torstai 21. joulukuuta 2017

Perheblogien joulukalenteri luukku 21 - Saaristolaisleipä

Vaikka muuten olenkin pienellä joululomalla, halusin kuitenkin tästä ohjeesta tehdä erillisen postauksen Perheblogien joulukalenteria varten. Toivottavasti olette seuranneet meidän ihanaa kalenteria pitkin joulukuuta, se on ollut täynnä mahtavia luukkuja!

Mun luukussa on tällä kertaa herkullisen saaristolaisleivän ohje joulupöytään. Saaristolaisleipä kera kinkun tai lohen on niin herkullista! Leipä maistuu myös pelkän voin kera, sillä itse leipä on jo niin maukas.


Saaristolaisleipä


Saaristolaisleipä on helppo tehdä vaikka vaatiikin hieman aikaa. Nyt on kuitenkin hyvä hetki laittaa leipä valmistumaan, sillä se on parhaimmillaan pari päivää valmistuksen jälkeen! Itse olen tehnyt tätä leipää jo vuosia, joten muistan ohjeen ulkoa!


Tarvitset:
 1 l appelsiinimehua
 75 g hiivaa (tuore)
 3 dl siirappia
 3 dl olutmaltaita
 3 dl vehnäleseitä
 3 dl ruisjauhoja
 1 rkl suolaa
 10 dl vehnäjauhoja
 öljyä vuokien voiteluun

Siirappivesi voiteluun
 1,5 dl vettä
 1/2 dl siirappia


Saaristolaisleipä


Lämmitä mehu kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon ja sekoita kunnes hiiva on sekoittunut mehuun kunnolla. Lisää loput aineet eli siirappi, olutmaltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot hyvin sekoittaen. Saaristolaisleipä on siitä helppo, että taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vaivata.

Jaa taikina kolmeen voideltuun 1,5 litran foliovuokaan. Anna kohota liinan alla 1,5h. Paista tämän jälkeen leipiä 175 asteessa 2h. Noin 1,5h jälkeen voitele leivät siirappivesiseoksella ja paista loppuun. Saaristolaisleipä on juuri siirapin ansiosta ihanan makea maultaan.

Leivät ovat tosiaan parhaimmillaan parin päivän kuluttua ja niitä kannattaa säilyttää kylmässä.


Saaristolaisleipä kuuluu ehdottomasti meidän joulupöytään, toivottavasti se maistuu myös teille. <3

5 kommenttia:

  1. minä leivon saaristolaisleipäni piimään, muuten suurinpiirtein samalla ohjeella :)

    Olen pitkin syksyä aina aika ajoin tehnyt puolikkaan annoksen terapiamielessä - jostain syystä juuri saaristolaiseivän tekeminen on lohdullista ja rentouttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan myös appelsiinimehua! Ja tuota on tosiaan kohtuu helppo tehdä iso satsi kerrallaan. :)

      Poista
  2. Nam! Täällä on myös leivät jo jääkaapissa odottamassa. :)

    VastaaPoista
  3. Mäkin olen tottunut leipomaan saaristolaisleivän piimän, mutta tätäkin täytyy kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile! Itse pidän enemmän juuri appelsiinimehuun tehdystä leivästä. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)