Bloggaamisesta katosi ilo

Viime aikoina bloggaaminen on takunnut pahemman kerran. Joka kerta kun avaan blogin niin olen hermoromahduksen partaalla...

Mun tietokone nimittäin sammuilee jatkuvasti! Niiiiiiin raivostuttavaa!

Ei siinä, tekstit pystyn kirjoittamaan kännykällä, mutta viimeistely ja kuvien muokkaaminen..... Parin kuvan käsittelyyn menee ikuisuus kun kone sammuu viisi kertaa ja yhtä monta kertaa joudun sen itse sammuttamaan, jotta se taas toimisi kunnolla.

Mulla on menossa nyt tyhjennys ja päivitys koko koneen osalta, mutta saa nähdä saako siitä kapistuksesta enää toimivaa! Jos ei niin kohta on lähdettävä koneostoksille. Koko koneen päivitys on nyt ainakin auttanut hetkellisesti ja totisesti toivon, että sain sillä jatkoaikaa mun konevanhukselle, juuri nyt olisi muitakin rahareikiä.

Meillä ei konetta juuri muuhun käytetä, mutta bloggaajalle se on aika ehdoton. Toki kännykälläkin pääsisi aika pitkälle, etenkin nyt kun pystyn suoraan kamerasta siirtämään kuvia kännykkään. Jotenkin kuitenkin kaikki tuntuu helpommalta näin tietokoneella tehden. Melkein joka ilta bloggailu päättyy siihen kun painan turhautuneena läppärin kannen kiinni ja totean, että antaa olla sitten!

Totta kai ajatus uudesta tietokoneesta toisaalta myös houkuttaa. Nopeampi ja kenties pienikokoisempi. Olisi kiva jos tietokone mahtuisi kätevästi käsilaukkuun ja sitä voisi tarvittaessa kuljettaa mukana, esimerkiksi silloin kun kuljen blogipalavereissa tai muissa. Tätä nykyistä konetta hankkiessani minulla taisi olla yksi kriteeri: mahdollsimman halpa! Silloin en todellakaan ajatellut, että jossain kohtaa bloggaisin ja tulisin tarvitsemaan konetta lähes päivittäin.

Toivoisin kyllä, että tämä konevanhus kestäisi vielä hetken, mä nimittäin inhoan kaikenlaista tuotevertailua ja ostopäätöksen pohtimista. Etenkin jos kyse on jostain teknisestä laitteesta. Minä en ymmärrä niistä mitään. :)

Mikä kone sinulla on? Onko se hyvä? 

Saa kehua! Jos vaikka joudun koneostoksille. :)

Loma on asenteesta kiinni

Mikäli joku ei vielä tiennyt, mulla on kesäloma juuri nyt. Ensimmäistä viikkoa viedään ja yhteensä sitä on neljä viikkoa. Moni kauhisteli, kun JOUDUN pitämään kesäloman kesäkuussa.

Meillä siis työpaikalla on kiertävä lomalista, eli periaatteessa lomavuoro kiertää kesä-elokuussa. Toki oma lomavuoro on mahdollista yrittää vaihtaa jonkun toisen halukkaan kanssa ja kun lomat oli töissä jaettu, alkoikin se vuoronvaihtorumba. Ehdottomasti suosituimmat viikot, joista haluttiin eroon oli kesäkuun viikot ja vaihtoa toivottiin usein heinä-elokuun vaihteeseen.

Monet toki yrittivät vaihtoa ihan lastenhoidollisista syistä ja osa taas siksi, että olisi yhteistä lomaa puolison kanssa. Mutta monet halusivat vaihtaa siksi, että Suomen kesä on mukamas ihan surkea kesäkuussa.

Me suomalaiset taidetaan olla aika sääorientoitunutta porukkaa, mutta se mikä tuntuu hassulta on, että oli sää mikä tahansa niin se on ihan väärä. Kuuma, kylmä, kuiva, märkä. Koskaan ei sopiva.

Mun loman aikana on ehtinyt olla jo kaatosadetta, aurinkoista ja hellettä. Edes sadepäivänä mun loma ei todellakaan ole ollut kurja, me mentiin ravintolaan syömään ja serkkupojan kanssa leikkimään, siis kiva päivä!

Aurinkoisena päivänä käytiin Seikkailupuistossa, syötiin jäätelöä ja eväitä, käveltiin kaupungilla. Kiva päivä!

Se mitä yritän sanoa on, että nauttikaa jokaisesta lomapäivästä, satoi tai paistoi. Loma on ihanaa, joten ei anneta minkään sään haitata, sille kun ei mahda mitään! Loma on kuitenkin ihan liian lyhyt, että sitä kannattaisi käyttää valittamiseen.

