maanantai 10. huhtikuuta 2017

Pääsiäiskakku ja ristiäiset

Viime vuoden pääsiäiskakku oli herkullinen suklaaöveri kinder-kakku. Tänä vuonna mulle aukesi sauma kokeilla hieman erilaista pääsiäishenkistä ristiäiskakkua. Viikonloppuna meillä oli ristiäiset ja multa pyydettiin sitä varten sitruuna-lakritsikakku, jonka ohjeen jaan nyt teillekin.

Tämä pääsiäiskakku sisälsi muun muassa kesäkurpitsaa ja ohjeeltaan kakku oli suhteellisen yksinkertainen ja helppo toteuttaa.

Pääsiäiskakku


Pohja:
250g voita
6 dl sokeria
6 kananmunaa
1 sitruuna
8 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
1 iso kesäkurpitsa
3tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa


Täyte:
600g sitruunaista lakritsirahkaa
400g sitruunarahkaa


Kuorrutus:
2 dl Flora-vispikermaa
200g sitruunarahkaa

pääsiäiskakku


Kuori kesäkurpitsasta vihreä kuori pois ja raasta pieneksi. Pese sitruuna ja raasta kuori kesäkurpitsan joukkoon. Purista sitruunasta mehut myös joukkoon. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri sekaisin. Lisää kananmunat yksitellen samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi muun taikinan joukkoon samalla sekoittaen, älä vatkaa. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (24cm). Paista 175 astetta noin 50-60min. Anna kakun jäähtyä mielellään jääkaapissa useamman tunnin (5-10, tai yön yli).

Sekoita täytteen rahkat keskenään. Leikkaa kakku kolmeen kerrokseen ja halutessasi kostuta pohja ja reunat, etenkin jos pohjan teosta tarjoiluun on yli 24h. Kuorrutusta varten vispaa kerma tukevaksi vaahdoksi ja lisää rahka joukkoon. Itse pursotin vain päällisen ja jätin reunat paljaaksi, mutta miksei niitäkin voisi kuorruttaa. Jotta pohja ei kuulla kuorrutuksen alta, vedin kuorrutetta ohuelti kakun pintaan. 

Mulla oli sattunut jäämään ylimääräisiä sokerimassapaketteja, joten askartelin niistä ekaa kertaa elämässäni koristeet, aika hassut puput tuli, mutta idea on tärkein. :D Sitruunainen pohja toi tosi paljon makua kakkuun ja pohja oli mehevä, kiitos kesäkurpitsan. Kurpitsan maku ei kuitenkaan puske läpi, joten sitä ei kannata arastella.

pääsiäiskakku


Kakut tulivat siis Samulin siskon pojan ristiäisiin, joita vietimme eilen Turun Mikaelin kirkossa. Kauniin kirkkoseremonian jälkeen siirryimme läheiseen ravintolaan kahvitilaisuuteen tarjoiluja maistelemaan. Palmusunnuntaihin sopi mielestäni hyvin tämä juhlakalun äidin toivoma pääsiäiskakku. Komeassa säässä saimme viettää ihanat ristiäiset ja vauva sai komean nimen. <3






4 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)