torstai 15. helmikuuta 2018

Lentoliput varattu! Lisää matkaunelmia toteuttamassa!

Tuskin on Mauritiuksen reissulta matkalaukkuja saatu tyhjennettyä kun uusi matka on jo kiikarissa! Olimme toki tulevalle kesälle suunnitelleet jo aiemmin matkaa, mutta ensin piti varmistua molempien kesälomista. Nyt on kesälomat lyöty lukkoon ja juhannuksen tienoolle reissu varattu. Ensi kesänä meillä on kaikkiaan huikeat kolme viikkoa yhteistä lomaa, aikaisemmin olemme onnistuneet järjestämään vain yhden yhteisen lomaviikon, joten tämä tuntuu ihan luksukselta!

Kesän kohteemme on jotain ihan päinvastaista kuin Mauritius oli, mutta takuulla siitä tulee aivan huikeaa! Matkaan lähdemme koko perhe ja reissussa olemme  vajaan viikon. Arvaatko seuraavista kuvista mihin olemme matkustamassa? (Kuvat Pixabay.)






Kohdehan on tietenkin taianomainen Islanti! En ollut koskaan ajatellut Islantiin matkustamista, oikeastaan koko Islanti on ollut mulle hyvin tuntematon. Yhdestä lehtijutusta alkanut keskustelu taannoin herätti kuitenkin kiinnostuksen. Huikeat maisemat tekivät vaikutuksen, samoin kohteen tuntemattomuus. Myös Samuli oli heti kiinnostunut lähtemään reissuun ja äkkiä huomasimmekin suunnittelevamme reissua tulevalle kesälle.

Rantaloma ei tällä kertaa ole kyseessä vaan pääpaino reissulla tulee varmasti olemaan huikeissa maisemissa ja luontoon tutustumisessa, niistähän Islanti on tunnettu. Aiomme vuokrata myös auton koko reissun ajaksi, jotta voimme laajemmin kiertää maata. Lentojen lisäksi olemme jo varanneet hotellin Reykjavikista, mutta pohdimme vielä varaammeko majotuksia myös muualta saarelta vai teemmekö autolla päiväretkiä Reykjavikista käsin. Koko saarta emme ehdi kiertämään, mutta katsotaan miten matkasuunnitelmamme tästä kehittyy. Onko teillä muuten antaa vinkkejä?

Yksi juttu muuten vähän yllätti! Islanti on todella kallis maa. Suorat lennot sentään saimme suht edullisesti, mutta esimerkiksi hotellin tasosta tingimme hieman. Ajattelimme kuitenkin, että tämä reissu on enemmänkin sellainen elämysreissu, jolloin tarkoituksena ei ole viettää hotellissa juurikaan aikaa.

Ihanaa kun on taas yksi reissu suunnitelmissa, tulisipa kesä pian!

6 kommenttia:

  1. Niin kivaa. Olen kade. Olen jo pitkään halunnut matkustaa Islantiin, mutta halusin odottaa että pojat olisivat vähän isompia jotta muistaisivat matkasta jotain. Ehkä tänä tai ensi vuonna toteutamme myös tämän matkan. Jään odottamaan vinkkejä :D

    PS. Sinulle on arkikuvahaaste blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkejä ehdottomasti tulossa! :) käyn heti ottamassa haasteen vastaan! ;)

      Poista
  2. Vau, Islanti on aina kiehtonut minua! Varmasti tulee upea matka!

    VastaaPoista
  3. Oo olipa onni, että eksyin tänne sun blogiin - täällähän oli reissuinspiraatiota enemmänkin! :) Islanti on meillä toivekohteiden listalla, mutta ei kyllä vielä tänä vuonna sinne päästä. Nuo maisemat saa kyllä matkakuumeen taas kohoamaan, mutta onneksi päästään kesällä edes Lofooteille huikeisiin maisemiin :)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)