NÄITÄ EN KERTONUT LOMASTA SOMESSA!

Lomasta tulee yleensä kerrottua ja kuvattua someen ne parhaimmat hetket ja silotellut kuvat. Näin tekee varmasti moni muukin. Lomalla kuitenkin aina sattuu ja tapahtuu, ainakin meidän lomilla! Muistelen aina kaikkia lomia kyllä lämmöllä ja harvemmin pienet vastoinkäymiset pilaavat lomaa tai edes laskevat tunnelmaa. Jotta reissuista ei jäisi liian siloteltu kuva, olen yrittänyt kertoa välillä niistä epäonnisistakin hetkistä meidän lomilla. Islannin pahin pettymys löytyykin blogista ja nyt ajattelin kertoa meidän Aasian loman ne vähemmän parhaat hetket.

***

Epätoivoa Dohassa.

Meidän autonkuljettaja jätti meidät Souq Waqif markkinoille ja vannotti tulemaan samaan paikkaan tasan tunnin kuluttua, sillä paikalle ei voinut pysäköidä ja pysähtyminenkin piti hoitaa vauhdilla. Kiertelimme hetken markkinoita, mutta totesimme etteivät ne oikein ollut meidän juttu, etenkin häkeissä pidetyt eläimet tuntuivat tosi pahalta. Päätimmekin suunnata syömään lähelle sitä paikkaa, josta luulimme autonkuljettajan meidän noutavan. Meillä oli vähän kiire, joten tiedustelimme eräästä paikasta, ehtisimmekö saada ruoan siinä ajassa ja meille luvattiinkin sen onnistuvan. Saimme ruoat nopeasti eteemme ja ehdimme syömäänkin hyvin. Meillä oli enää muutama minuutti aikaa siirtyä pysähdyspaikalle ja siirryimmekin sinne vain huomataksemme, että emme todellakaan ole siellä missä pitäisi!

Siinä kohtaa pieni pakokauhu valtasi meidät ja mietimme mitä ihmettä nyt. Samuli nappasi Alisan syliin ja lähdimmekin juoksemaan pitkin aluetta yrittäen muistella mitä kapeita kujia olimme kulkeneet tullessamme. Meillä ei onneksi ollut kiirettä lennolle, mutta mietin jo uuden taksin nappaamista ja ajattelin toiveikkaasti, että ehkä kuskimme ymmärtäisi tulla lentokentälle ja saisimme autossa olevat käsimatkatavarat takaisin.

Reilun viiden minuutin juoksemisen jälkeen löysimme vihdoin oikean aukion. Paikalla pyöri kymmeniä takseja, mutta meidän taksia ei näkynyt! Samuli oli onneksi painanut taksin rekisterinumeron muistiin ja lähti etsimään kyseistä taksia. Mun silmään kaikki autot kuskeineen näytti ihan samalta. 

Hetken odottelun jälkeen oikea taksi löytyi. Kuskimme oli joutunut ajamaan uuden kierroksen, koska ei voinut jäädä odottamaan meitä tai koko liikenne olisi pysähtynyt. Pyysimme sata kertaa anteeksi ja olimme helpottuneita, että löysimme oikean taksin. Kuskimme ei onneksi ollut moksiskaan ja pääsimme turvallisesti  takaisin lentokentälle. Onneksi markkinat olivat viimeinen kohde Dohassa, minä olin nimittäin ihan loppu pienen seikkailun jälkeen. Tällaiset epätoivoiset hetket, jolloin mulla ei ole kaikki langat käsissä, on ihan superhuonoja mun luonteelle. :D

Kiukkukohtaukset.

Lapsen kanssa matkatessa kiukkukohtaukset on ihan normaalia, mutta kieltämättä pari kertaa meinasi itselläkin hermo mennä. Etenkin Singaporessa, jossa tuli enemmän kävelyä. Enemmän hermojen kiristely kohdistui itseeni, koska mun olisi pitänyt ymmärtää, ettei Alisalta voi vielä vaatia samanlaista jaksamista kuin aikuisilta. Tästä taas opittiin seuraavia reissuja ajatellen.

