Lapsuusmaisemissa

”Tänne peräkylään en muuta enää koskaan!” 

Näin totesin muuttaessani pois lapsuudenmaisemistani Viialasta. Tätä pientä reilun 5000 ihmisen kuntaa ei enää edes ole vaan se on osa suurempaa kaupunkia. Kylä tuttuine maisemineen on kuitenkin edelleen tallella, tosin paljon se on kymmenessä vuodessa muuttunut.

Käyn Viialassa säännöllisesti melkein viikoittain, asuuhan muu perheeni edelleen siellä. Tänä kesänä olen ensimmäistä kertaa miettinyt: Mitä jos sittenkin?

Ei, en todellakaan edes harkitse muuttamista Viialaan, sitä en halua missään nimessä. Kotini on nyt täällä Varsinais-Suomessa. Viime viikolla sanoin kuitenkin ääneen, että voisin harkita pientä kesämökkiä tutun järven rannalta. En ole pitänyt itseäni yhtään mökki-ihmisenä saati, että ostaisin mökin Viialasta, mutta jostain mielensopukasta ilmestyi tällainen ajatus.

Realistisesti ajateltuna kesämökki ei kyllä ole kovin ajankohtainen idea. En usko sen tulevan ajankohtaiseksi ainakaan viiteen tai jopa kymmeneen vuoteen, mutta ehkä joskus?

Kun kuljen tuttuja teitä Viialassa muistelen erinäisiä asioita lapsuudesta ja nuoruudesta, moniin paikkoihin liittyy niin paljon muistoja. Tunnen tuon kylän kadut ja tiet paremmin kuin minkään muun. Pakkohan siis siinä kyläpahasessa on olla paljon hyvääkin, kun niin lämmöllä sitä mietin.

Miten paljon lapsuuden asuinpaikalla on merkitystä lopulta? Vaikka lapsuus itsessään ei mielestäni täysin määrittele koko loppuelämää, on sillä kuitenkin suuri vaikutus tulevaisuuteen. Lapsuus antaa tiettyjä arvoja ja eväitä aikuisuuteen, mutta mikä merkitys on sillä, vietätkö lapsuuden isossa kaupungissa vai pienessä kylässä?

Kaupungissa on mahdollisuus ehkä paremmin erilaisiin aktiviteetteihin ja monesti on enemmän valinnanvaraa, elinympäristö saattaa kuitenkin jossain määrin olla hieman rauhattomampi. Pienempi kylä tuntuu ehkä turvallisemmalta, koska kaikki tuntee toisensa. Koska kaikki tuntee toisensa, se herättää myös negatiivisia ajatuksia, jokainen pienellä paikkakunnalla asunut ymmärtää mitä tarkoitan.

Meidän nykyinen asuinpaikka on ehkä näiden kahden kompromissi, pieni rauhallinen kaupunki lähellä suurempaa kaupunkia. Juuri nyt paikka tuntuu oikealta ja hyvältä ratkaisulta. Kun Alisa jatkaa jälleen päiväkodissa tai joskus kenties aloittaa koulun täällä, saamme paremmin perspektiiviä sille, oliko tänne muutto hyvä ratkaisu. Kun pari viikkoa sitten muutimme tänne, minulle tuli sellainen tietty fiilis, moni asia tuntui samalta kuin Viialassa asuessa. Paikka tuntui jotenkin tutulta, vaikka se onkin vielä vieras.

Vaikka en haaveile tosissani muutosta lapsuusmaisemiin, en kiellä ettenkö salaa hieman odota kun voin näyttää Alisalle mistä löytyy Viialan maukkaimmat metsämansikat tai missä metsikössä sitä tuli lapsena leikittyä, löytyyköhän meidän majan jäänteet vielä?

Oikeastaan on tosi hyvä juttu, että me asutaan nyt muualla, mutta mun juuret on syvällä Viialan metsissä ja onneksi Viiala pysyy meidän elämässä vielä aika tiukastikin mummilan ansiosta. Mummilareissulta ovat muuten nämä postauksen kuvatkin, Alisa halusi välttämättä käydä syömässä mummin ruohosipuleita. :)

Kaipaatteko te koskaan kotipaikkakunnalle? Uskotteko te, että lapsuuden asuinpaikalla on väliä tulevaisuutta ajatellen? ;)

Onko kuppisi puoliksi täynnä vai tyhjä, vai kenties kokonaan nurin?

Nykyään kun lukee uutisia, tulee usein vain paha mieli. Kaikkialla tapahtuu tällä hetkellä ikäviä asioita, jotka saavat mietteliääksi. Ikävät tapahtumat harvoin ovat sellaisia mihin yksittäinen ihminen voi kovin paljon vaikuttaa. Miksi täällä on niin paljon pahaa?

