keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kolmevuotias

Tänään on kolme vuotta siitä kun pieni peikkotyttömme putkahti maailmaan harmaana lauantaipäivänä. Tämä tuuheatukkainen vauva on nyt jo kasvanut isoksi tytöksi. Vuosi vuodelta hämmennyn lisää, mihin tämä aika menee?

Meidän kolmevuotias on itsenäinen ja omapäinen. Hän yllättää monesti omatoimisuudellaan ja hänestä on tullut minun pieni apulainen. On oikeastaan ihan mukavaa, kun voimme touhuilla sujuvasti yhdessä erilaisia arkijuttuja. Alisa auttaa siivoamaan, ripustamaan pyykit ja touhuaa mielellään muita pieniä tehtäviä. Viime aikoina hän on enemmän alkanut kiinnostua myös ruoanlaitosta ja haluaisi kovasti auttaa siinäkin.

Samaan aikaan kun arki helpottuu Alisan kasvettua isommaksi, edessä on myös toisenlaisia haasteita. Olen huomannut Alisan olevan jo todella kiinnostunut uusista taidoista, numeroista, kirjaimista... Miten tarjota kotonakin sellaisia mieleisiä virikkeitä, jotta innostus uusiin asioihin säilyy? Ei toki ole tarkoitus, että Alisa kotona kolmevuotiaana opiskelee vieraita kieliä ja matematiikkaa. Olemme kuitenkin hiljalleen opetelleet kirjaimia ja niiden ulkonäköä, koska selkeästi niihin on kiinnostusta.

Vaikka Alisa on reipas, huomaan hänen kuitenkin olevan todella herkkä. Viime aikoina tapetilla on ollut kiusaaminen ja olen huomannut, että Alisa puuttuu todella herkästi kiusaamiseen. Hän tietää, että ketään ei saa kiusata ja olemmekin häntä kannustaneet heti puuttumaan tai kertomaan aikuisille jos huomaa kiusaamista, onneksi emme ole toistaiseksi joutuneet kärsimään mistään isommasta kiusaamisesta. Kahnauksia lasten välillä totta kai syntyy aina joskus.

Alisalle mieluista puuhaa tällä hetkellä on palapelien kokoaminen, niitä hän tekisi vaikka kuinka paljon, aina uudestaan ja uudestaan. Samoin erilaiset piirtämiset ja muovailut kuuluvat lemppareihin. Nuorempien serkkujen myötä Alisalle on kehittynyt myös hoivaamisvietti, hän hoivailee miellään nukkeja ja pehmoleluja.


Suosikkeja tällä hetkellä:

* Ti-Ti Nalle
* Robin ja Antti Tuisku
* Autot
* Jauhelihakeitto
* Violetti
* Mekot

Kaikenkaikkiaan meillä asuu valloittava ja ihana kolmevuotias. Kolmevuotias osaa jo hurjan määrän asioita. Kolmevuotias on myös  opettanut meille vanhemmille niin paljon jo nyt, paljonko hän vielä meitä opettaakaan?

Hyvää syntymäpäivää pienelleni! ❤


1 kommentti:

Jätä toki kommenttia! :)