***

Ranta jossa ei voinut uida.

Bintanilla meidän hotellin edustalle oli laitettu tolpat ja jonkinlaisia säkkejä. En oikein tiedä miksi ne siinä olivat, kenties rikkomassa mahdollisia aaltoja? Hotellissa ei ollut korkeasesonki menossa vaan periaatteessa olimme liikenteessä sadekaudella, vaikka reissussa juuri satanutkaan. Vaikka hotellin hiekkaranta oli oikein kiva ja matala, ei siinä oikein voinut tämän aitauksen takia uida. Toisaalta, puolet päivästä vesi oli niin kaukana, ettei siinä oikeastaan muutenkaan olisi päässyt uimaan. Tämä ei kuitenkaan juurikaan meitä haitannut, sillä me kahlasimme melkein päivittäin läheiselle saarelle. Eniten tuossa viritelmässä mua häiritsi se, että se oli pirun ruma!

Uima-allas joka ei ollut käytössä.

Ei siinä mitään, että meressä emme päässeet uimaan, mutta kun Bintanin hotellissa uima-allaskin oli alkuun poissa käytössä. Ilmeisesti siellä tehtiin jonkinlaista remonttia. Ensimmäisinä päivinä tämä ei sinällään haitannut, koska olimme Singaporessa jo ehtineet uiskentelemaan, joten mielellämme teimme kaikkea muuta. Loppulomasta kun uima-allas oli jälleen täytetty, mutta uimakielto lappu pysyi sitkeästi altaalla, aloimme jo vähän harmistumaan, ettemmekö ollenkaan pääse siellä uimaan.

Tiedustelimme asiaa hotellin henkilökunnalta ja meille luvattiin, että seuraavana päivänä meidän kuljetettaisiin viereiseen hotelliin uimaan. Tämä oli meille ok ja seuraavana päivänä olimmekin jo odottelemassa kuljetusta toiselle hotellille, kun vihdoin saimme kuulla, että oma altaamme olisikin nyt käytössä. Niinpä vietimme yhden päivän kokonaan altaassa polskien, eikä tästäkään jäänyt huonoa fiilistä. Vaikka hotellissa olikin vähän epäonnea uimisen kanssa, hotelli oli meidän mielestä silti ihan mahtava.

Hotellin huono äänieristys ja rukouskutsut.

Viimeinen hotellimme Singaporessa jäi mieliimme huoneen ikkunasta avautuneesta upeasta näköalasta. Illalla ihailimme kaupungin valoja ja ilotulitusta. Tämä paikkasi paljon ja vaikka hotelli oli muutenkin todella kiva, yksi huono asia siellä oli... Äänieristys oli nimittäin älyttömän huono. Hissin kilahdus kuului huoneeseemme, samoin liikenteen melu ja viereisen minareetin rukouskutsut...

Onneksi meidän perhe on hyviä nukkumaan, eikä nämä äänet meitä sinällään häirinneet, sitten kun olimme uneen päässeet.

***

Yksikään näistä jutuista ei ollut sellainen, että se olisi millään tapaa lomaamme pilannut. Nyt näitä kaikkia juttuja muistelen jo ihan hymyillen, vaikka ehkä juuri niissä hetkissä ei tuntunutkaan kaikista parhaimmalta. Paljon on myös asenteesta kiinni. Me lomaillaan sillä asenteella, ettei anneta tällaisten pilata meidän lomafiiliksiä ja yritetään aina löytää ne hyvät jutut, mutta reissulla huomasin, että jotkut antavat lomansa mennä pilalle vähän pienemmästäkin vastonkäymisestä. Musta on ihan hyvä muistaa, että myös ne vähän vähemmän hienot hetket kuuluu lomaan ja niitä varmaan ihan jokaisella tulee vastaan, vaikkei niitä somessa aina jaetakaan!