keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Hotel Sveitsi & elämysloma. Sis. Alekoodi!

Elämysloma Hotel Sveitsi
*Postaus toteutettu yhteistyössä Perheblogien ja Hotel Sveitsin kanssa.


Mitä sinulle tulee mieleen jos kuulet sanat elämysloma ja Hyvinkää? Ei varmaan mitään. Itse en ainakaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että Hyvinkäällä voisi olla jotain elämyksiä tarjolla. Viikonlopun jälkeen Hyvinkää nousi kyllä omalla listallani yhdeksi kotimaan matkakohteeksi, jota todella suositella vaikka kesälomakohteeksi! Hotel Sveitsi toimi nimittäin Perheblogien kehittämispäivän puitteina ja samalla tutustuimme Sveitsin alueen tarjontaan myös laajemmin.


Mikä Hotel Sveitsi?


Hotel Sveitsin juuret ulottuvat jo vuosikymmenien taa, mutta syksyllä 2017 täysin uudistunut hotelli on nykyään osa Primehotels -ketjua. Sijainti Hyvinkäällä on erittäinkin keskeinen ja sinne on helppo saapua niin Turusta, Helsingistä kuin Tampereeltakin. Julkinen liikennekin tuntui toimivan hyvin, moni meistä tuli paikalle junalla.

Me kokoustimme, nautimme ja yövyimme hotellissa. Kokoustilana meillä oli vanhaa tyylikkyyttä henkivä ihana prinsessahuone! Prinsessahuoneen katossa oli peilejä ja pinkki katto. Hotellissa on hyvät kokoustilat ylipäätään. Yleiset tilat ja huoneet olivat todella tyylikkäät ja hienot muutenkin. Suurin osa huoneista on täydellisesti remontoituja. Hotellihuoneessa oli ripaus luksusta kosmetiikan ja suklaan muodossa, I like! Sängyt olivat ihanat ja niissä kelpasi väsyneen äidin nukkua! Mä niin rakastan hotelleja!


Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi



RUOKARUOKARUOKA! Tiedätte, että olen hyvän ruoan ystävä ja mulle on tärkeää, että ruoka on todellakin hyvää. Hotel Sveitsi tarjoaa useamman ravintolavaihtoehdon ja testasimme niin aamupalan kuin kolmen ruokalajin lounaan ja illallisen Tila ja Alku ravintoloissa. Ruoka oli ihan todella herkullista, pakko sanoa etten muista millon olisin hotellissa saanut yhtä hyvää ruokaa. Ruoka oli yksi parhaimmista asioista reissussa ja siihen hotellissa todellakin panostetaan. Saatavilla oli myös vegaanista ruokaa. Tällä kertaa söimme aikuiseen makuun -mentaliteetilla, mutta hotellista löytyy ravintoloita myös perheitä ja etenkin lapsia ajatellen. Palvelu oli ystävällistä ja huolehtivaista, meillä oli koko ajan hyvä fiilis! Ravintoloissa käy paljon paikallisia syömässä, enkä yhtään ihmettele miksi. Ravintoloiden lisäksi hotellissa on hyvät tilat myös juhlien järjestämistä ajatellen.



Elämysloma Hotel Sveitsi


Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi

Elämysloma Hotel Sveitsi



***


Hotel Sveitsi on täynnä elämyksiä!


Se mikä eniten itseni yllätti oli se, että Hotel Sveitsi ei ole pelkkä hotelli. Se on tosiaankin elämyskeskus ja siis erinomainen vaihtoehto tavallisten huvipuistojen, puuhapuistojen yms. tilalle. Kyseessä on todellakin elämysloma!


Mitä kaikkea Hotel Sveitsi sitten piti sisällään?

  • SuperPark Sveitsi - sisäaktiviteettipuisto
  • Sveitsin uimala - sisä- ja ulkoaltaita, saunoja, kuntosali jne.
  • Fit Park Sveitsi - kuntoilukeskus
  • Biorex Sveitsi - leffateatteri
  • Seikkailu Sveitsi - seikkailupuisto ulkona
  • WayOut Sveitsi - pakohuone
  • Beauty Spa Sveitsi - spa-hoitola


Hotel Sveitsi on siis täynnä erilaisia aktiviteetteja. Itse kävin testaamassa uimalan sisäaltaat, mutta rohkea Anniina kävi testaamassa myös avannon! Isifitness -blogin Jesse testasi tietysti kuntosalin ja uskotaan ammattilaista, se oli kuulemma loisto. Osa bloggaajistamme testasi myös pakohuoneen ja sekin sai kehut.