Tavismutsin sporttivartti

Mulla on tapana innostua asioista. Aika usein vähän liikaa.

Kävipä kerran keväällä niin, että lupauduin lähtemään työporukan kanssa Runfest 2017 -juoksutapahtumaan. Juuri ennen lupautumista olin onnistunut käymään muutaman kerran putkeen lenkillä ja ajattelin, että samaa tahtia kun jatkan niin vaikka puolimaratoni menee tosta noin vaan.

Nyt sitä ei sitten tiedä, olisinko tuon puolimaratoonin jaksanut juosta treenauksen jälkeenkään, en nimittäin ole sitten sen kevään jälkeen enää käynyt lenkillä!

Onneksi juoksutapahtumassa oli mahdollisuus juosta myös 4,2 kilometrin lenkki. Ei paha, ajattelin. Kai mä sen jaksaisin?

Juoksutapahtuman lähestyessä mua alkoi kyllä aika paljon jännittää ja sen sai tiimikaveritkin huomata, sori siitä! Mietin vähän jos olisin jättänyt koko homman väliin, mutta en sitten kehdannut.

Kyseessähän on ihan leikkimielinen ja tapahtuma ja silleen?

Paitsi, että kun menin tapahtumapaikalle Kupittaanpuistoon, huomasin miten kaikki muut näytti ihan juoksijoilta. Viimeisen päälle trendikkäät juoksuvaatteet ja mageet juoksukengät. Ne näytti ihan ammattilaisilta kun siinä verryttelivät ja teippasivat jalkojaan.

Itsehän olin siis ottanut kaapista ne siskon vanhat ja todellakin ikivanhat lenkkarit sekä vähän liian kireät juoksucaprit, ne kun on ostettu silloin 15-vuotiaana ja -15kg sitten. Työpaikan puolesta meille oli tilattu tekniset juoksupaidat ja onnistuin sitten siitäkin valkkaamaan vähän liian pienen koon.

Olin siis enemmän kuin tiukassa kunnossa! Vaatteet meinaan puristivat röllykkäni tooooodella kauniisti kuin makkarankuori konsanaan!

Lähtölaukaus pamahti ja sadat juoksijat säntäsivät matkaan, minä muiden mukana! Olin päättänyt juosta niin paljon kuin mahdollista, onneksi osa myös käveli, joten se tsemppas mua hirveesti! Olen kyllä todella kilpailuhenkinen ja vähän otti päähän kun monet juoksivat niin lujaa, siinä tulee itsellekin vähän sellainen vauhtisokeus.

Jossain kohtaa ajattelin, että nyt meidän on pakko olla kohta puolivälissä, kyllä me niin kauan on juostu! No eikös kohta tule kyltti: 1 kilometri takana, joko on lämmin? Sanoisin, että aikamoista kettuilua ihmiselle joka oli jo siinä kohtaa aika piipussa ja kokonaiskierroshan oli sen 4,2km.

Jollain ihmeenkaupalla mun onnistui roikkua parin meidän tiimiläisen matkassa ja maaliin juostiin tietysti täysiä!

Sitten alkoi tapahtuman paras osuus, firma oli nimittäin varannut meille oman teltan juomineen ja ruokineen. Siinä sitten syötiin maistuvat pöperöt ja hiljalleen lähdin kotia kohti.

Oikeasti oli aika voittajafiilis, tuuletin mahtavaa suoritustani äidille ja Samulille, jotka tunnollisesti kannustivat mua. :D

Illalla saunoin yksin rauhassa kunnolla ja voi jestas kun oli hyvä fiilis. Hyvä fiilis koska:

• ylitin itseni osallistumalla mihinkään liikuntaan viittaavaan tapahtumaan.
• pääsin maaliin, eikä mua haettu ambulanssilla.
• en ollut viimeinen maalissa. Saattoi tosin johtua siitä, et osa juoksi useamman kierroksen. ;)
• liikunta tekee iloiseksi.
• oli hauskaa!

Vaikka kesken matkan luvattiin työkaverin kanssa, että ei enää ikinä, saattaa kuitenkin olla että ensi vuonna olen paikalla taas. Lupaan kuitenkin hommata vähän paremmat varusteet. ;)

Mutta kyllä, oli todellakin kivaa! Eikä se nyt niin ammattilaisten touhua ollut vaikka osa hienosti vetikin hirveetä kyytiä. Huoli pois kuitenkin, oli meitä taviksia siellä vaikka millä mitalla ja kaikki sai mennä omaa tahtia! Ens kerralla en jännitä enää niin paljon!

