torstai 28. joulukuuta 2017

Ihanasta joulusta tuli vähemmän ihana

Kaiken piti olla mallillaan: ruoat valmistettu etukäteen, lahjat kääreissä kauniin kuusen alla, minun perhe meillä koko joulun... Aatonaattona kun illalla makasimme olohuoneessa koko karonkka kuusen loisteessa televisiota katsellen, ajattelin ettei mikään voi mennä pieleen. Tästä tulee kaikkien aikojen joulu!








***


Aattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla ja Joulupukin kuumalinjalla. Sen jälkeen valmistelimme jouluateriaa loppuun. Ruokaa oli paljon ja olin tyytyväinen lopputulokseen, olin panostanut jouluruokaan, jotta se maistuisi kaikille. Tässä vaiheessa alkoi ilmestyä ensimmäiset merkit, että kaikki ei ehkä menisi putkeen: jaksoin syödä noin puolet normaalista määrästä. Hieman harmittikin...

Ruoan jälkeen iltapäivällä Alisa jakoi lahjat ja kaikki vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä lahjoihinsa. Itsestäni oli ihanaa miten ajatuksella läheiseni olivat osanneet valikoida juuri minulle sopivia lahjoja!








***


Lahjojen jälkeen katselimme elokuvia ja olimme vaan, taisi siinä yksi jos toinenkin torkahtaa ja silloin ensimmäistä kertaa minulle tuli todella kylmä. Siskoni toi minulle paksumpaa peittoa ja iltaa kohden makasin jo useamman peiton alla. Jossain kohtaa lämmitin myös saunan, jos se auttaisi paleluun. Eihän se auttanut...

...kuume vain nousi ja nousi. Koko illan makasin lopulta sohvalla kun en jaksanut lainkaan nousta ylös. Välillä jaksoin hieman lukea uusia kirjojani tai täytin ristikkoja.. Iltapalaksi varaamiani juustoja tarjoiltiin minulle suoraan sohvalle. Lääkkeillä kuume saatiin laskemaan ja nukkumaan mennessä olin ihan hiestä märkä..


***


Jouluaamuna herätessä olo oli jo parempi... ...hyvin pienen hetken... Joulupäivä meni myös hyvin pitkälle sohvalla maatessa ja nukkuessa. Jossain kohtaa Samuli lähti hakemaan minulle lisää lääkettä apteekista. Myös perheeni lähti joulupäivänä koteihinsa. Välillä velloin kyllä aika surullisissa fiiliksissä, mietin miksi juuri minun piti olla jouluna sairaana, miksei joku anti-jouluihminen?

Iltaa kohden kuume saatiin taas hieman laskemaan ja jaksoin syödä ja olla hetken jalkeillakin. Tapanina olo oli taas jo vähän parempi, mutta edelleen olo on tukkoinen enkä täysin terve ole nytkään. Jouluna tuli kyllä levättyä, toisaalta en tiedä jäinkö niin kovin paljoa mistään paitsi, ehkä olisin terveenäkin vain lepäillyt sohvalla. Mutta kyllähän se kuitenkin harmitti, olisin ehkä voinut nauttia joulusta enemmän jos olisin ollut terve. Yksi hyvä puoli tässä kuitenkin oli: ei ole ähky kun ei tullut ihan hirveästi syötyä! Oli se joulu sairastamisesta huolimatta ihana, toivottavasti teilläkin! <3



4 kommenttia:

  1. Olen moneltakin kuullut, että on tuollaista tautia liikkeellä, joka nostaa ihan kamalan korkean kuumeen. Surullisena katselin ystävän laittamaa joulukuvaa, missä pieni tyttönen nukkui lahjojen vieressä, ei ollut raasu edes jaksanut niitä avata. Hurja tauti! Toivottavasti toivut pian, eikä tauti tartu muihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alisakin oli juuri ennen joulua koko viikon pois päiväkodista saman taudin takia, onneksi kuitenkin parani jouluksi. Ja onneksi alan itsekin jo olla paremmassa kunnossa. :)

      Poista
  2. Äh, inhottavia nämä taudit kun iskevät tietysti juuri silloin kun niitä vähiten haluaisi <3 Toivottavasti muu perhe säästyy tartunnoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Alisa sairasti ennen joulua, nyt onneksi kaikki suht terveenä! :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)