Ei sillä etteikö hotellin alueella olisi jo tarpeeksi aktiviteetteja, löytyy Sveitsin alueelta runsaasti lisää aktiviteetteja. Hotel Sveitsi tekee tiivistä yhteistyötä lähialueen toimijoiden kanssa, joten totta kai näitäkin piti käydä testaamassa! Lähistöltä löytyy mm. ratsastusta, jota itse kävin testaamassa ja josta jo alkuviikosta kuulittekin, laskettelua, jossa meitä myös kävi muutama testaamassa onnistuneesti. Lisäksi ympäristöstä löytyy mahtavat ulkoilureitit lenkkeilyyn, pyöräilyyn ja hiihtoon esimerkiksi.

En yhtään ihmettele, että alue on lähtenyt nousuun kotimaan matkailun tiimoilta. Meistä moni alkoi heti suunnitella miten mahtavat puitteet Hotel Sveitsi tarjoaisi koko perheen reissulle! Ei siis ihme, että hotellissa oli paljon lapsiperheitä. 





Tekisikö mielesi kokea elämysloma ja Hotel Sveitsi?


Me haluamme Perheblogien kanssa tarjota teille lukijoillekin huipun mahdollisuuden lähteä reissuun Hyvinkäälle. Hotel Sveitsi sopii lapsiperheille lukuisten aktiviteettien ja monipuolisuutensa takia. Pakettiin kuuluu aina aamiainen ja käynti uimalassa sekä Fit Park Sveitsi -kuntosalilla. Alennuskoodilla PERHEBLOGIT saat 25% alennusta päivän joustavasta majoitushinnasta Hotel Sveitsissä. Etu on voimassa majoitusvarauksiin 30.06.2018 loppuun asti saatavuuden mukaan ja kun varaukset tehdään 30.4.2018 mennessä.

Eikä tässä vielä kaikki... Perheblogien somesta löytyy lahjakorttien arvontaa. Voit voittaa hotelli yön tai ravintolalahjakortin Hotel Sveitsiin. Joten kurkkaa meidän FB ja Instagram!

Kannattaa tsekata myös Anniina Jalkasen tubekanava ja vlogi meidän reissusta! <3

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Kuinka usein äiti voi vaihtaa vapaalle olematta huono äiti?

Voiko äiti ylipäätään vaihtaa vapaalle olematta huono äiti? No mun mielestä voi tietenkin. Oikeastaan mä olen sitä mieltä, että äideille tekee ihan hyvää käydä välillä tuulettumassa! 

Joskus kuitenkin mietin, että olenko huono äiti jos käyn ulkona kavereiden kanssa. Keskimäärin käyn ulkona muutaman kuukauden välein. Määrä lisääntyi hieman sen jälkeen kun pari vuotta sitten palasin työelämään. Meillä on työporukan kanssa tapana viettää silloin tällöin aikaa yhdessä ja ehdottomasti haluan noihin illanviettoihin osallistua vaikka olenkin äiti. ;) Meillä on tiimin kesken todella hyvä henki ja varmasti meidän yhteishenkeä on lujittanut se, että vietämme välillä aikaa myös vapaa-ajalla. Toki käyn ulkona myös Samulin ja muiden kavereiden kanssa. Viimeksi vietin hotelliviikonloppua blogikollegoiden kanssa.





***


Mun mielestä juhlimisen tai vapaa-ajan määrä ei sinänsä ole se ydinasia vaan ennemmin se, miten se vaikuttaa lapseen. Meillä yleensä Alisa on isin kanssa kotona, tai sitten isovanhempien luona. Itse käytän todella harvoin alkoholia edes paria viinilasillista enempää, joten yleensä olen heti seuraavana aamuna jo siinä kunnossa, että voin olla Alisan kanssa. Tästä syystä en ole koskaan kokenut ongelmaksi tuota ulkona käymistä, eri asia olisi jos makaisin seuraavana aamuna hirveässä darrassa. Tuolloin olisi varmasti parempi, että Alisa olisi isovanhempien luona. Aina vapaalle vaihtaminen ei todellakaan tarkoita mitään pilkkuun asti yökerhossa tanssimista. Rehellisesti sanottuna en edes muista koska olisin näin tehnyt, mutta ei siinäkään mitään pahaa ole! Itselleni sopii nykyään ajoissa aloitettu ilta ja muutama viinilasillinen, usein viimeistään puoliltä öin olen jo valmis nukkumaan (ei, en alkoholin takia, vaan väsymyksen.;D)

