torstai 6. heinäkuuta 2017

Historian havinaa: Brinkhallin kartano

Kesävinkit jatkuu! Jos nautit kauniista kartanomiljööstä ja historian havinasta, voin suositella Brinkhallin -kartanoa Turun Kakskerrassa. Kakskerta on osa Turun kaunista saaristoa, mutta sinne pääsee kuitenkin autolla. Ehkä tunnistatkin kartanon, sillä televisiosarja Hovimäki on kuvattu täällä!

Brinkhall


Hovimäki oli yksi suosikeistani ja juuri talvella luin kirjat jälleen kerran kannesta kanteen. Siksi olin päättänyt, että tänä kesänä menen käymään Brinkhallissa. Se oli yksi haaveistani ja nyt se on toteutettu. Kartanoa on viime vuosina kunnostettu ja kunnostetaan edelleen.

Alueella oli suht hiljaista, vain muutamia vierailujoita meidän lisäksi. Kun sulki silmät, melkein kuulin kavioiden kopseen pitkin kartanolle johtavaa hiekkapolkua pitkin läpi omenatarhan.


Brinkhall

Brinkhall


Kartanoon olisi päässyt tutustumaan myös sisälle, mutta jätin sen aikuisten kera toteutettavaksi, sillä haluan keskittyä siihen kunnolla, enkä juosta Alisan perässä. Varsinaiseksi lapsiperhekohteeksi en siis Brinkhallia väitä, vaikka me alueella viihdyimmekin. Ostin kahvilasta kahvin ja jätskit meille ja jäätelön varjolla pystyinkin kiertelemään pitkin puutarhaa, Alisa kun nätisti söi jäätelöä.


Brinkhall

Brinkhall


Kartanolla on laaja puutarha ja osaltaan se on todella satumainen paikka lampineen ja vanhoine tammineen. Itse nautin todella paljon kuljeskelusta kartanon mailla, nähtävää jäi myös tuleville kerroille, koska Alisaa en viitsinyt kovin pitkälle viedä.


Brinkhall

Brinkhall


Koska alueen kunnostus on vielä kesken, odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuudessa on luvassa. Minulle tuo alue oli todellakin enemmän kuin pelkkä kartano ja se vei sydämeni täysin. 


Brinkhall

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Uutta olohuoneeseen: Retro kirjaintaulu! Sisältää arvonnan!

Muistatteko kun tein postauksen mun sisustushaaveista? Pääsin toteuttamaan yhden haaveista yhteistyössä CoolStuff-verkkokaupan kanssa. Valitsin heidän valikoimistaan tietysti tuon haaveilemani Retro kirjaintaulun!


CoolStuff Retro kirjaintaulu


Paketti tuli postista ja pääsin hipelöimään himoitsemaani taulua. Sitten vain pähkäilyä, mitä siihen kirjoittaisi?

Kaikissa trendikkäissä sisustus- ja lifestyleblogeissa tauluun on kirjoitettu hienoja englanninkielisiä ajatuksia ja itsekin ajattelin ensin jotain sellaista. Mieleeni tuli kuitenkin, että olisi hienoa jos taulun tekstillä olisi oikeasti joku hieman syvempikin merkitys. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin Haloo Helsingin laulunsanoihin. Biisi kun tuo mieleen muistoja meidän parisuhteesta. Sopii tällä hetkellä hyvin teemaan kun häätkin lähestyvät kovaa tahtia. Haloo Helsinki on myös yksi meidän molempien suosikeista ja olemmekin olleet monesti sitä yhdessä katsomassa, seuraavan kerran jo ensi viikonloppuna! 

CoolStuff Retro kirjaintaulu

CoolStuff Retro kirjaintaulu


Teksti on toki äärettömän helppo vaihtaa sitten kun siltä tuntuu. Samulilla oli tähän jo muutama "kiva" vaihtoehto, mutta voi olla, ettei niitä tulla täällä blogin puolella julkaisemaan. ;)

Vaikka kuvailisin meidän sisustusta melko moderniksi, rakastan myös muutamia meidän retrohtavia yksityiskohtia. Yksi tällainen on tuo meidän vanha piironki ja uusi retro kirjaintaulu sopii täydellisesti sen pariksi. Vielä en ole päättänyt, ruuvataanko taulu seinälle, vai saako se nojailla kaapin päällä helposti muunneltavissa. Kokeilin taulua myös muutamiin muihin paikkoihin, mutta toistaiseksi se on saanut jäädä tuohon lipaston päälle,


CoolStuff Retro kirjaintaulu

CoolStuff Retro kirjaintaulu


Teidän lukijoiden ja seuraajien määrä on tänä vuonna kasvanut todella paljon, niin blogissa, Facebookissa kuin Instagramissakin. Halusinkin kiittää teitä kaikkia arvonnan muodossa!