Vaikka maailmanrauha olisi kiva juttu, kaikessa mahdottomuudessaan en aio tällä kertaa paasata siitä. Pitäydytään kuitenkin pahuudessa ja negatiivisuudessa, sillä sitä tuntuu täällä internetissä riittävän. 

Bloggaajat kirjoittavat aika ajoin ikävistä kommenteista ja arvostelusta, joiden kohteeksi usein joutuvat. En tiedä, olenko kiinnittänyt viime aikoina enemmän huomiota vai onko tällaista negatiivista ajattelua ja kommentointia tavallista enemmän liikkeellä? Enkä tarkoita pelkästään blogeja vaan ihan ylipäätään.

Ihan sama meneekö harrastefoorumille, Facebookissa mainostettaviin asuntoesittelyihin, iltapäivälehtien kommenttipalstalle vai mihin, niin aina vaan ihmisillä riittää negatiivista puhetta.

Aikuiset ihmiset kirjoittavat toisten kodista miten on hirvittävän ruma sisustus, väärän värinen seinä, ylihintainen mörskä ja hullu välittäjä. Rakentava kritisointi on okei, lyttääminen ja haukkuminen ei. Siitä tulee jopa ulkopuoliselle ikävä fiilis. Vai olenko itse vain tavallista herkempi mielensäpahoittaja?

Mua hatuttaa ihmiset, jotka oikeuttavat suorapuheisuudellaan lyttäämisen. ”No kun mä nyt vain sanon asiat niinkuin ne on..” Suoraan puhuminen ei kyllä oikeuta haukkumista ja lyttäämistä, omat mielipiteet voi esittää myös rakentavasti ja ilman tarpeetonta loukkaamista.

En tiedä mistä kumpuaa ajattelu siitä, että kaikkea mitä on netissä on oikeus julkisesti haukkua ja lynkata. Toki jotkut ihmiset vain ovat lähtökohtaisesti pessimistisempiä kuin toiset, mutta pessimismi ja idiotismi ei ole sama asia. Ja melkoista idiotismia nämä arvostelevat ja haukkuvat aikuiset mielestäni harjoittavat. Itselleni tulee näistä kommentoijista vain fiilis, että onko heidän oma elämä tosiaan niin kurjaa, että on pakko hakea nostetta omaan elämään lyttäämällä muita?

Nyt kun koulut on alkamassa ja puhutaan paljon koulukiusaamisesta, on mielestäni syytä muistuttaa myös aikuisten välisestä kiusaamisesta, joka usein on juuri nettikiusaamista. Miten voi opettaa lapselle kiusaamisen vääryydestä, jos sallitaan aikuisten välinen haukkuminen pitkin nettiä? 

Vaikka elämästä ei taida voida tehdä vaaleanpunaista hattaraa ja ikäviä asioita on ja tulee varmaan aina olemaan, niin pohtimalla hieman pidempään mitä näppäimistötämme päästämme eetteriin voitaisiin säästyä monelta mielipahalta. 

Ennen kuin seuraavan kerran päästät suustasi loukkaavan kommentin, mieti voisiko sen esittää rakentavammin vai olisiko kaikkien kannalta parempi pitää mölyt mahassa. Hyötyykö kommentoinnin kohde kommentistasi? Pidetään kupit pystyssä ja ennemmin edes puoliksi tyhjillään.

Kivempaa ja positiivisempaa loppuviikkoa teille! :)

Äiti joutui kiusaamisen kohteeksi kun työnnetään sormea korvaan...

Äidin omaa aikaa

Jokainen kaipaa välillä omaa aikaa. Etenkin jokainen vanhempi tarvitsee välillä omaa aikaa. Usein sitä aikaa on helpoin järjestää illalla kun lapsi on mennyt nukkumaan.

Tällä hetkellä meillä on kotona melkoista hulinaa, vaikka olen kesälomalla. Meillä on taaperon kanssa menossa kuivaksi harjoittelua ja se tietää välillä hieman ylimääräistä pyykkäystä ja siivoamista. Lisäksi ihana uhmaikä nostaa päätään aina välillä. Kiltti ja rauhallinen lapseni muuttuu aikamoiseksi riiviöksi ja äiti on helisemässä.

Totta kai olisi mukavaa ottaa omaa aikaa iltaisin esimerkiksi harrastamalla, mutta tällä hetkellä säännöllinen harrastaminen ei taida olla mahdollista ja lisäksi vanhat harrastukset vievät riittävästi aikaa. Koska läheskään joka kerta ei ole mahdollista poistua kotoa viettämään omaa aikaa, yritänkin välillä rentoutua ihan kotioloissa.