Mun mielestä hyvä äiti muistaa ajatella myös itseään, oli se vapaalle vaihtaminen sitten se hotelliyö, yökerho, viinilasi kotona tai vaikka iltalenkki. Joskus ennen Alisan syntymää kuulin kyllästymiseen asti siitä, kuinka elämä loppuu seinään ja missään ei enää pääse käymään kun lapsi on syntynyt. Ei Alisa ole minua häkkiin lukinnut ja avainta nielaissut. Totta kai elämässä moni asia on muuttunut vapaa-ajankin suhteen, mutta mun mielestä on ollut kiva säilyttää tasapaino myös oman elämän suhteen. Onneksi se on ollut mahdollista.




***


Viikonloppuna tapasin aika monta äitiä ja yhden isän. Kaikki tuntuivat nauttivan vapaaillasta ja ilmeisesti myös kaikkien lapset ihan selvisivät tästä viikonlopusta. Vastauksena otsikossa esittämääni kysymykseen: ei varmaankaan ole olemassa oikeaa määrää. Hyvä määrä riippuu lapsesta ja äidistä, mutta kyllä mä silti kannustan ajattelemaan joskus ihan vaan itseään ja ottamaan sitä vapaata aikaa, jos vaan mahdollista. Itse ainakin jaksat noiden hetkien jälkeen arkea paremmin ja väitän jaksavani olla tuolloin myös parempi äiti. Perheen hyvinvointi määriytyy kuitenkin jokaisen perheenjäsenen omasta hyvinvoinnista, eikä mun mielestä kenenkään perheenjäsenen hyvinvointia voi väheksyä, vaikka sitä aina ensisijaisesti lasta ajatteleekin.


Ugh! En siis jatkossakaan tunne huonoa omatuntoa omasta ajasta, älkää tekään!


maanantai 12. maaliskuuta 2018

Ratsastuskokeilu aikuisena - Hyvinkään Ratsastuskeskus

Minä en ole mikään erityinen eläinihminen. Mulla on huonoja kokemuksia ratsastamisesta lapsuusajoilta ja sen jälkeen olen tiukasti pysytellyt pois hevosten läheisyydestä. Viikonloppuna Hyvinkäällä mulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla ratsastamista näin aikuisena. Kokeilun meille tarjosi yhteistyönä Hyvinkään Ratsastuskeskus.


Hyvinkään Ratsastuskeskus

Hyvinkään Ratsastuskeskus

Hyvinkään Ratsastuskeskus

Ratsastuskaverinani oli Lapsiparkki -blogin Såfin ja kummallakaan meillä ei ollut mainittavaa kokemusta ratsastamisesta, niitä mun muutamaa ratsastustuntia lukuunottamatta. Olimme molemmat todella jännittyineitä! Eikä tietysti suotta, hevoset ovat kuitenkin isoja eläimiä. Hyvinkään Ratsastuskeskus tarjoaa kuitenkin alkeistunteja ja -ryhmiä myös aikuisille, joilla ei ole lainkaan ratsastustaustaa.

Hyvinkään Ratsastuskeskus esiteltiin meille toisen osakkaan toimesta ja itselleni jäi toiminnasta todella ammattimainen ja eläinystävällinen olo. Jännityskin hieman laantui, koska ratsastusopettajallamme oli vuosien kokemus ja vankka tietotaito. 

