tiistai 29. maaliskuuta 2016

Lastenteatteri Turku

Nyt ajattelin vinkata teille Hirvensalon nuorisoteatterista, joka on lastenteatteri Turkusessa. Itse olen tutustunut enemmän juuri tähän lastenteatteriin, sillä Samulin sisko ohjaa ja käsikirjoittaa ryhmän näytelmiä.


Kerroinkin muutama viikko sitten, että olin kuvaamassa lastenteatterissa ja kyse oli nimenomaan Hirvareiden Robina Hood -näytelmästä. Kaikille teatterin ystäville Turun lähellä suosittelen näytelmää. Näytös aikoja on luvassa vielä 2.4, 3.4, 9.4 ja 10.4. Hirvareiden sivuilla näytelmää kuvataan seuraavin sanoin:
"Robin (oikealta nimeltään Robina) on energistä ja reipasta metsätyttöjen kööriä johtava, itsenäinen poikatyttö, joka viis veisaa hameväelle tuputettavasta avuttoman prinsessan muotista ja näin ollen suhtautuu kovin epäilevästi myös kohtaamansa neito Marianin fyysisiin taitoihin ja hoksottimiin.
Tytöt kuitenkin joutuvat molemmat pyörtämään omat ennakkoluulonsa toisiaan kohtaan, kun he lähtevät yhdessä pelastamaan kaupunkia turhamaisen prinsessa Johannan ylettömältä julkisten varojen törsäilyltä."

Nuorisoteatterin puolella on huhtikuussa tulossa ensi-iltaan Ella ja kaverit, se esitys sopii varmasti hieman isommille lapsille.

Viime vuonna olimme katsomassa lastenteatterin näytelmän Hölmöläisistä ja jopa vuoden ikäinen Alisa jaksoi katsella sitä. Lastenteatterit on siitä hyviä, että niiden puoliajat on melko lyhyitä, joten pienikin lapsi yleensä jaksaa keksittyä sen aikaa.

Kaikki siis joukolla katselemaan lastenteatteria Turkuun! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)