lehdessä!

Oma koti on jokaiselle todella henkilökohtainen paikka ja ainakin itselleni on tärkeää, että koti näyttää ja tuntuu omalta. Kotiin pitää olla aina kiva tulla! Etenkin viime aikoina olemme panostaneet kodin viihtyvyyteen enemmän kuin aiemmin.







Meidän koti ei ole mikään sisustuslehtien koti vaan tavallinen lapsiperheen koti. Siksi olinkin todella hämmentynyt kun sain yhteydenoton toimittajalta, joka halusi tulla tekemään meidän kodista jutun Kaksplus -lehteen. Ensin ajattelin pelonsekaisin tuntein, että miksi. Miksi juuri meidän kodista halutaan tehdä juttu. 

Jännitti melko paljon päästää toimittaja ja valokuvaaja meille kotiin, vaikka toki meidän perhe on tottunut mun blogin takia olemaan kuvattavana ja onhan meidän kotikin vilahtanut blogissa ja instassa. Itse kuvaushetki oli hauska ja etenkin Alisa tykkäsi kuvattavana olemisesta, sen kyllä näkee myös jutun kuvista. Alisa esitteli mielellään meidän kotia ja hänen tavaroitaan.





Jutun kantaviksi teemoiksi nousi juuri vähäinen tavaramäärä ja käytännöllisyys, ne ovat  juuri niitä juttuja joiden takana voin seistä selkä suorassa ja ne todella kuvaavat meidän kotia. Tällaisessa lehtijutussa oli kiva olla mukana.

Olen yllättynyt miten kiva juttu meidän kodista saatiin! Kuvat ovat todella kivat ja meidän näköiset. Pidin myös siitä, että jutussa oli tuotu vahvasti esiin se, että viihtyisä ja kiva koti voi olla muutakin kuin suuri omakotitalo täynnä materiaa. Meille meidän yksinkertainen rivari on juuri täydellinen!







8 kommenttia:

  1. En ole lehteä lukenut, mutta kauniita kuvia.
    Hieno juttu kun pääsitte lehteen ja juttu kuulosti kivalta!

    VastaaPoista
  2. Näyttää ihanalta! Pakko mennä hakemaan lehti myös omaksi :)

    VastaaPoista
  3. Luin lehden. Aivan ihana juttu teidän kodista! Todella viihtyisä ja kaunis koti. Alisa on kyllä suloinen kuvissa!

    VastaaPoista
  4. Teidän koti näyttää tosi kivalta ja viihtyisältä!
    Itsekin olen koittanut viime aikoina tuohon pyrkiä, vähentää ylimääräistä tavaraa ja krääsää.
    Vielä on kyllä paljon tehtävää, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa :)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)