Hyvinkään Ratsastuskeskus käsittää suuren maneesin, kentän pihalla sekä talleja ja pihattoja hevosille. Näin talvella ratsastustunnit pidetään pääsääntöisesti maneesissa. Kaksi suurehkoa hevosta talutettiin tallista maneesiin meille ja siinä kohtaa kun oli aika kiivetä satulaan, mietin kuinka kauan mahtaisin hepan satulassa pysyä tippumatta. Tunnin aikana opettelimme käyntiä ja käännöksiä ja jopa kokeilimme ravia. Molemmat meistä pysyi satulassa tippumatta! Saimme itse taluttaa hevoset takaisin talliin tunnin jälkeen ja vastaan tuli ryhmä nuoria hevosien kanssa ja vitsit he näyttivät ammattilaisilta! Itsestänihän varmasti huokui se, että olen aloittelija ja pukeutunut kaiken lisäksi puoliksi Samulin vaatteisiin! :D


Hyvinkään Ratsastuskeskus

Hyvinkään Ratsastuskeskus

Hyvinkään Ratsastuskeskus

Hyvinkään Ratsastuskeskus

Hyvinkään Ratsastuskeskus

























 
***


Ratsastuksen ei syyttä sanota olevan myös hyvä liikuntamuoto. Itselläni ainakin ratsastus tuntui tunnin jälkeen myös lihaksissa. Mulle jäi lisäksi todella kiva kuva ratsastuksesta harrastuksena ja sain ihan hyviä näkökulmia siihen liittyen. Monessa liikuntaharrastuksessa kilpaurheilu on se tavoite, mutta ratsastusta on helppo vain harrastella omaksi iloksi ilman sen kummempia tavoitteita. Hyvinkään Ratsastuskeskus siis tarjoaa sekä tavoitteellista ratsastamista, kuin ihan harrasteratsastusta. Ratsastus sopii myös monen ikäiselle, sillä nuorimmat tunneilla kävijät ovat alle kolmevuotiaita! Alisakin siis voisi hyvin jo nyt käydä ratsastustunneilla, täytyy pitää nämä seikat mielessä kun seuraavaa harrastusta Alisalle mietimme.


Kiitos Hyvinkään Ratsastuskeskus tunnista! Ja kuvista kiitos Team leaderimme Sari ja Lapsiparkki -blogin Såfin! <3

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Huikea viikonloppu tulossa!

Yksi kevään odotetuimmista viikonlopusta on edessä! Huomenna nappaan kimpsut ja kampsut ja käännän auton nokan kohti Hyvinkään Sveitsiä!

Jälleen on aika Perheblogien kehittämispäivien. Kokonnumme hotelliin keksimään taas tulevia tempauksia, opettelemaan uusia juttuja sekä tietysti rentoutumaan ihanassa seurassa! Tämä on jo aika mones kerta kun tapaamme bloggaajien kesken ja reissut ovat aina olleet todella antoisia ja kivoja.

Etenkin tällä hetkellä oma bloggaamiseni hieman tökkii, joten todellakin toivon, että tapaamisesta saisin paljon uutta potkua blogiin. Yleensä olen näiltä reissuilta palannut into puhkuen, toivotaan siis että tälläkin kertaa käy juuri niin!





***


Kaikki bloggaajamme ovat enemmän ja vähemmän kiireisiä ruuhkavuosien keskellä, joten suon jokaiselle meille tämän hemmottelu ja hauskanpitohetken. Olenkin aistinut koko porukastamme, miten odotettu tämä viikonloppu on.

Koulutuksen ja hyvän seuran lisäksi viikonloppuna herkutellaan ja luvassa on myös erilaisia aktiviteetteja. Kylpylän lisäksi olen itse luvannut kokeilla ratsastusta, kääääk! Olen joskus lapsena ratsastanut muutaman kerran, joten olen todellakin amatööri asiassa.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki haastaa itsensä, joten innolla odotan viikonloppua!


Mukana tietysti ihanat:



Kandee siis pistää meidän bloggaajien ja Perheblogien somekanavat seurantaan, niihin päivittyy viikonlopun aikana vaikka mitä kivaa! :)

Ihanaa viikonloppua meille ja teille!

torstai 8. maaliskuuta 2018

Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna

Kuten jo sivusinkin, innostuimme remontoimaan saunaamme viikonloppuna. Homma oli kyllä odotettua työläämpi, mutta ehdottomasti palkitseva! Meidän valinta oli lopulta mustavalkoinen sauna. Tästä postauksesta saat myös vinkkejä miten toteuttaa edullinen saunaremontti.