Uusi koti tarjoaa uusia ulottuvuuksia, sillä pitkästä aikaa meiltä löytyy ikioma sauna. Pidän saunomisesta, mutta jokainen vanhempi ehkä tietää, ettei parivuotiaan taaperon kanssa ole kovin rentouttavaa käydä saunassa. Saunominen on siis oikeastaan vain suoriutumista. Taaperon nukahdettua on ihana vääntää sauna päälle ja nauttia yksin hiljaisuudesta ja lempeistä löylyistä. Saunomme toki Samulinkin kanssa yhdessä, mutta välillä on mukavaa olla ihan vain yksinään.

Edellisessä asunnossamme oli kylpyamme ja usein rentouduin kylvyn merkeissä. Nyt kylvyn tilalle on tullut sauna ja rentouttavaa on sekin. Itse en nauti kovin kuumista löylyistä, ennemminkin lempeän lämpöisistä.

Joskus on kiva tehdä myös erilaisia hoitoja iholle ja hiuksille. Itse en omista juuri mitään valmiita hius- tai kasvonaamioita, joten valmista tällaisia usein itse. Hiuksille yksi suosikkini on oliiviöljy+sokeri. Hoitoa ei kannata tehdä jos on seuraavana aamuna aikainen herätys, sillä joskus hiukset saattavat jäädä hoidon jäljiltä öljyisiksi ja vaativat uudelleen pesun. Huolellinen pesu tarpeeksi lämpöisellä vedellä kuitenkin usein riittää. Öljysokeri-hoidon jälkeen etenki hiuspohja voi paremmin. Itselläni on todella paksut hiukset ja siksi hiuspohja kuivuu helposti. Kotitekoinen hoito auttaa.

Ihon kuorintaan löytyy useita eri vaihtoehtoja ruokakaapista, tällä kertaa päädyin kahvinporoihin. Kyse on siis käytetyistä poroista. Porot ovat tarpeeksi karkeita kuorintaan ja jättävät ihon ihanan pehmeäksi. Monet öljyä sisältävät kuorinnat jättävät ihon herkästi hieman rasvaiseksi, mistä en itse niinkään pidä. Kahvi ei jätä ihoa rasvaiseksi, vaan kosteutta voi hakea sitten ihan kosteusvoiteesta kuorinnan päätteeksi. En erityisesti yritä välttää kemikaaleja, mutta koska näin helposti ja vaivattomasti saan hoitotuotteita ruokakaapista, en koe tarvetta vaihtaa teollisiin tuotteisiin. Edullisuus ja ekologisuus ei myöskään ole pahasta.

Saunan ja pienen hemmotteluhetken jälkeen onkin kiva sujahtaa lakanoihin kun iho on lämmin ja pehmeä. Sauna auttaa ainakin itselläni yöuniin, ja niitähän tarvitsee jokainen äiti. :)

Helppo mustikka-marenkipiirakka

Meidän pihan läheisyydestä löytyy hyvät mustikka-apajat, joten tällä viikolla päätimme Alisan kanssa pistää saappaat jalkaan ja lähteä kerämään marjat piirakkaa varten. Olen ennenkin tehnyt näitä marenkipiirakoita, mutta se on vaan niin hyvää! Piirakka on helppo tehdä tällaisenäänkin, mutta mikäli ei ehdi itse tehdä muropohjaa, voi hyvin käyttää kaupan pakastetaikinaa. Piirakka maistuu hyvin vielä seuraavanakin päivänä, mutta pakastaa marenkia ei oikein voi, joten se kannattaa valmistaa vasta tarjoiltaessa.

Muropohja

150g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Täyte

5-6 dl mustikoita

2 rkl perunajauhoja

1 tl vaniljasokeria

2 rkl sokeria

Marenki

2 kananmunan valkuaista

1 dl sokeria

* Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.

* Sekoita kananmuna joukkoon.

* Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan.

* Painele taikina piirakkavuokaan ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

*Kun piirakkapohja on saanut väri sekoita perunajauhot ja sokerit mustikoihin ja kaada pohjan päälle.

* Paista piirakkaa 15 minuuttia.

* Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lopuksi lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten.

* Pursota tai levitä marenki piirakan päälle ja paista vielä muutama minuutti, kunnes marenki on saanut väriä.

*Nauti liian monta lautasellista kuten minä.

