keskiviikko 2. toukokuuta 2018

MEIDÄN VAPPU

Postauksen lopusta löydät linkin meidän vappuvideoon! Vappu ei ole koskaan ollut itselleni kovinkaan merkittävä juhla. En muista, että olisin sitä mitenkään erityisesti koskaan juhlinut, usein olen ollut töissä tai kisoissa. Tällä kertaa vietimme vappua kotona ja kyseessä oli vappu lasten ehdoilla. Itse otin vapun eniten levon kannalta raskaan viikonlopun jälkeen.

Maanantai oli mulla työpäivä ja pääsin vasta kuuden jälkeen töistä. Alisan kaksi serkkua oli kuitenkin tulossa meille yökylään ja olin luvannut Alisalle, että pitäisimme vappujuhlat heille. Koska vietimme viikonlopun pois kotoa, oli jääkaappimme ihan tyhjä. Töistä päästyäni riensinkin äkkiä kauppaan ostamaan vähän herkkuja ja jouduin menemään toiseenkin kauppaan, koska ensimmäisestä ei löytynyt ilmapalloja ja serpentiiniä. Onneksi nekin lopulta löytyi ja Samulin sisko oli ostanut lapsille omat foliopallot.







Kotona hieman koristelimme lasten kanssa paikkoja ja pukeuduimme naamiaisasuihin. Juhlimme hetken aikaan herkutellen ja Robinia kuunnellen, kunnes lapset alkoivat väsyä ja menivätkin kiltisti nukkumaan. Vähän kadehtien katselin kavereiden lähettämiä kuvia vappuhuveista ja skumppalaseista. Osallistuin toki keskusteluun lähettämällä itsestäni tämän alla olevan kuvan!




Vietin illan kirjaa lukien ja menimme väsyneinä ajoissa nukkumaan, kyllähän se vähän tylsältä kuulostaa, eihän siitä mihinkään pääse. Toisaalta taas lepo arkiviikon keskellä tuli ihan tarpeeseen, kun tässä on ollut tätä ohjelmaa muuten ihan tarpeeksi. Alisan myötä juhlapyhät ovat vähän muuttaneet muotoaan, mutta onko se nyt sitten niin huono asia, ei minusta.

Aamulla pienet juhlijat heräsivät aikaisin, itse tosin sain nukkua vähän pidempään, mutta nousin lopulta valmistamaan pienen vappuaamiaisen meille. Kaikessa yksinkertaisuudessaan lasten mielestä meidän vapputouhut olivat onneksi ihan riittäviä ja hyvä niin. Myöhemmin päivällä leivoimme Alisan kanssa vielä munkkeja kun ystäväpariskuntamme tulivat käymään.







2 kommenttia:

  1. Ihanaa lapsiperheen vappuilua <3 Ei meilläkään skumppaa juotu, eikä missään käyty. Kotona oltiin, herkuteltii ja raadettiin pihatöissä yhdessä, khih :)

    VastaaPoista
  2. Kiva rento vappu oli teillä! Ihanat lasten vappubileet:)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)