maanantai 18. joulukuuta 2017

Joululoma blogista

Niin pyörähti jouluviikko käyntiin ja viikonloppuna päätin, että se tarkoittaa myös pientä blogilomaa. Joulukuu on ollut aika tiiviisti täynnä blogijuttuja, ei niinkään oman blogin osalta, mutta meidän Perheblogit -yhteisön tiimoilta. Jotta innostus bloggaamiseen säilyisi myös jatkossa, täytyy vetää hetki hieman henkeä.

Jouluviikko tarjoaa hyvän mahdollisuuden hengähdykseen, sillä teilläkin on varmasti muuta tekemistä. Tekemistä toki on minullakin, vaikka viikonloppuna tehtiinkin jo pieni joulusiivous. Tällä viikolla pääpaino onkin jouluruokien valmistamisessa. Osan jouluruoista ostin jo viime viikolla, mutta loput täytyy toki hankkia.





Tänä vuonna joulua vietetään täällä meillä ja perheeni on myös tulossa meille. Itsestäni joulu on parasta viettää kotona, kokoonpano meillä vähän vaihtelee vuosittain. Joskus joulu on mennyt ajellessa edestakaisin, mutta enää Alisan syntymän jälkeen emme ole siihen ryhtyneet.  

Päävastuu ruokapuolesta on minulla ja tänä vuonna olenkin ajatellut pöydästämme löytyvän itse graavattua lohta, savusiikaa, sillejä, saaristolaisleipää, täytettyjä kananmunan puolikkaita, mätiä, smetanaa ja sipulia, sienisalaattia, katkarapusalaattia, rosollia, perunasalaattia sekä italiansalaattia. Totta kai myös kinkkua ja laatikoita sekä puikulaperunoita ja lihapullia. Äitini auttaa laatikoiden kanssa sekä tekemällä rosollin. Lisäksi työpaikkamme ravintolasta olen tilannut sillikaviaaria, kotikaljaa, viikunahilloa ja karpaloglögiä. Luulisi näillä yhden joulun pärjäävän. :D Jälkiruoka on hieman avoinna vielä, mutta pieni ajatus on siitäkin. Ruoanvalmistus on omasta mielestäni ihanaa, joten en koe stressaavana, vaikka päävastuu ruoasta onkin mulla.


***


Joululahjatkin on hankittu ja paketoitu. Oikeastaan kaikki on varsin mallillaan, en usko että mitään suurta stressiä jaksan joulujutuista ottaa. Joulufiilis on ollut tänä vuonna jostain syystä hieman laimeampi kuin muina vuosina, mutta aionkin tämän viikon käyttää siihen joulufiiliksen hankkimiseen. Yksi merkittävä joulufiiliksen tuoja on kyllä puhdas koti. Ei mitään kaappien siivouksia tai muuta, mutta hieman perusteellisempi kuuraus on itselleni se juttu, joka tuo joulun. Ensin ajattelin, etten jaksa edes tehdä mitään joulusiivousta, mutta onneksi tehtiin!




Meillä "hiljennytään" nyt jouluvalmisteluihin ja joulun viettoon. Loppuviikolla tulee ulos kuitenkin vielä yksi postaus, sillä se on osa Perheblogien joulukalenteria. Muuten palaan takaisin joulun jälkeen joulukuulumisten ja ainakin jonkinlaisen vuosikatsauksen merkeissä.


Nyt haluan kuitenkin toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua! <3

3 kommenttia:

  1. En malta odottaa että pääsen syömään sun herkkuja! :)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa joulua! <3 Ajattelin myös hemmotella itseäni pienellä blogilomalla huomisesta alkaen. Aika luksusta! :)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)