maanantai 20. maaliskuuta 2017

Pieni piha kevätkuntoon

Viikonloppuna meillä aloitettiin pieni projekti: pieni piha kevätkuntoon. Kevättouhuissa ollaan oltu muutoinkin, sillä aurinko paistoi koko viikonlopun keväisesti ja paljasti meidän likaistakin likaisemmat ikkunat! Ihan sameat ja harmaat ruudut, syksyllä jo niiden pesemistä pohdin, mutta se vaan jäi.. Kevätaurinko on kyllä siitä raastava, että se kyllä pettämättömästi paljastaa likaiset ikkunat. Niinpä tartuimme rätteihin ja aloimme pesemään ikkunoita ruutu kerrallaan. Ei varsinaisesti mun lempihommaa, mutta voi luoja kuinka paljon kirkkaammat ikkunoista tuli!

Kevätpuuhat ei jääneet pelkästään ikkunoihin sillä niitä pestessä ja ulos tuijottaessa tuli äkillinen tarve päästä pihahommiin. Mulle iskee aina keväisin kauhea pihavimma ja onneksi nyt mulla on oma piha jota työstää. Kevätpuuhat alkoivatkin pihan siivouksella: risujen ja lehtien keräystä, kivetysten harjausta ja haravointia. Siistin hieman kukkapenkkejä ja suunnittelin uusia.

Samuli innostui puutarhahommista kun pyysin häntä leikkaamaan muutamia pensaita ja tuijia. Ei hän olisi malttanut lopettaa ollenkaan! Pensaista tulikin siistit kun Samuli leikkasi ja tasoitti niitä, itselläni ei hermo kestäisi moista.


Siivouksen lopuksi kannettiin vielä kalusteet patiolle, siellä kun on katettu tila niille, ei haittaa jos nyt vielä sattuu satamaan lunta (toivottavasti ei!!). Ostin kaupasta myös narsisseja ja ne pääsivät piristämään patiota sekä kuistia ja tuomaan keväistä fiilistä.



Onneksi meillä on vain pienehkö etupiha, laudoitettu takapiha/terassi ja lasitettu parveke. Tuntuu, että siinä on meille juuri sopivasti, saa tehdä pihatöitä, mutta niitä ei ole liikaa, sillä pihamme on todella helppohoitoinen patioineen ja kivetyksineen. Toki aina pitää olla suunnitelmia ja projekteja, joten nyt haaveilen pation laajentamista etupihalla. Meidän asunto on päätyasunto joten tilaa on ihan mukavasti myös etupihalla muihin asuntoihin verrattuna. Tällä hetkellä koko taloyhtiön piha on kivetystä, joka etenkin meidän päästä on tosi epätasainen ja hieman tyhjännäköinen. Viime vuonna istutin jo yhden pensaan mutta nyt innostuin tuon terassin laajentamisesta, iskäääää! Itsehän en siis aio sitä rakentaa, mutta johdan hyvin työtä kyllä. :D Tämä projekti kyllä siirrettiin jo syksylle häiden jälkeiseen aikaan.

Vähän vielä pidemmän ajan haave olisi rakentaa takapihan patiolle avattava lasiseinä, siitä kun saisi parvekkeen alle muutaman metrin pitkän ja koko asunnon leveän talviterassin. Se tosin vaatinee hieman suunnittelua ja säästämistä, eli ei ihan tämän kesän juttuja eikä varmaan vielä ensi kesänkään..

On mulla kuitenkin suunnitelmia myös lähiviikoille.. Kun maa sulaa, aion tehdä muutamia istutuksia ja terassikin odottaa pesua ja käsittelyä. Hiljalleen pitäisi varmaan pistää myös muutamat siemenet itämään, sillä haaveilen pienestä hyötypuutarhasta kesäksi. Pieni pihapuuhailu on ihanaa ja inspiroivaa, onneksi nyt on puitteet toteuttaa ideoita! :)

Joko teillä on aloiteltu kevätpuuhia, vai onko teillä täysi talvi vielä? :)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun pääsee pikku hiljaa pihaa laittamaan. :) Sisäkukkiin aion huomenna multia vaihdella, tuntuu että siihenkin puuhaan teki mieli ryhtyä jo heti silloin, kun aurinko alkoi ikkunoista kurkistella. Nyt täytyy odotella maan sulamista, että pääsee laittamaan kivetystä, istutuksia ja terassia muutenkin. Laajennusta on kans suunniteltu... miiiäääs! :D
    http://viivyvierellain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, rakastan kevättä! :) Kumpa tosiaan kevät etenisi niiniin pääsisi toteuttamaan suunnitelmat, ei millään jaksaisi odottaa! :D

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)