keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ristiäislahja kummilapselle

Viikonloppuna siis vietettiin siskonpoikani ristiäisiä ja kuten kerroin, minulla ja Samulilla on kunnia olla pojan kummeja. Vaikka lahjat ei ole kummiudessa tärkeintä tai oleellista, halusimme kuitenkin ostaa ristiäislahjan kummilapselle. Ajattelin jakaa meidän ostaman lahjan myös teidän kanssanne, mikäli teistä joku pohtii ristiäislahjan ostamista.

Ihan aluksi mietin perinteistä kummilusikkaa, kuten meidän suvussa on ollut tapana. Halusin sitten kuitenkin ostaa jotain edes hieman erilaista.

Ristiäislahja kummilapselle

Olin törmännyt Oot niin ihana -vauvakirjaan monissa blogeissa ja instagramissa. Sen idea viehätti itseäni. Monipuolisuus ja moderni rakenne on ihan mahtava. Varsinainen muistojen kansio, jonka laatikossa voi säilyttää myös pieniä esineitä ja tavaroita vauvavuosilta. Mikä olisikaan parempi ristiäislahja kummilapselle, vauvakirjasta on varmasti iloa myös isompana.

Kotimaisuus ja tyylikkyys ovat ehdottomasti Oot niin ihana-vauvakirjan vetonauloja. Sen metsästäminen olikin aika työn takana, se oli nimittäin loppuunmyyty lähes kaikkialta. Vielä kuitenkin löytyi yksittäinen kappale yhdestä verkkokaupasta. Kirjasta on kuitenkin tulossa toinen painos, joten tulevaisuudessa kirjan ostaminen on todennäköisesti inan helpompaa.

Ristiäislahja kummilapselle

Lisäksi kummipoika sai meiltä hopeisen muumisäästölippaan muutamalla kolikolla varustettuna. Kummitäti opastaa pienestä asti säästeliäisyyteen. Ja muumihulluuteen..:D Oheen liitimme myös lempilastenvaatemerkiltäni Gugguulta Blueberry pitkähihaisen trikoopaidan. Vaatteiden ostaminen on aina hieman riskialtista, jos ei tunne toisen makua, mutta uskalsin kuitenkin sisareni tuntien ostaa tuon paidan.

Mun mielestä onnistuttiin hankkimaan kivat ristiäislahjat ja tuntuivat ne ilahduttavan tuoreita vanhempiakin. Ylipäätään pikkumies sai paljon kivoja ja käytännöllisiä lahjoja.

Mitä te olette ostaneet tai saaneet ristiäislahjaksi? :)

2 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)