torstai 7. helmikuuta 2019

MIKSI LOMALLA KAIKKI ON NIIN PALJON PAREMMIN?

No okei, ei lomalla aina ole kaikki paremmin ja oikeasti oma sänky tuntui pitkien lentojen jälkeen maailman parhaalta kun aikaeron uuvuttamana sinne vihdoin pääsin toissa yönä. Sängyssä huomasin täriseväni, koska mua väsytti niin paljon. Se ei sinänsä ollut ihme, koska kello oli Suomessa hieman puolenyön jälkeen ja Singaporessa jo lähes aamu ja olin nukkunut vain muutaman tunnin koneessa. Lomalla totuin menemään nukkumaan jo noin kymmeneltä ja heräämään aikaisin.

Miksi  lomalla herää pirteenä tosi aikaisin? Aikaero tietysti vaikuttaa ja olen nyt ensimmäiset aamut Suomessakin noussut aikaisin, toivottavasti tämä jatkuisi myös arjessa. Miten paljon paremmin aamut alkavat kun saa nousta rauhassa. Tänäkin aamuna nousin kuudelta, keitin kahvia ja tein appelsiineista mehua koko perheelle ja luin aamupalan yhteydessä kirjaa. Seitsemältä huomasin, että ehtisin tämän kaiken myös työaamuisin, miksi en koskaan tee niin? Ehkä huomenna aloitan.

Mikä siinä on, että lomalla tuntuu voivan niin paljon paremmin? 
Onko se joku psyykkinen juttu? Vai tekeekö sitä lomalla asioita eri tavalla?





Tällä lomalla huomasin selvästi miten paljon paremmin voin! Sanoin Samulille moneen otteeseen, että lomalla mun vatsa oli paljon paremmassa kunnossa kuin arkena. Lepo ja stressitön elämä sekä kenties parempi ruokavalio tekivät tehtäviään.

On aika surullista, jos ihminen voi hyvin vain lomalla. Varsinaista lomaa kun normaalilla työssäkävijällä on reilu kuukausi vuodessa. Ehkä tämä on vähän karrikoitua, mutta itse kuitenkin huomaan eron todella selkeästi. 

Realistinen vaihtoehto ei taida olla ikuinen lomailu, joten ehkä sieltä lomalta täytyy tuoda elementtejä tänne arkeen. Etenkin aion nyt (jälleen kerran) tarttua härkää sarvista ruokailun suhteen, olen taas lipsunut sen osalta. Eilen vietin kaupassa tavallista pidempään aikaa hevi-osastolla, ruoan värikkyys ja monipuolisuus ovat ensimmäinen askel.

Mua ei niinkään vaivaa hankitut kilot vaan juuri se huono olo. Toki näillä asioilla on varmasti yhteys toisiinsa.

Ruoan ja levon lisäksi tuntuu, että arjessa unohdan välillä hemmotella itseäni. Huomasin tämän kun makasin kasvohoidossa lomalla. Miksi hemmottelen itseäni niin harvoin, kun siitä kuitenkin tulee niin hyvä olo? Olen kärsinyt koko talven kuivasta ihosta ja kun pääsin kotiin, aloitin itseni hemmottelun ostamalla uuden hyvän kasvovoiteen, se on jo alku. :D


***


Eikö loma ole aika onnistunut, kun sen jälkeen on täynnä virtaa kotonakin? Eilen pistin nimittäin meidän kaappeja uusiksi ja sain vihdoin käytyä loput Alisan pienistä vaatteista läpi. Monta kassia lähti eteenpäin. Kaappeihin tuli taas monta hyllyllistä tilaa ja huomasin jälleen miten näinkin pieni asia kuin paikoillaan olevat tavarat saavat mut voimaan paremmin.

Loman jälkeen inspiroidun myös hieman kotijutuista. Vaihtelin tavaroiden paikkoja ja innostuin tuunaamaan vanhasta puulaatikosta yöpöytää. Projekti on vielä vähän kesken, mutta kenties saatte nähdä lopputuloksen sitten kun pöytä on valmis.


Lomat ja matkat on ihania ja ette varmasti ylläty, jos kerron etä tulevia matkoja on jo suunniteltu ja lupasinkin itselleni siihen liityen, että kun todennäköisesti vuoden kuluttua on luvassa seuraava kaukoloma, voin silloin paremmin, eikä ero loman ja arjen välillä ole näin suuri!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)