torstai 8. joulukuuta 2016

Joulun suurin emävale(ko)?

Ostimme Alisan kanssa uuden tontun koristamaan rappusiamme. Laitoimme sen paikoilleen ja kerroin Alisalle, että tonttu vahtii siinä portailla onko Alisa kiltisti, kiltit lapset saa jouluna lahjoja...


Heti tähän perään mietin, että mitä helkattia mä juuri sanoin!? 
Valehtelin ummet ja lammet lapselleni. 

Ensimmäistä kertaa tulin oikeasti miettineeksi, mitä mä oikeasti haluan Alisalle uskotella joulusta, joulupukista tai lahjoista. Vielä tänä vuonna hän ei niin paljon ymmärrä, joten annettakoon tuo mun kamala ja epähuomiossa lausuttu vale anteeksi tällä kertaa.

Pitäisikö lapselle syöttää pajunköyttä joulupukista ja armottomasta tonttujen tiedustelupalvelusta joka kirjaa ylös pienimmänkin kiukuttelun ja poikkipuolisen sanan. Vai kieltäisinkö koko joulupukin ja perustaisin joulun ja lahjat pelkästään faktoille?

Minä uskoin lapsena joulupukkiin, aika pienenä kuitenkin ymmärsin, että sukulaiset ja läheiset ostavat lahjoja eikä meillä käyvä pukki ole oikea pukki. Eikä oikea pukki ole hänkään joka Joulupukin kuumalinjaa juonsi telkkarissa.


En halua viedä Alisalta sitä taianomaista fiilistä joulupukista ja Korvatunturista, en kuitenkaan halua valheellisesti ruokkia Alisan ajatuksia. En halua valehdella, että joulupukki on kaikkivoipa supermies, joka jakaa kaikille maailman lapsille lahjat yhden illan aikana. Ehdottomasti en halua uhkailla tontuilla. Haluan antaa tilaa Alisan omille ajatuksille ja fiiliksille. 

Joulupukki ja tontut on ihana ja taianomainen satu johon on tavallaan ihanakin uskoa, mutta valehtelua ja pajunköyden syöttömistä meillä ei tästä eteenpäin harrasteta. Teimme Samulin kanssa päätöksen, ettei meillä tulla väittämään joulupukin tuovan lahjoja, eikä uhkailla tontuilla. Itselleni suurinta ongelmaa aiheutti keksiä, kuinka selitämme Alisalle miksi hänen joulusukastaan löytyy joka aamu jokin pieni yllätys. Olisi niin ihanaa ja helppoa uskotella, että tontut ovat yöllä tuoneet yllätyksen sukkaan, mutta yhtälailla se tuntuisi itsestäni valehtelulta, niimpä puhumme joulukalenterista. En ymmärrä, miten näinkin yksinkertainen asia aiheutti itselleni päänvaivaa.


Meille ei tänä vuonna tule joulupukkia, koska Alisa on niin pieni, toisaalta olen miettinyt, voisiko lahjojen jakamisen hoitaa tulevaisuudessakin muulla tavalla, joulupukkia odotellessa kun tuppaa menevän koko aatto lapsilla ihan pipariksi. Eikä joulupukin odottaminen tietysti tue myöskään sitä aatettani, että haluan luoda jouluun muutakin fiilistä kuin pelkkiä lahjakasoja. Mikäli Alisa joskus isompana toivoisi joulupukin käyvän meillä, varmasti siinä kohtaa voisin laittaa pukin tilaukseen, en minä tässäkään asiassa halua olla täysin ehdoton.

Mielelläni kuulisin miten teillä on hoidettu lahjojen jakaminen, käykö pukki vai oletteko keksineet jotain vaihtoehtoisia keinoja? Muutenkin haluaisin tietää teidän suhtautumisen joulupukkiin, mulla kun on onneksi vielä ainakin vuosia aikaa hioa lopullisia strategioita, Alisa kun on vielä niin pieni. :)

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä jotenkin Joulupukkia tärkeempää on miettiä, mitä kertoa lapselle, että miksi joulua vietetään. Että miksi lahjoja jaetaan juuri jouluna eikä esim vappuna. Itsellä tulee olemaan vaikeeta sitten se, että miten lapselle saadaan Jeesus ja Joulupukki samaan jouluun luontevasti. Onneksi ei ihan vielä tarvitse päättää :D -Sanni S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on ihan totta! Itsellenikin on tärkeää opettaa joulusta muutakin kuin lahjojen saamista ja antamista. :)

      Poista
  2. meillä taidettiin jossain vaiheessa puhua että lapset ovat pieniä aputonttuja; meidän silloisesta joulukalenterista tuli erilaisia tonttutehtäviä (mm. tonttuvaatteisiin pukeutuminen ja hiippailu) - luultavasti ne ovat siinä ymmärtäneet että kyse on sadusta ja leikistä. (Ehkä, en ole varma :))

    sitä mieltä itsekin olen, ettei joulupukkia ja tonttuja pidä esittää totuutena, mutta pieni annos sadunhohtoisuuutta pitäisi jollain tavalla pystyä silti säilyttämään.

    Kun lapset olivat pieniä, vietimme joulua ystäväperheen kanssa. He halusivat aina, että tulee pukki: joku lähisuvun tai -perheen poikamies, "enopukki", kuten yksi tenavista parivuotiaana huomasi.

    Useimpina vuosina lapsilla oli niin kiireiset leikit kesken, etteivät he ehtineet mitään pukkijuttuja - me aikuiset siinä sitten istuimme ja pyörittelimme sormiamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kyllähän se on tosi ihana satu oikeasti. :) Mä salaa vähän toivon ettei meille tarvitsis ikinä tulla joulupukkia, mut katsotaan miten tulevaisuudessa käy. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)