keskiviikko 6. helmikuuta 2019

LOMA NUMEROINA

Pitkältäkin tuntuvat lomat loppuu aikanaan. Aika meni käsittämättömän äkkiä, mutta silti tuntuu, että olemme olleet ikuisuuden pois kotoa.

Tässä meidän loma numeroina:

1 KOHTALOKAS EKSYMINEN

Dohan  Souq Waqif markkinoilla menimme sekaisin pienistä kujista, emmekä meinanneet löytää takaisin taksin luo. Mietimme jo, millä ilveellä saamme ikinä tavaramme taksista, mutta lopulta oikea auto löytyi.


1 UNOHTUNUT TAVARA

Singaporessa huomasimme, että adapterimme jäi Bintanille. Onneksi hotellissamme lataaminen onnistui ilma  adapteriakin.


1 OSTETTU TULIAINEN

En yleensä ostele matkoilta juuri mitään, en itselle enkä tuliaisia. Äidilleni ostimme kuitenkin perinteisen magneetin tuliaiseksi.


2 LAUTTAMATKAA

Bintanille ja takaisin. Mennessä oli niin kova merenkäynti, että puolet matkustajista oksensi ja tunnin lauttamatka tuntui ikuisuudelta. Takaisin päin meno oli onneksi rauhallisempaa.


2 PIZZAA

Vaikka pääsääntöisesti söimme aasialaista ruokaa, Dohassa ja Singaporessa päädyimme ostamaan pizzat, mutta niistä ei tällä kertaa jäänyt hirveästi muisteltavaa.


2 PEHMOLELUA

Vaikka lelua ja tavaraa on, enkä yleensä osta Alisalle leluja niin reissuilta valitsemme monesti jonkun jutun. Tällä kertaa Universal Studiolta Alisa valitsi Hello Kittyn ja Changin lentokentältä Ryhmä Haun Halti figuurin.





3 MAATA

Qatar, Singapore ja Indonesia. Erilaisia ja kiinnostavia kohteita.


3 HOTELLIA

Kaikki valinnat menivät nappiin. Alkulomasta kiva hotelli kattouima-altaalla varustettuna Singaporesta. Pieni, rauhallinen rantahotelli Bintanilta. Viimeiseksi yöksi hotelli, mistä näkymät Singaporen yli.


3 SADEKUUROA

Olimme varautuneet paljon pahempaan. Näistäkin kaksi oli erittäin vähäisiä emmekä kastuneet kertaakaan.


4 LENTOA

Helsinki - Doha - Singapore ja samaa reittiä takaisin. Kaikki Qatar Airwaysin lentämänä ja meidän kokemus oli erittäin positiivinen ja todennäköisesti ensi talven lomareissu lennetään jälleen Qatarilla.


4 MIELEENPAINUNUTTA MAISEMAA

Ensimmäinen vau-efekti oli Dohassa, kun katselimme Dhow Harbour:sta vastarannalle, missä näkyi "uuden" Dohan pilvenpiirtäjät. Toinen hetki oli ensimmäisenä Singapore iltana hotellin kattoterassilta avautuvat näkymät. Kolmas oli maisemat merelle Bintanilla, ensimmäinen mitä aamulla näki parvekkeelta. Neljäs oli viimeisen illan kaupunkimaisemat hotellin ikkunasta. Sammutettiin huoneesta kaikki valot ja vaan katseltiin kaupungin valoja.






5 KIRJAA

Parhaimpina lepopäivinä meni kirja per päivä. Onneksi omien lisäksi Bintanin hotellilta löytyi lainaan pari suomalaista kirjaa.


5 TÄYDELLISTÄ AAMUA PARATIISISSA

Aurinko, meri ja aikaiset heräämiset. Täyteläinen kahvi ja hyvä aamupala. Veden solina, puutarha ja hiekkaranta.


5 TUNTIA

Aikaero Indonesiassa.


6 TUNTIA

Aikaero Singaporessa.


7 LAITETTA UNIVERSAL STUDIOSSA

Kuulostaa ehkä vähältä, mutta meillä kuitenkin meni koko päivä aluetta ihmetellessä. Kaikkein pisimmät jonotukset (yli 1,5h) ja hurjimmat laitteet jätimme välistä.


10 TUNTIA

Unta keskimäärin per yö.


11 PÄIVÄÄ

Passeli määrä lomapäiviä. Tuntuu että tämä oli just oikea määrä meille.


19 KERROS

Viimeisen illan hotellissa Singaporessa meillä kävi superhyvä tuuri ja saatiin huone ylimmästä kerroksesta. Hehkutan vieläkin sitä, koska se oli vaan jotain niin upeaa. Yleensä meillä on ollut tyyliin kellarikerroksen budjettihuoneita. xD


300 LAJIA SINGAPORE ZOO:SSA

2800 ELÄINYKSILÖÄ SINGAPORE ZOO:SSA

12 293 KILOMETRIÄ

Pisin etäisyys kotiin oli Pulau Bintanin hotellilta.



Mun piti julkaista tämä postaus jo eilen, mutta lentokoneen wifi ei suostunut yhteistyöhön siten, että olisin saanut kuvat ladattua blogiin. Nyt ollaan jo kotona ja hiljalleen alan käydä läpi reissukuvia. Palataan siis jälleen reissukuulumisten kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)