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna



***


Meillä oli aiemmin ihan kiva puunvärinen sauna ja etenkin saunan ja suihkun erottava lasiseinä on mun lemppari. Lauteet olivat kuitenkin alkaneet jo hieman tummumaan ja puun värikään ei ollut ehkä se meidän näköisin. Pieni saunaremontti oli siis paikallaan!

Monesti kun olemme saunassa käyneet, olemme kinanneet millaiseksi sauna pitäisi rempata. Minä haaveilin kokonaan valkoisesta saunasta ja Samuli tummasta. Koskaan aiemmin emme olleet edes ajatelleet, että yhdistäisimme nämä ja meille tulisi mustavalkoinen sauna. Rehellisesti sanoen, en uskonut että kovin helpolla lähtisimme saunaa remppaamaan, me kun emme ole kaikkein innokkaimpia remppareinoja. Lisäksi hieman arvelutti mitä ilmeen muutos tulisi maksamaan. Tällä kertaa meillä toteutetiin kuitenkin edullinen saunaremontti itse tehden!

Kävimme kuitenkin rautakaupassa muissa asioissa ja äkkiä olimmekin molemmat seisahtaneet saunavahoja esittelevän hyllyn eteen. Katselimme mallipaloja ja etsimme esimerkkejä Googlesta. Lopulta päädyimme maalaamaan seinät ja katon mustaksi ja lauteet valkoiseksi. Mustavalkoinen sauna kuulosti aluksi aika jännittävältä, mutta katsellessamme kuvia saimme varmuuden, että saunastamme tulisi upea!

Lähdimme ihan naurettavan innokkaina rautakaupasta. Jälkeenpäin ihan oikeasti naurattaa miten innoissamme olimme yhdestä saunaremontista! Soitin heti vanhemmilleni ja varmaan siellä oli ilmeet näkemisen arvoisia kun kerroin innoissani kuinka aloitamme nyt remontoimaan saunaa ja tavoitteena on mustavalkoinen sauna! :D


***


Olin onneksi vähän aikaa sitten pessyt saunan, joten pääsimme suoraan maalaushommiin ja niitähän riitti! Edullinen saunaremontti oli mahdollista toteuttaa käyttämällä vanhoja lauteita ja paneeleita. Niiden uusiminen olisi nostanut hintaa huomattavasti. Irroitimme kaikki ne osat lauteista, jotka helposti irti lähtivät. Suojasimme loput lauteet, lattian ja kiukaan sanomalehdellä. Samuli aloitti katon maalaamisesta, koska se oli hidas ja työläs osuus. Minä taas maalasin irtonaisia osia valkoiseksi.


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna


Irto-osien jälkeen siirryin seinien kimppuun, jotka oli myös tarkoitus vetää tummaksi. Vanhan paneelin maalaaminen on aika hankalaa ja pinta jäi väriltään välillä hieman epätasaiseksi, omasta mielestäni se kuitenkin tuo sellaista elävyyttä pintaan, eikä näytä yhtään hassulta. 

Saunan värjääminen oli aika hidasta puuhaa, etenkin kun yritimme tehdä homman huolella. Samuli ideoi että kattolista maalattaisiin myös valkoiseksi, joten esimerkiksi tällaisiin juttuihin ja peittelyyn meni jonkin verran aikaa.

Seuraavana päivänä vedimme vielä osan lauteista toiseen kertaan valkoisella. Mustavalkoinen sauna oli valmis ja lopulta siitä tuli todella kiva! Totuuden nimissä on kuitenkin kerrottava, etteivät lauteet ole vielä kunnolla kiinni, joten siksi ne hieman aaltoilevat ja törröttävät. En vain malttanut odottaa postaukseni kanssa. :D


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna

Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna



***


Olemme tosi tyytyväisiä tähän remppaan, vaikka loppuvaiheessa se alkoi hieman puuduttaa. Saunasta tuli mielestäni nyt paljon tunnelmallisempi ja valaistuskin sopii paremmin tummia seiniä vasten. Omasta mielestäni mustavalkoinen sauna on kaunis, vaikkei ehkä niin perinteinen.

