keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Ruokaremontti - mistä aloittaa?

Voidakseni paremmin, mun oli pakko aloittaa ruokaremontti. Mulla oli pahoja puutteita mun ruokailussa ja niitä olen nyt pyrkinyt petraamaan. Eli jos edessä on ruokaremontti - mistä aloittaa?

Mikä sitten oli ennen pielessä mun ruokailussa?

- Epäsäännöllisyys ja siitä johtuva herkutteluun sortuminen
- Ylensyönti - kohtuullisuudesta ei tietoakaan
- Vähän kasviksia
- Liian vähän vettä


Ensin lähdin korjaamaan mun ruokarytmiä, pyrin syömään viisi ateriaa päivässä. Normaalina työpäivänä tämä onnistuu jo tosi hyvin, mutta välillä mulla on jäänyt esimerkiksi päivällinen välistä ja se tarkoittaa helposti tuhdimpaa iltapalaa.

Pizzaa, heseä, roskaruokaa, viisi lautasellista buffet ruokaa, herkkuja... Mun syöminen meni usein ihan överiksi aikasemmin. Nykyäänkään en kiellä itseltäni herkuttelua kokonaan, mutta pyrin valitsemaan yhä useammin hieman terveellisemmän vaihtoehdon. Paitsi jos kyse on suklaakakusta, josta näittekin kuvaa eilen...;) Kun en kiellä itseltäni herkuttelua, ei ole myöskään tullut repsahdettua syöpöttelyyn niin herkästi.



Kasviksia söin ennenkin esimerkiksi työpaikan lounaalla, jolloin syön salaatin sekä kasviskeiton lähes poikkeuksetta. Muutenkin ruokailujen yhteydessä pyrin täyttämään lautasta kasviksilla ja salaatilla. Iltapalaksi saatan monesti syödä esimerkiksi porkkanaa, kurkkua, kukkakaalia...

Aamu alkaa nykyään isolla vesilasilla ja työpäivän aikana yritän juoda vähintään kerran kahden litran vesipullon. Yritän lisätä vettä hieman joka väliin, jotta se parantaisi aineenvaihduntaa. Olen myös alkanut juomaan vihreää teetä, jotta sekin auttaisi aineenvaihduntaani.

Muita pieniä tekoja:

Salaatinkastikkeilla läträämisen lopettaminen.
Töissä jälkiruoan korvaaminen hedelmillä. Paitsi jos on rahkaa.
Limsojen, energiajuomien, mehun yms juomisen lopettaminen.
Huomion kiinnittäminen myös ruoan laatuun.

Tässä siis muutamia pieniä esimerkkejä...




Missä vielä mättää? 

Olen kevyesti laskeskellut kaloreita erään ohjelman avulla, ottamatta kuitenkaan näistä stressiä. Kalorimäärää enemmän tarkkailenkin ravintoaineita. Huolestuttavasti oma raudan ja kalsiumin saanti tuppaa olemaan vähäistä. Olen yrittänyt lisätä esimerkiksi papuja ja maitotuotteita ruokavalioon, mutta onko teillä muita vinkkejä?



Tässä vielä kurkkaus mun tavallisen päivän syöminkeihin:

07.45 Aamupala: 
Puolukkarahkaa ja runsaskuituinen ohrarieska, vihreää teetä.

11.00 Lounas: 
Palsternakkakeittoa, salaattisekoitus, 100g porsaanfilettä, kikherneitä, papumix, herkkusieniä, omenaa ja kahvia maidolla.

14.00 Välipala:
Banaani.

17.00 Päivällinen: 
Punajuuri - vuohenjuustokeitto, raejuustoa, ruisleipää, juustoa, maitoa.

20.00 Iltapala: 
2kpl kananmunia, 2 porkkanaa, kukkakaalia, hapankorppu ja kaksi palaa raakasuklaata.



En ole mikään ammattilainen näissä ruoka-asioissa, joten en väitä että mun syöminen olisi todellakaan mitenkään esimerkillistä. Ammattilaiset löytävät ruokapäiväkirjastani monta kohtaa joita viilata. Mun tarkoitus ei ole tavoitella maksimaalista painonpudotusta ennätysajassa vaan oppia syömään terveellisesti ja sitä kautta kenties pudottaa muutama kilo. Vaikka prioriteettilistan kärjessä ei olekaan painon pudottaminen, tuntuu silti mukavalta kun haihtuneiden nesteiden jälkeen olo ei ole yhtä turvonnut kuin ennen. Ennen vaatteet kiristivät ja puristivat enemmän kuin nyt.

Näillä askelilla kohti terveempää elämää ja paremmin voivaa minua. Vinkkejä, ideoita tai muita huomioita? Sana on vapaa! :)

2 kommenttia:

  1. Talvella tuo veden juominen tuppaa unohtumaan helposti. Kesällä (yllättäen) sen muistaa. Täytyisi alkaa kantaa vesipulloa mukana myös näillä kylmillä säillä..!
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Töissä kyllä tulee juotua ihan hyvin kun on pullo koko ajan vieressä, kotona unohtuu...:)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)