Makeaa lauantaita! <3

Eräs lomapäivä

Eräänä lomapäivänä siskoni oli meillä yötä, joten päätin kokata meille aamupalaksi tomaatti-mozzarellaleivät.

Aamupäivällä siirryimme etupihan kimppuun, joka kaipaa hieman siistimistä. Harjasimme kivetykseltä roskia pois ja järjestelimme irtokiviä uudestaan. Aiomme vielä tänä kesänä siistiä pihan istutuksia ja muutenkin kunnostaa pihaa.

Homma sujui kivasti kun oli avulias apuri.

Lounaaksi valmistin meille helpon tomaattipastan.

Myös postipoika kävi kolkuttelemassa ovella ja toi tilaamani Hay Tray Tablen, josta tuli meille uusi olohuoneen pöytä.

Iltapäivällä lähdimme vanhempieni luokse sillä olimme menossa kesäteatteriin. 

Kesäteatterissa Valkeakoskella esitettiin Kirka musikaali. Meidän äiti on Kirka-fani ja me lapset olemme siitä syystä kuulleet Kirkan tuotantoa lapsena aika monesti. Esitys oli oikein hyvä ja kyllähän sitä nautti hyvistä laulajista sekä kauniista maisemista myös.

Tässä meidän eräs ihan tavallinen lomapäivä.

Mukavaa viikonloppua! <3

Laiska, tyhmä ja saamaton?

Suurimmaksi osaksi päivät on sitä, että saan asioita hyvin aikaiseksi, asiat eivät kasaannu ja mieli pysyy korkealla. Joskus kuitenkin tulee hetkiä, jolloin tuntuu, ettei vaan saa jotakin asiaa hoidettua, kohta näitä asioita kasaantuu useampia. Yleensä kyse ei ole mistään suuresta asiasta, ehkä puhelinsoitto johonkin virastoon tai jonkin muun asian hoitaminen. Asia vaan tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta hoitaa.

Tällaisia asioita tulee välillä lykättyä ja lykättyä ja niiden hoitaminen vaikeutuu entisestään, ainakin omassa mielessä. Pahimmillaan näistä asioista tulee suuri painolasti harteille ja tästä aiheutuu suurta stressiä itselleni, tekisi vain mieli jäädä sänkyyn makaamaan, mutta iltaisinkaan en saa näiltä asioilta rauhaa. Valvottaa. Mietin, että huomenna hoidan nämä asiat, mutta huomisen tullen en vaan pysty.

Joku voisi ajatella, että olen vain laiska ja saamaton, usein olen näin uskonut itsekin. Mutta miksi useimmiten olen tarmokas ja ahkera, saan asioita aikaan?

Nämä tummat ja synkät päivät heijastavat toki myös perheeseemme, sillä silloin tulee tiuskittua enemmän ja oltua allapäin. Alisakin joutuu enemmän leikkimään yksikseen, mutta onneksi se ei tunnu neitiä paheemmin haittaavan. Tätä tekstiä kirjoittaessani neiti hyppii kumisaappaat jalassa terassin lätäköissä ja iloinen nauru raikaa. Kumpa tuo ilo ja nauru taas tarttuisivat minuunkin.

Ehkä on otettava taas vanha kunnon listaus käyttöön ja kirjoitettava kaikki mielen päällä olevat tehtävät ylös ja lähdettävä yksitellen niitä hoitamaan. Ehkä saan nämä kaikki pienet hommat tehtyä ja jaksan taas paremmin. En taida lykätä hommia enää huomiselle vaan teen ne tänään. Ehkä sitten huomenna on jo parempi. 

--- Edit vähän myöhemmin..

Sain useamman homman hoidettua Samulin avustuksella. Aika helpottavaa, ihan kuin olisi kivikasa vierinyt pois hartioilta, ihan kun ilma olisi kevyempää hengittää ja aurinko pilkistää sadepilven reunalta. Yksi pakoreitti näihin tilanteisiin löydetty, avun pyytäminen. Ei tarvitse pistää toista tekemään kaikkia asioita, mutta yhdenkin tehtävän hoitaminen voi olla se voimaa antava sysäys, jonka avulla saa itse muita asioita hoidettua.

Tällä tarinalla taitaa loppujen lopuksi olla onnellinen loppu, vaikkei vähän aikaa sitten kaikessa synkkyydessään siltä tuntunutkaan. Toivottavasti tästä vuodatuksesta on apua, jos täällä on muitakin joille asioiden hoitaminen välillä tuntuu ylitsepääsemättömältä. <3

Uusi elämä: oivalluksia, onnea ja pettymyksiä

Täällä sitä vierellään kesäloman ensimmäisiä päiviä ja ensimmäisiä päiviä uudessa ihanassa kodissa.