Lopulta pienillä jutuilla oli iso vaikutus, jopa se, että saunan ovenkahva värjättiin mustaksi, yhtenäisti ilmettä huimasti. Koko tämä remppa toteutettiin noin sadalla eurolla, joten onnistuttiin toteuttamaan varsin edullinen saunaremontti. Väriä meni kaikkiaan vajaa kolme litraa: kaksi mustaa ja yksi valkoista, molempia myös jäi vielä hieman. :)


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna



***


Tässä muutama vinkki saunaremonttiin:


* Irroita saunan osia niin paljon kuin mahdollista.
* Hanki sekä pensseli, että vaahtomuovisuti.
* Suojaa lattia yms. mahdollisimman hyvin niin vältyt siivoamiselta.
* Vaha kannattaa vetää mahdollisimman tasaisesti ja kannattaa välttää kerrostumia.
* Vaha on TODELLA lirua, joten valumien ja roiskeiden kanssa kannattaa olla tarkkana.
* Huomioi, että vanhaan paneeliin vaha ei imeydy samaan tapaan kuin uuteen.
* Vahan kannattaa antaa kuivua kunnolla.


***


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna


Alunperinhän meillä ei juuri ollut remonttimietteitä, kotimme kun on muutama vuosi sitten rempattu. Näin puolentoistavuoden asumisen jälkeen mieleen on kuitenkin hiipinyt aina välillä muutamia juttuja, joita haluaisimme parantaa. Kokonaan emme varmasti kotia mullinmallin laita, mutta pieniä remppajuttuja tullaan varmasti jatkossakin toteuttamaan.


Onko mustavalkoinen sauna teidän mieleen?? :)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kiireinen synttäriremppamuija

Viikonloppuna mietin mitä teille kirjoittaisin. Välillä olin vähän pahalla tuulellakin kun stressasin, ettei mulla ole nyt oikein mitään jutun juurta mistä kirjoittaa. Kauppareissulla totesin Samulille, että nyt mä en kyllä kirjoita väkisin mitään. Kirjoittelen sitten kun siltä tuntuu!

Ja hassua kyllä, ihan kun mun luovuus olisi päässyt sen päätöksen jälkeen iha valloilleen! Ei toki suoraan täällä blogissa, mutta.... Samalla kauppareissulla poikkesimme rautakaupassa ja iltapäivällä huomasimme tekevämme extempore saunaremonttia! Remppajuttuja siis luvassa!





Instastoryssa paljastinkin jo meidän uutta saunaa, mutta kuvia on tulossa tänne blogiinkin. Samoin kuin makuuhuoneen remontista. Meillä on viime päivinä siis rempattu urakalla ja siksi en ole kauheasti postauksia kirjoitellut. Nämä muutamat rempat ovat olleet jo pidemmän aikaa "sitten joskus" -listalla, mutta nyt vihdoin saimme inspistä aloittaa hommat. Ties mitä kaikkea muuta keksitään rempata kevään aikana!

Remppaaminen on kyllä myös ihan sika raskasta! Iltaisin olen ehkä jaksanut lukea muutaman sivun kirjasta ja sitten nukahtanut umpiväsyneenä!


***


Viikonloppuna oli myös mun synttärit, mutta vietin koko päivän melkein siellä saunassa. :D Aamulla Alisa oli pukenut juhlavaatteet päälle ja kyseli kovasti koska vieraat tulee. Hän oli vähän pettynyt kun kerroin etten ajattellut pitää kummempia juhlia tällä kertaa. Samuli oli yrittänyt ehdottaa, että he kävisivät ostamassa kakun minulle, mutta se ei Alisalle kelvannut, kakku piti leipoa itse! Samuli yllätti minut ja itsensä leipomalla kääretortun, jonka koostumus oli oikeasti täydellinen, todellakin parempi kuin ne lättänät jotka minä olen joskus leiponut.




Kaksikymmentäseitsemän ikävuotta ei sinänsä herätä mussa juurikaan ajatuksia. Nyt on just hyvä, vähän kiire välillä, mut just hyvä. Jos mun jotain pitää erityisesti mainita niin se, että nykyään vähän vanhempana ja viisaampana mä oon niin paljon rohkeampi kuin ennen. Mä laitan reilusti pinkkiä, violettia tai punaista huulipunaa, leikkasin hiukset lyhyeksi ja puen mitä tykkään, enkä mieti niinkään mitä muut ajattelee. 


27 on just hyvä ikä! :)



torstai 1. maaliskuuta 2018

3v yksin pihalla?

Minkä ikäinen voi ulkoilla yksin?

