Meillä on aina asunut lapsi, joka syö hyvin sitä mitä tarjotaan. Ei ole ollut montaa ruokaa, mikä hänelle ei maistuisi. Myös päiväkodista olen saanut samanlaista palautetta. Olen vauvasta asti tarjonnut Alisalle välillä vähän erilaistakin ruokaa. Sen jälkeen kun Alisa täytti yksi, meillä ei ole tehty erikseen aikuisten ja lasten ruokaa vaan Alisa on syönyt sitä mitä aikuisetkin.
En tarkalleen muista, koska tilanne meidän ruokailussa muuttui, ehkä jotain kuukausia sitten? Äskettäin heräsin siihen, että meidän ennen niin hyvin syönyt lapsi oli muuttunut yök, pahaa, en syö -lapseksi.
Lähes joka ruoassa tuntui olevan jotain, mistä hän ei pidä: sipulia, tomaatin paloja tai muuten vain outoja juttuja. Ainoa toiveruoka tuntui olevan makaronilaatikko. Aloin jo miettiä, teenkö todella niin pahaa ruokaa, kun päiväkodista hoitajat kertoivat Alisan syövän kaikkea ja olevan ryhmän parhaita syöjiä erikoisempienkin ruokien osalta. Homma sakkasi siis vain kotona, kun ei ole muuta ryhmää seurana.
Tilanne kärjistyi viikonloppuna kun sunnuntaina meillä oli päivällisellä blinejä. Tiedostin kyllä etukäteen, että ehkä se ei ole kaikista lapsia miellyttävintä ruokaa, mutta päätin kuitenkin tarjoilla sitä koko perheelle. Mulla on aina ollut periaate, että lapsen on hyvä maistaa joskus ihan erilaisiakin ruokalajeja ja makuja.
Ei, ei kelvannut. Alisa ei suostunut edes maistamaan.
Yök. Pahaa. Äiti tekee pahaa ruokaa.
Meillä ei pakoteta syömään, mutta maistaa pitäisi ja ruokaa ei saa haukkua. Päätin, että nyt meillä otetaan tämä ruoka-asia tarkempaan syyniin ja homma täytyy saada raiteilleen. Aloin miettiä, miten tilannetta voisi lähteä parantamaan ilman, että minun tarvitsee joka päivä tehdä makaronilaatikkoa.
Maanantain ruokalistalla meillä oli Alisalle uusi tuttavuus: kanaviillokki. Kouluajoilta tuttua, mutta sen jälkeen ei monestikaan omalle ruokalistalle ole päätynyt. Ajattelin jo mielessäni että tuo outo keltainen kanakastike tuskin uppoaisi pieneen nirsoilijaamme.
Olen aina ollut sen puolesta puhuja, että lapsi kannattaa ottaa mukaan ruoanlaittoon, mutta autuaasti itse unohtanut sen! Ainakin arkikokkailussa, viikonloppuisin kun on ollut enemmän aikaa, olen ottanut Alisaa enemmän mukaan ruoanlaittoon, mutta tällä kertaa ajattelin ottaa hänet mukaan myös näin arkenakin. Niimpä valmistimme yhdessä rakkaudella currykastikkeen, josta muuten tulikin erittäin herkullista. Ylpeys paistoi Alisan kasvoilta kun söimme hänen valmistamaa ruokaa.
Lautanen tyhjä. Nam. Hyvää!
Niimpä niin, vanha kikka toimi taas. Samalla kivi putosi sydämeltäni, ehkei hän olekaan muuttunut nirsoksi, eikä minun ruoassani sittenkään tainnut olla vikaa. Ehkä tämä on taas joku kuuluisa vaihe, jolloin kaikkeen uuteen suhtaudutaan ennakkoluuloisesti. Tästä eteenpäin yritän olla vähemmän kiireinen ja ottaa Alisan mukaan kokkailuun entistä useammin, etenkin uusien ruokien kohdalla. Lisäksi päätin olla paremmin läsnä ruokailutilanteessa, en ole tainnut olla siinäkään erityisen esimerkillinen.
Kohti kivempia ruokailuhetkiä!
(ehkä ensi kerralla ne blinit maistuvat myös Alisalle)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki kommenttia! :)