sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kuka ei erota oikeaa ja vasenta?

Bingo, täällä bingo! Siis kuka ei muka erota oikeaa ja vasenta? Minä.

Ala-asteella muistan tuskastelleeni, miksi ihmeessä en opi oikeaa ja vasenta? Muistan edelleen millaiset laput meillä oli luokassa liitutaulun molemmin puolin, niin paljon niitä tuijotin. Siltikään en niitä oppinut muistamaan. Yleensä opin nopeasti asiat, eikä niitä juurikaan tarvitse päntätä, siksi tuntui absurdilta olla ymmärtämättä kumpi on oikea ja kumpi on vasen.


Yläasteella lakkasin ajattelemasta koko asiaa, kyllähän pystyin erottamaan oikean ja vasemman, jos hetken mietin kummalla kädellä kirjoitan.

Pääsin hyvään lukioon Tampereelle, missä kaikki koulun oppilaat testattiin ensimmäisenä vuonna. Olin todella hämmentynyt ja kauhistunut, kun sain kutsun erityisopettajan pakeille. Se nainen väitti, että mulla on lukihäiriö. Mulla oli kuulemma vaikeuksia tunnistaa vieraita sanoja (heijastuu vieraisiin kieliin), lisäksi multa saattoi jäädä sanoja pois lauseesta tai tulla kaksi kertaa peräkkäin sama sana. Luulin sen vain johtuvan huolimattomuudesta.

Mutta että lukihäiriö? Eihän mulla ollut ikinä ongelmia lukemisessa ja lukunopeustesteissäkin sain aina kiitettävän. Erityisopettaja kertoi, että lukihäiriö oli lievä, eikä heijastu itse lukemiseen. Samalla selvisi, että tästä häiriöstä johtuen en osaa erottaa oikeaa ja vasenta.

Tämä oli helpotus, en siis ollutkaan tyhmä, mulla oli oikeesti joku syy, miksi en niitä osaa. Nämä kaikki asiat pystyn kyllä korjaamaan kun keskityn tarpeeksi.


Olen hyvin oppinut elämään näiden vikojeni kanssa ja ainoa, missä ne vähän aiheuttaa ongelmia on liikenne. Inssissä käännyin vahingossa oikealle, vaikka tutkinnon vastaanottaja pyysi vasemmalle. Onneksi siitä ei kuitenkaan tullut virhettä, koska oikealle sai kääntyä. Tutut osaavat jo toimia mun kanssa liikenteessä, joko sanotaan: sinuun tai minuun päin, tai näytetään kädellä suuntaa.

Tämä käytäntö on aiheuttanut paljon myös huvitusta niissä, jotka eivät tiedä tätä mun "vammaa." Mua se ei haittaa, osaan jo itsekin sille nauraa. :D Oikea ja vasen kyllä löytyvät, jos mulla on aikaa miettiä kumpi on kumpi, mutta liikenteessä ei parane kauheasti arpoa, joten tämä meidän suuntailu on parempi vaihtoehto. :) 

Löytyykö muita suuntavammaisia? :)


13 kommenttia:

  1. Täälä,täälä! Oikea-vasen-häiriöinen ilmoittautuu😀 mulla oli ala-asteella myös 8-9 tunnistusongelma,nykyään ne menee oikein mutta joskus saatan sanoa väärin josen keskity.kuitenki, kello ja sormus vasemmassa auttaa mua tunnistaan vasemman :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Mä en oo oppinut käyttään kelloa, joten joudun aina miettiin kummalla kädellä kirjoitan...:D

      Poista
  2. Todella pahasti oikea-vasen häiriöinen täälä :D samoin mun on vaikeeta muistaa esim lukoissa että onko se nyt auki kun toi vipu on alhaalla vai toisinpäin. Joka päivä samojen asioiden kanssa kamppailen! Ihan uskomatonta!
    Mulla ei ole lukihäiriötä tai muutakaan mikä vois nyt tän selittää.. omituista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös sellainen et en ikinä muista kumpaan suuntaan ruuvi aukee tai menee kiinni ja luin, et sekin liittyy tohon samaan..:D Hassua mustakin, et oon nimikkeellä lukihäiriö vaikkei lukemisessa oo ongelmaa. Kai noita juttuja on sit vaan erilaisista syistä. Välillä jotkut asiat tuottaa hankaluuksia, mut niiden kanssa täytyy vaan elää...:)

      Poista
    2. Joo! Ja oikein aloin miettimään niin mulla on paljon näitä juttuja.. turkoosi ja mintunvihree menee aina sekaisin!! Enkä nytkään miettiessäni osaa sanoa et kumpi on kumpi. Poika pelaa lätkää (oon ite joukkueenjohtaja ja mun pitäis tietää KAIKKI) ja mulla menee aina!! (tänäkin viikonloppuna ollut pe ja la pelejä) sekasi et onko sinises vai punases joukkueessa.. En vaan tajuu :D
      Mut onneks on muitakin <3

      Poista
  3. Täälläkin! Pidin jo ala-asteella kelloa aina vasemmassa kädessä ja oikeassa käsikorua, että muistaisin ne. Ja edelleen käytän kelloa vaan vasemmassa, mut aina menee muutama sekunti miettiä kumpi on kumpi :D

    VastaaPoista
  4. Mulla kanssa välillä ongelmia :D Juurikin, jos täytyy sanoa miehelle minne suuntaan kääntyy autolla. "Käänny vasemmalle, eiku siis oikealle" :D

    Tosin se johtuu varmaan ihan huolimattomuudesta ja kun joutuu sanoa niin nopeasti :D Mullakin kyllä lievää lukihäiriötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo monesti varmaan johtuu myös kiireestä, et menee väärin. :) Ite huomaan et liikenteessä just meen sen takia useammin sekaisin kun meen tavallaan "paniikkiin" kun tars nopeesti muistaa kumpi on kumpi..:)

      Poista
  5. Heh. Täällä on kanssa yksi jolla hankalaa, varsinkin liikenteessä. Lopuksi hommattiin Volvo ja ratissa yleensä lukee Volvo, joten liikenteessä ku piti kääntyä vasemmalle oli helppo äkkiä vilkaista rattia ja katsoa kumpi oli vasen. Vinkkinä tämä (Volvo=alkaa V:llä vasen, loppuu O:lla oikea) nykyään hyräilen sitä sanaa ennenkuin avaan suuni kumpaa suuntaan pitää mennä :D hahaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies kans vinoilee, et mulle tars ostaa Volvo, juuri samasta syystä...:D

      Poista
  6. Kyllä mäkin joudun aina miettimään kumpi on oikea ja kumpi vasen. Kaupungillakin vaan kääntyilen ja mietin ja sohin käsillä 😂 Kun mietin kumpi on kumpi.. Hehe

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)