Riippunee lapsesta ja pihasta varmastikin. Meillä 3v ulkoilee välillä yksinään. Meillä on kiva pieni takapiha, joka on kokonaisuudessaan aidattu. Kesäisin ulkoilu on helppoa, koska takaoven voi pitää avoinna. Näin talvella ovea ei tietenkään voi pitää auki, joten ulkoilu on hieman haastavampaa, jos minä olen sisällä.

Olen kuitenkin kannustanut Alisaa aina välillä ulkoilemaan itsenäisesti, joskus hän viihtyy 10 minuuttia, mutta yhtenä viikonloppuna hän oli ulkona jopa tunnin yksinään. Usein hän on halunnut itse mennä itsekseen pihalle, mutta sitten on alkanut jännittää, enkä tietysti häntä ulos pakota yksinään, sitten ulkoilemme yhdessä. Monesti saatan tehdä niin, että Alisa menee ensin hetkeksi yksin pihalle ja itse menen sitten perässä.

Meillä on suuret ikkunat terassille ja avoin alakerta, joten näen kokonaisuudessaan terassin mistä tahansa alakertaa. Se helpottaa ja siksi uskallan päästää Alisan yksinäänkin ulos, pystyn helposti vahtimaan häntä sisältä käsin. Takapihalta ei pääse huomaamatta pois.





***


Vaikka Alisa onkin todella luotettava ja rauhallinen lapsi, en vielä päästäisi häntä esimerkiksi taloyhtiömme pihaan yksinään. Taloyhtiömme piha ei varsinaisesti ole aidattu ja vaikkei vilkkaita teitä menekkään, autoja kuitenkin kulkee pihamme läheisyydessä. Koen, että kolmevuotias on kuitenkin vielä niin pieni, ettei häntä voi pihalla jättää kovin pitkäksi aikaa vahtimatta. Meidän asunnosta ei myöskään näe kyseiselle leikkipaikalle, joten siksi se on poissuljettu ratkaisu tällä hetkellä. 

Toistaiseksi en ole päästänyt Alisaa isompienkaan lasten kanssa keskenään, ehkä sen aika on vuoden-kahden päästä. Siinä tapauksessa isompien lasten pitäisi kuitenkin olla tuttuja ja sellaisia, joihin voin luottaa. Jos ajattelen, että Alisalla olisi isompia sisaruksia, niin sellaisessa tilanteessa voisin ehkä lapset päästää ulos keskenään.

On ollut kiva huomata, miten Alisa välillä pyytää päästä yksin takapihalle. Hän selvästi nauttii luottamuksesta, että saa ulkoilla myös itsekseen, mutta tietää, että vanhempi on ihan pienen matkan päässä. Onhan se toki myös omasta mielestäni kätevää, jos esimerkiksi pesen lattiat niin on helpompi, että pieni touhuvarvas on silloin pihalla. Mun mielestä tällainen turvallinen harjoittelu on tosi hyvä juttu.




***


Olen itse kotoisin maalta ja siellä tottunut aika pienestä saakka leikkimään yksinäni pihalla. Vaikka nytkin asumme kuitenkin aika rauhallisella alueella, tuntuu että kaikki on kuitenkin muuttunut omaan lapsuuteen verrattuna. Ainoa pelko lapsen yksinään ulkona olemiselle ei ole auton alle jääminen vaan muut ihmiset. Vaikka Alisa tietyllä tapaa aristelee vieraita ihmisiä, olen aika varma, että esimerkiksi söpö koira tai karkin tarjoaminen herättäisi Alisassa luottamusta ja hän voisi lähteä ihan mihin tahansa.

Toisaalta tällaiset yksin ulkoilut herättää minussa ylpeyttä ja iloa, toisaalta taas haikeutta, koska lapseni on jo näin iso. Vähän myös pelkään sitä hetkeä, kun Alisa ihan oikeasti alkaa ulkoilla itsekseen, pelottaako ja jännittääkö mua tuolloin? Maltanko luottaa häneen vai vahdinko häntä koko ajan? Onneksi tuohon taitaa kuitenkin mennä vielä muutama vuosi. Minkä ikäisenä teillä on alettu ulkoilla yksin tai miten olette sen järjestäneet? Olisi kiva kuulla kokemuksia! :)