CoolStuff tarjoaa arvottavakseni 25€ lahjakortin heidän verkkokauppaansa. Voit valita itsellesi mieluisan tuotteen lahjakortilla.

Osallistua voit kommentoimalla postausta ja kertomalla mihin heidän tuotteeseen haluaisit tuon lahjakortin käyttää. Blogiani jossain somekanavassa seuraavat henkilöt saavat tripla-arvan, joten kerrothan kommentissasi myös, mikäli seuraat blogiani jossain kanavassa.

Arvonta päättyy ti 11.7. klo. 21.

Onnea arvontaan ja kiitos, että olet mukana matkassamme. <3

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Polttarit!

IIIK! Nyt ne polttarit on takana! Oli ihan mahtavaa!

Mahtava tiimi oli järjestänyt mulle mun näköiset polttarit! Hyvin he mut tuntevat kun osasivat järjestää ihan täydelliset polttarit, eikä mitään typeryyksiä ja nolaamisia, jotka ei ole yhtään mun juttu. Vähän kyllä jännitin, joudunko alasti laulamaan kauppatorilla tai vastaavaa. Mutta mun ystävät oli järjestäneet täydelliset hemmottelu- ja vauhtipolttarit.

Tiesin kyllä etukäteen minä viikonloppuna polttarit ovat, mutta mulla ei ollut mitään käsitystä koska ja miten ne alkaa. Lauantaina aamulla mun toinen sisko tuli herättämään mut ja sain aamupalan ja shampanjaa sänkyyn. Hetken päästä Samulin siskot tuli meille ja pian myös mun toinen sisko ja kaaso. Polttariporukka oli siis kasassa ja mä sain listan pakattavista tavaroista. Listalla oli muutamia hämäysjuttuja, jotka kyllä sai mut miettimään, että mitähän kaikkea joudun tekemään!




Pakkauksen jälkeen sain käteeni kartan, mistä mun piti suunnistaa yhteen paikkaan meidän lähellä. Kun löydettiin perille, mua odotti 1,5 tunnin hieronta. Ihana yllätys, vaikka ensin säikähdin, että mulle oli varattu karvanpoisto. xD Hieronta tuli todellakin tarpeeseen, taisi selkäosasto olla aika juntturassa.

Kun tulin hieronnasta, olin aika pöllähtänyt ja hyvä kun pysyin pystyssä. Sen jälkeen mut puettiin asuun, jossa oli yhdistelty mun elämän varrelta harrastuksia: ajopuku, polvisuojat ja partiohuivi. Tämä oli "nolointa" näissä polttareissa. ;)




Geokätköilytyyliin sain kartan, mistä suunnistettiin kaason vanhempien luokse, jossa mun piti vielä etsiä yksi ihan oikea geokätkö. Sillä välin polttariporukka pisti pystyyn piknikin upeisiin maisemiin kalliolle.

Mun piti päivän aikana suorittaa tehtäviä, jotta saisin morsiusdiplomin. Kalliolla ensimmäisenä tehtävänä oli avata skumppapullo viidessä sekunnissa, pullo saatiin auki ja porukan laskujen mukaan viisi sekuntia taisi juuri riittää. ;)






Kamalin tehtävä oli juoda tyhjäksi päivän aikana taskumatti, johon kaaso oli tehnyt, no siis aivan järkyttävän vahvan ja hirveän makuisen juoman. Kaikki nauroivat joka kerta kun edes avasin pullon. Jotenkin pullo kyllä tyhjeni päivän aikana, onneksi muu seurue vähän auttoi. <3 Sen kyllä päätin, että kaaso ei meidän häissä ole boolivastaava..;)





Piknikin jälkeen suunnistin kohti seuraavaa pistettä, joka löytyi rannasta. Sinne oli viritetty (kala)verkko ja pallokin löytyi. Pelasimme siis lentopalloa ja oli huikean hauskaa, vaikka mun taidot oli kyllä hieman päässyt ruostumaan. Naurettiin niin paljon, että kaikilla oli posket kipeänä. Palloilu oli myös tosi rankkaa, kuten kuvasta näkyy!




