keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Miksi en kirjoita?

Mikään ei ole rasittavampaa kuin bloggaaja joka selittelee miksei blogi ole päivittynyt. Siksi en aio sen kummemmin selitellä vaan sanon suoraan, ettei ole kiinnostanut.

Jännittävä juttu, miten totaalinen motivaatiopula iski täysin yllättäin ja näin rajuna. Ensin ajattelin pitäväni pari päivää taukoa, yleensä aina ennen se on auttanut. Nyt ei vielä parinkaan päivän jälkeen tuntunut yhtään sen paremmalta ja blogiin palaaminen venähti ja venähti. Suoraan sanottuna mietin jopa muutamaan otteeseen koko blogin kuoppaamista, mutta lopulta se ei kuitenkaan ollut vaihtoehto.

Olen diagnosoinut nyt itselleni armottoman lomakuumeen. Loma alkaa perjantain jälkeen ja on mielessä lähes koko ajan. Samuli ja Alisa lomailee jo ja itsellänikin ajatukset on koko ajan lomassa. Sitten lomalla teen sitä ja tota ja sitten on paljon kirjoitettavaa. Ehkä se onkin juuri niin. Toisaalta, kyllä meidän elämässä nytkin on tapahtunut kaikenlaista kivaa! Olen ollut kaksissa eri valmistujaisjuhlissa ja sain kunnian toimia niissä valokuvaajana, lisäksi olen ollut työporukan illanvietossa, viettänyt aikaa siskoni ja kummipoikani kanssa käynyt Pohjanmaalla... Tekemistä on siis riittänyt ja osa näistä jutuista päätyy lopulta tänne blogiinkin, nyt kun vain taas saan tämän putken auki.






Kesä on vasta alussa ja olemme ehtineet jo vaikka mitä, joten ehkä sekin vähän selittää tätä blogihiljaisuutta, vaikkei mun mitään selitellä pitänytkään... :D

Yksi positiivinen juttu kuitenkin juuri tästä hetkestä: kun itse olen töissä ja Samuli kotona, mun ei tarvitse tehdä juuri lainkaan kotitöitä!! Koti on siivottu ja pyykit pesty kun tulen kotiin, tämähän on melkein kun lomaa itsellekin. ;)

Nyt kuitenkin palataan takaisin ruotuun ja tällekin viikolle on vielä tulossa postauksia. Ensi viikolla starttaa sitten meidän Islannin reissu ja siitä jos mistä riittää varmasti kirjoitettavaa.

2 kommenttia:

  1. Ihan samoissa fiiliksissä olen itse ollut. Kohta on hyvä aika pitää pieni blogi-tauko että saa viettää ihan rauhallista aikaa. Mua hävettää myös vähän myöntää, että ilman jo etukäteen sovittuja yhteistöitä niin en olisi varmaan enää tällä viikolla jaksanut päivittää blogia ollenkaan. Huoh. Jokaisella joskus tällaista.. <3

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea kuulumisia taas! :)

    Oikein ihanaa Islannin matkaa teille! Itse en ole siellä koskaan käynyt, mutta on kyllä
    ehdottomasti "to go -listalla". Anopilta olen siitä paljon kuullut, kun on töidensä puolesta välillä käynyt.

    :)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)