tiistai 7. marraskuuta 2017

DIY joululahja: Sytykesipsit



Vuoden ensimmäinen joulupostaus! Tänä jouluna aion tehdä muutamiakin erilaisia DIY joululahjoja ja tässä niistä ensimmäinen. Näin eräässä askarteluryhmässä näiden sytykesipsien ohjeen ja kiinnostuin niistä heti. Myöhemmin sain kuulla, että siskonikin oli tehnyt näitä viime vuonna ja anoppikin harkinnut valmistavansa näitä pukinkonttiin. Tänä jouluna etenkin nämä ovat tuntuneet nousseen hitiksi!

Mulla on ollut tapana tehdä joka joulu osa lahjoista itse. Ajattelin tämän olevan helppo toteuttaa sekä tulevan käyttöön niille, kenellä on takka tai vaikka puusauna.


***

Tarvitset:

vanulappuja
servettejä
vanhoja kynttilöitä


Yksittäisiä servettejä jää aina, niitä meillä oli vino pino kaapissa ja itse valitsinkin aika värikkäitä servettejä, jotta sipsit olisivat mahdollisimman iloisia. Pyöreitä vanulappuja löytyi myös kaapista, samoin häistä jäi kasa kynttilöitä. 


***


1. Sulatin kynttilän vesihauteessa peltipurkissa.

2. Leikkasin vanulapun kokoisia ympyröitä serveteistä. Huom! Käytä vain ylin ns. kuva kerros, eli mitä ohuempi paperi on, sitä parempi.

3. Laitoin servetin ja vanulapun yhteen ja kastoin pinsettien avulla sulaan steariiniin.

4. Nostin sipsit leivinpaperin päälle kuivumaan.


***

Itse ajattelin kääräistä sipsit vain sellofaaniin, sillä ne ovat sen verran kivan näköisiä, etteivät välttämättä tarvitse mitään erillistä pakettia.


Ainakin tällaisia diy-juttuja löytyy tänä vuonna meidän paketeista! :)



4 kommenttia:

  1. Oi, nää onkin kivoja! Ja helpompia kun perussytykeruusut :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä vinkistä, lähtee ehdottomasti testiin! Jos onnistun niin näitä päätyy kyllä joulupakettiin. :)

    VastaaPoista
  3. Täytyykin testata, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)