Muutto meni aika kivuttomasti, kiitos meidän perheille, jotka olivat suurena apuna. Kolmessa tunnissa saimme tavarat siirrettyä ja vanhankin asunnon vielä siivottua, ei huono! Muuttopäivänä loppuaika menikin tavaroita purkaen ja Samuli raukalla huonekaluja kooten.

En tykkää asua kaaoksen keskellä joten siksi mun oli raivatava ja siivottava niin sunnuntaina kuin maanantainakin vielä. Nyt tavarat alkavat olla oikeilla paikoillaan ja saadaan keskittyä enemmän sisustuksen viilaamiseen.

Pettymyksiltä ei olla kuitenkaan vältytty, nimittäin kun ensimmäistä kertaa näin asunnon tyhjänä, meinasi itku päästä! Monessa paikkaa oli jälkiä seinissä ja rumia ruuvinpaikkoja, karmeimpana lack-hyllyjen jättämät reiät suoraan sen kohdan yläpuolella johon oli tulossa uusi hieno tv-tasomme.

Olin pettynyt itseeni, kuinka olin ollut niin sokea kun kävimme asuntoa katsomassa? No äitini ja Samuli lohduttivat minua, että kuinka olisimmekaan voineet nähdä niitä kun niissä oli tietenkin ollut tauluja, kelloja, hyllyjä ja muita huonekaluja edessä. Jäljethän ovat tulleet normaalista elämästä.

Yönä ennen muuttoa valvoin ja mietin, entä jos en pidäkään asunnosta ja kaikki suunnitelmamme menevät pieleen.

Kun sitten lopulta pääsimme uuteen kotiin isäni katseli seiniä ja totesi, että ei ole syytä huoleen, homma käy käden käänteessä. Isäni lupasi tulla tapetoimaan ja laittamaan Alisan huoneen seinät kuten oli sovittukin ja samalla reissulla hän paikkaa ja maalaa olohuoneen kaksi valkoista seinää. Ei siis paha! Myöhemmin laitamme vielä yhden seinän makuuhuoneesta kuntoon sekä vierashuoneen seinät. Niin pettymys vaihtui innoksi, saanpahan mieleiset ja ehjät seinät! :)

Muutama muukin pettymys koettiin kun makuuhuoneen suunniteltu järjestys ei tulekaan onnistumaan (kannattaa ostaa huonekalut mittaamatta), mutta vaihtoehtoisesta järjestyksestä tulee varmasti oikein hyvä. Lisäksi Lokki-valaisimeni odottelee vielä paketissa, koska osa valaisimien paikoista kaipaa pientä muutosta. Samulin kaveri on tulossa vilkaisemaan niitä sähkömiehenä, niin saadaan loput valaisimetkin kattoon ja muutenkin säädettyä valaistusta paremmaksi. Tämän jälkeen lokkikin pääsee liihottelemaan ruokapöydän päälle.

Olen huomannut, että nyt kun kyseessä on oma asunto, tulee katsottua monia asioita ihan eri kantilta. En malta odottaa mitä kaikkia parannuksia saadaankaan tehtyä vaikka isompaan remonttiin ei ole tarvetta. Ties mitä nikkareita ja viherpeukaloita meistä kuoriutuu, Samuli suunnittelee jo aidan ja portin kunnostamista ja itse suunnittelen lapion ostamista, että voin tehdä pieniä muutoksia pihalla. Kyllä vain kaikki perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät ja työkaverit sekä muut tutut, kuulitte oikein! Aion ruveta pihahommiin, siis niihin hommiin joita mainostin vihaavani! Moni homma jää toki ensi kevääseen, mutta eiköhän tänä kesänä ja syksynä vielä jotain ehditä tekeen. :)

Kesäloman alku on mennyt kaaosta selvitellessä, mutta eiköhän tässä pian vauhtiin päästä! Alisa on innoissaan kun pääsee omalle pihalle leikkimään ja ajamaan mopolla. Tänäkin aamuna hän veti kumpparit jalkaan heti herättyään ja meni sateen kastelemalle terassille tepsuttelemaan ja tutkimaan. Kieltämättä, en mäkään kyllästy tähän olohuoneesta avautuvaan näkymään!

Juuri nyt ajatukset ja monet postauksetkin keskittyvät tähän asuntoasiaan, joten pahoittelut niille, joita aihe ei niin paljon kiinnosta. Lupaan ottaa muutkin aiheet taas mukaan pian! :)

Ihanaa alkanutta elokuuta! <3