Ottelun jälkeen siirryimme sopivasti ruokailemaan ja kaaso oli äitinsä kanssa loihtinut ihan sika hyvät syötävät, ai että! Salaattia, patonkia, nachovuokaa, kakkua, juustoja.... Nam!! Upea ananasdrinkkikin meille oli valmistettu.









Ruokailun jälkeen mua käskettiin pukeutumaan lämpimästi ja mä en ihan ymmärtänyt kun ulkona oli niin lämmin! Onneksi siskoni ujutti mulle takin mukaan, sillä rantaan oli ilmestynyt meitä odottamaan hieno moottorivene kuskeineen ja lähdimme saaristoon.




Ei vitsi oikeesti mikä yllätys! Mä hieman pelkään vettä, mutta meillä oli kyllä todella hieno reissu, eikä mua lopulta jännittänytkään juurikaan.

Meidät kuljetettiin Hirvensalosta pitkin Turun saaristoa Paraisille Airiston lomakeskukseen, vesiteitse matka kesti parikymmentä minuuttia. Satamassa oli paljon veneitä ja ihmisiä, koska siellä oli jokin tapahtuma menossa. Kiertelimme alueella ja nautimme veneessä juotavaa ja kuuntelimme musiikkia.




Mua käskettiin hymyilemään....

....tein työtä käskettyä. xD




Takaisin päin veneillessä nautimme komeista maisemista ja auringonlaskusta. Mulla oli myös venereissulla yksi tehtävä: mun piti tervehtiä kaikkia vastaantulevia veneitä! :D En itse veneile juurikaan, joten mulle tämä oli todella kiva kokemus. Siinä veneessä istuessa meinasi kyynel kohota silmäkulmaan (muutenkin kuin tuulen takia), en olisi ikinä osannut kuvitella itselleni niin hienoja polttareita!




Kun pääsimme takaisin Hirvensaloon, kaikki olivat enemmän ja vähemmän väsyneitä. Mulle oli kuitenkin luvassa vielä yksi piste: partiotaidot. Tein vähän solmuja, ainakin umpisolmun ja kokosin retkikeittimen eli trangian. Trangian kokoaminen sujui vähän paremmin kuin ne solmut! Päivän aikana mun oli myös pitänyt vastata aika hankaliin kysymyksiin Samuliin liittyen, aika hyvin tiesin oikeat vastaukset. Läpäisin kuin läpäisinkin kaikki tehtävät ja minulle myönnettiin diplomi ja vakuutus avioliittoa varten. Vakuutus ei kuitenkaan korvaa avioliitosta syntyviä haittoja. ;)

Illan päätteeksi saunoimme vielä ja sen jälkeen kaikki olivat niin loppu, että lähdimme kotiin. Oli ihana päästä omaan kotiin nukkumaan vaikka Samuli ja siskoni mies Teemu ihmettelivät kuinka me jo silloin tultiin, mutta ei me jaksettu enää kun oli ollut niin ihana päivä! Ihana, mutta rankka! Sunnuntaina olikin kiva herätä ajoissa ilman päänsärkyä. :)





Tää postaus on täynnä ylisanoja ja hehkutusta, mutta mulle oli järjestetty niin täydelliset ja mahtavat polttarit, täydelliset polttarit just mulle! Moni ihminen oli nähnyt vaivaa juhlien eteen, kiitos ihan kaikille! <3 <3 <3


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Ilmaista kesätekemistä Turussa: Kuralan kylämäki

Me ollaan Alisan kanssa ehditty lomalla tekemään vaikka mitä! Silti ei olla vielä konkurssissa, koska olemme todella paljon hyödyntäneet ilmaisia kesätekemisiä. Tällä kertaa esittelen teille ihanan kohteen täällä Turussa. Suosittelen lämpimästi, jos liikutte täällä suunnalla.




