perjantai 14. huhtikuuta 2017

Vähän erilainen pääsiäinen

Suomalaiset tuntuvat olevan todella juhlapyhä-orientoituneita ihmisiä. Ihmisille tuntuu olevan tärkeää perinteet, ruoka ja muut juhlallisuudet. Ainakin jos katsoo ihmisten ostoskärryjä aina ennen pyhiä!

Mullakin oli kovat suunnitelmat lammaspaistien ja valkosipuliperunoiden suhteen ja kovalla tohinalla meninkin eilen torstaina ruokakauppaan. Pääsin töistä jo puolenpäivän jälkeen, mutta olimme sopineet hoitajien kanssa, että annetaan Alisan rauhassa nukkua päiväunet ennen kuin haen hänet. Oiva hetki siis rynniä kauppaan tuhansien muiden ihmisten tapaan!


Oikeastaan jo matkalla kauppaan mietin miten ahdistavaa on taas suunnitella pääsiäisen ruokia ja pää löi tyhjää. Huomasin myös olevani aika väsynyt. Nyt kun varsinainen loma alkoi niin jotenkin tuo väsymys iski vasten kasvoja. Olen viime aikoina taas touhuillut kaikenlaista ja mennyt kuin juna.

Suuren marketin sijaan päätin kurvata meidän läheiseen pikkukauppaan. Nappasin kaupasta vain jotain perustarvikkeita, sillä samalla huomasin, että kauppa on auki KOKO PÄÄSIÄISEN! Ei siis mitään tarvetta nyt lyödä lukkoon mitä syö maanantaina, jes!

Päätin kauppareissun jälkeen ajaa auton vielä rauhalliseen ja syrjäiseen paikkaan ja vain istua musiikkia kuunnellen. Siinä hetkessä päätin, etten aio ottaa mitään stressiä näistä pyhistä!

Ainoa varma asia tänä pääsiäisenä on, että huomenna lähdemme kisareissulle Poriin. Jos iltapäivästä jää aikaa, kenties poikkeamme Raumalla, ihan muuten vaan!  Haaveilen myös, että kävisimme "mökillä", rauhallinen maalaisilma voisi tehdä terää. Ehkä grillausta, ehkä joku kiva pääsiäistapahtuma? En tiedä, mennään fiilispohjalta!


Olen kova touhottaja ja tykkään touhuta vapailla (ja muutenkin) kaikenlaista, mutta just nyt koitan lopettaa kaiken suorittamisen ja ottaa rennosti!

Haastan teidätkin unohtamaan juhlastressit ja ottamaan rennosti! :)

Mitäs te aiotte tehdä pääsiäisenä?

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Suunnitelmat vaan syrjään. Meillä ei vielä ole edes käyty kaupassa:) tällainen pitkä vapaa pyhitetään meillä palautumiseen, tehdään mitä lystää jos lystää😂

    Kivaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut siis sellainen "pysähtyminen" sanan varsinaisessa muodossa! Hyvä! :D Meillä ollaan menty vähän samalla meiningillä tähän pääsiäiseen. Emme ottaneet mitään stressiä tai lyöty suunnitelmia lukkuun etukäteen. Tosin kyllä varmasti menemme silti isovanhemmille syömään joinain päivänä.. <3 (ja luultavasti oikeasti touhuilemme kaikkea, mutta ilman aikataulupainetta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä! :D Kyllä mekin ollaan kaikenlaista touhuiltu, mutta rennosti ja hiljaksiin..:)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)