perjantai 23. marraskuuta 2018

NÄITÄ ODOTAN BERLIINILTÄ!

Meikäläinen on jo jalat melkein ilmassa lähdössä kohti Berliiniä. Nyt onkin hyvä hetki fiilistellä vähän ennakkotunnelmia.


***


Mä odotan Berliiniltä kauniita joulutoreja ja joulufiilistä. Kauniita joulukoristeita ja jouluisia herkkuja. Tarkoituksena meillä on käydä ainakin muutamalla erilaisella joulutorilla ja etenkin ilta-aikaan, jotta saadaan nauttia kauniista valaistuksesta. Joillain toreilla on kuulemma ihan karuselleja ja maailmanpyöriä ja muita huvilaitteita, ne ovat varmasti ainakin Alisan mieleen.

Odotan kävelyä Berliinin kaduilla ilman kiirettä. Ehkä samalla historiallisia rakennuksia ja nähtävyyksiä katsellen. Esimerkiksi Brandenburgin Portti olisi kiva nähdä iltavalaistuksessaan.






Koska ajankohta ei ole nyt aurinkoisin ja lämpöisin, olemme varautuneet viettämään aikaa myös sisätiloissa. Listalla tällä hetkellä Berliinin Legoland ja DDR museo, jotka molemmat soveltuvat hyvin myös lapsen kanssa vierailuun. Jos aikaa on ylimääräistä, saatetaan vielä vierailla tekniikkamuseossa. 

Odotan aamiaisia ja lounaita Berliinin ihanissa kahviloissa, tällä kertaa ei varattu hotellin yhteydessä lainkaan aamupalaa, koska haluttiin ottaa ilo irti Berliinin ravintolatarjonnasta. Olenkin tallentanut puhelimeen monia erilaisia ravintolavaihtoehtoja, voi kuitenkin olla, että Berliinin ravintolatarjonnasta menee pää niin pyörälle ja tulee valinnavaikeus!

Koska Berliinissä ollaan, odotan myös aidon Döner-kebabin maistamista! Mä en edes tiennyt, että kebab on lähtöisin juuri Berliinin turkkilaisista kortteleista. Tripsterin mukaan Berliinissä on yli 1600 kiskaa tähän liittyen, valinnanvaraa siis pitäisi olla.

Ylipäätään mä odotan muutaman päivän irtiottoa arjesta ja koko perheen yhteistä aikaa. Tämä on meille ensimmäinen tämän tyyppinen kaupunkiloma koko perheen kesken. Toivon, että etenkin itse osaan ottaa lunkisti ja nauttia lomasta ilman suorittamista.


Pian pääsette lukemaan varmasti ihan oikeita kuulumisia Berliinistä!



*Kuvat Pixabay.

1 kommentti:

Jätä toki kommenttia! :)