Kuralan Kylämäki nimensä mukaisesti vanha kylä, joka on alkanut muotoutua jo rautakaudella. Kylässä on parhaimmillaan ollut kuusi taloa, joista nyt on enää jäljellä neljä. Nykyisistä päärakennuksista vanhimmat ovat 1800-luvulta, mutta ainakin yksi aitoista on 1700-luvulta.

Nykyään Kylämäki toimii museokohteena, missä voi tutustua kiinnostavalla tavalla entisaikoihin ja historiaamme. Itse olen suuri historian rakastaja, joten viihdyin Kylämäessä enemmän kuin hyvin.

Kylämäki on tehty mahtavalla tavalla lapsia ajatellen, aitauksissa on kotieläimiä ja lähes kaikkiin esineisiin saa koskea. Makuukammarissa voi leikkiä vanhoilla leluilla, pyykkiä voi pestä pihalla, kyläpuodissa saa leikkiä. Todella mielenkiintoisella tavalla lapsi pääsee itse kokeilemaan miten asiat ennen tehtiin ja siinä samalla myös aikuinen pääsee ihastelemaan täydellisesti lavastettuja ja entisöityjä tiloja.






 






Meidän viime vierailulla Kylämäessä  valmistettiin saippuaa ja pestiin Iso-Kohmon talon mattoja. Mäellä oli myös työntekijöitä näyttelemässä tunnelmaan sopien vanhan ajan ihmisiä, miksi mä en hakenut tänne ikinä kesätöihin!? Mun unelmien työpaikka!

Meillä oli mukana omat eväät ja eväspaikkoja pöytineen löytyi runsaasti. Alueella on myös kahvila ja hyvät vessat.





Vanhat rakennukset tavaroineen ja pihoineen lumosivat ainakin minut ja Alisakin viihtyi loistavasti. Alue on myös sen verran monipuolinen, että kokemista riittää useammallekin kerralle. 


Oletko sinä käynyt Kylämäessä? :)

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Anna mun kaikki kestää!

Olipa kerran perjantai! Ihan tavallinen perjantai. Se perjantai oli eilen. Se perjantai meinasi tuhota mun mielenterveyden.

Johan tässä on ollutkin hyviä päiviä ja elämä yhtä onnea ja auvoa, sateenkaaria ja yksisarvisia.

Tarkoitus oli heti aamusta hoitaa pari kamppista ja postausta ensi viikolle, kun meillä alkoi yhteinen loma ja haluan käyttää sen kokonaan perheen parissa olemiseen. Siinä sivussa oli tarkoitus hoitaa pari muuta koneella tehtävää asiaa pois To do -listalta, jonka olin koonnut kun tässä tuntuu olevan muutamia hommia päällekkäin ja vaikea muistaa kaikkea.

Heti aamulla huomasin, että jotain kamalaa oli tapahtunut mun blogin ulkoasulle. Melkein väänsin itkua ja parissa tunnissa sain kaiken korjattua, mutta se oli vasta alkua.

Mulla meni ihan koko hiton päivä kun mä yritin tehdä kaiken valmiiksi ja ei kaikki kyllä valmiiksi edes tullut. Ai miksikö meni niin kauan? Laskujeni mukaan tämä kirottu läppäri sammui 359 kertaa päivän aikana.

Mulla ihan totta oli hermo niiiiin kireällä et suunnittelin jo vaikka mitä!

Asiaa ei helpottanut se, että parin touhukkaan päivän jälkeen Alisa ei olisi meinannut nukkua päiväunia lainkaan. Kun hän sitten vihdoin nukahti, olisi meidän pitänyt jo olla matkalla hakemaan mun pikkusiskoa keskustasta. En kuitenkaan voinut herättää kiukkupussia, joten otettiin varasuunnitelma käyttöön.

Loppujen lopuksi sain handlattua ehkä puolet hommista ja loput saa nyt jäädä: IHAN SAMA!

Illalla tehtiin tortilloja ja hyvä ruoka = parempi mieli? Ainakin vähän.




Nyt ei silti irtoa enempää kun mun hermot on vieläkin vähän huonossa hapessa. :D


Kaikesta huolimatta ihanaa viikonloppua teille, nyt on heinäkuu! <3