keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Sipulipiirakka - liian herkullinen kaapintyhjennyspiirakka

Viikonloppu pois kotoa ja ennen sitä pitäisi tyhjentää jääkaappi ylimääräisestä ruoasta. Tulin siinä samassa kehittäneeksi aivan liian herkullisen sipulipiirakan ohjeen. Namskis!

Piirakan juju on ihanan rapeassa pohjassa sekä karamellisoidun sipulin ja mozzarellan herkullisessa combossa. Mikään terveyspiirakka tämä ei ole, mutta aivan överi herkullinen.


Sipulipiirakka



Pohja:

250g maitorahkaa
250g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 punasipuli
1 keltasipuli
10cm pätkä purjoa
20g voita
2 rkl sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
200g mozzarellaa
juustoraastetta


Sipulipiirakka


Sekoita pehmeä voi ja maitorahka tasaiseksi. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita jälleen tasaiseksi. Muotoile taikina palloksi ja laita kelmun sisään. Laita taikinapallo jääkaappiin.

Pilko kaikki sipulit ohuiksi renkaiksi. Sulata voi pannulla ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä niin, että ne hieman pehmenevät ja saavat väriä. Lisää sipulien joukkoon sokeri ja seikoita kunnolla. Kaada joukkoon myös punaviinietikka sekä ruokalusikallinen vettä. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna sipulien hautua sen aikaa, että nesteet ovat hävinneet.


Kauli taikinaa ohuemmaksi ja painele voideltuun piirakkavuokaan, myös reunoille. Esipaista pohjaa noin 5 minuuttia 200 asteessa. Kun pohja on hieman saanut väriä, ota se pois uunista ja lisää päälle sipulit ja mozzarella paloina. Rouhi mustapippuria päälle ja laita pinnalle vielä ripaus juustoraastetta. Paista 200 asteessa vielä noin vartti, kunnes juustot ovat kunnolla sulaneet ja reunat ruskeat.


Sipulipiirakka

2 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)