SM 12.

Heipparallaa, täällä vietellään kesäloman ensimmäistä virallista päivää, jee! Heräsin aamulla kuudelta, ihan siis omia aikojani. Voi kun heräisin työarkenakin näin aikaisin. :D

Viikonloppu oli hieman hiljaisempi somerintamalla, koska mulla oli SM-kisat. Suomenmestaruuskisat ovat tietysti meidänkin lajissa usein ne kauden pääkisat mihin tähdätään. Olenkin kertonut aiemmin harrastavani jokkista, eli autourheilua sora- ja asfalttiradoilla.

Itselläni on ollut viimeiset kaksi kautta täynnä epäonnistumisia ja suorastaan vaan todella huonoa tuuria. Kaikki epäonnistumiset ja murheet ovat syöneet itseluottamukseni ihan nollaan. Olen myös alkanut pelkäämään epäonnistumista niin paljon, että pari viikkoa ennen kisoja nukun todella huonosti ja olen aika kiukkuinen. Asenteeni on ollut: miksi lähteä edes yrittämään kun huonosti se menee kuitenkin!? Sanomattakin selvää, että ihan missä tahansa lajissa se on aika tappava asenne. Hermot pitäisi pitää kurissa ja pää kylmänä, mutta takaraivossa jyskyttää, entä jos kaikki taas menee pieleen?

Kuva: TÄÄLTÄ!

Ei siis ollut ihan paras lähtökohta lähteä tavoittelemaan hyvää sijoitusta SM-kisoista reilun 60 naisen joukossa.

Tiesin kyllä, että isäni ja Samuli olivat apujoukkoineen jälleen kerran rakentaneet hyvän auton minulle ja sen puolesta kilpailuun oli helppo lähteä. Autoon luotin, vaikka itseeni en.

Kaksipäiväinen kisa kuitenkin alkoi parhaalla mahdollisella tavalla kun suhteellisen helposti varmistin suoran jatkopaikan varsinaiseen pääkilpailuun sunnuntaille. Hieman pystyin jo hymyilemään ja ajattelin, että hei, kyllähän mä ihan hyvin tämän homman osaan!

Sunnuntai oli täynnä hyviä suorituksia, todella kovaa yritystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Osumilta ei vältytty ja finaalissa jouduinkin keskeyttämään auton rikkouduttua sen verran pahasti.

Kuitenkin SM-kisoissa sijoittuminen on aina kova saavutus itselleni ja SM 12. tuntuu tänään jo oikein hyvältä. Jos olisin päässyt viimeisen lähdön ajamaan ilman osumia, olisi sijoitus hyvällä ajolla ja paremmalla onnella saattanut olla muutaman sijan korkeampi, mutta muuten kisat menivät yli odotusten.

Kuva: TÄÄLTÄ!

Tärkeintä oli katkaista se epäonninen putki ja surkeiden suoritusten sarja. Samuli sanoikin, että ajoin viikonloppuna parhaimmat lähdöt kahteen vuoteen tai kenties ikinä? Nyt on kurssi käännetty taas ylöspäin ja ehkä se itseluottamuskin sieltä hiljalleen palautuu ja pystyn asettamaan tavoitteeksi vähän vielä paremmat sijoitukset. Helppoa se ei toki ole, sillä kovia naiskuljettajia viivalla kanssani on monia ja aina tarvitaan myös sitä tuuria.

Ensi vuonna pääsen kuitenkin kokeilemaan onneani samalla autolla ja siihen saakka harjoitellaan muissa isommissa ja pienemmissä kisoissa.

Kun vielä paras ystäväni ja kaasoni nappasi SM-mitalin, voin sanoa, että viikonloppu oli todella onnistunut.

Omia kuvia en valitettavasti jännitykseltäni muistanut napata, mutta postauksessa muutamia kuvia ajostani viikonlopulta.

Välillä tätäkin puolta mun elämästä täällä blogissa! :)

ARVONTA

*Yhteistyössä Perheblogit.fi ja The FamilyBoost*

Vanhemmuus, tuo ihana vuosikausia kestävä viidakko. Ihana viidakko, mutta niin paljon haasteita matkalla. Ei ole helppoa olla vastuussa toisesta ihmisestä eikä ainakaan ole helppoa yrittää kasvattaa siitä pienestä ihmisen alusta jotain vähän suurempaa. Mä kaipaan toisinaan apua. Ehkä jokainen meistä?

Haluat ehkä opettaa lapselle tunnetaitoja?

Haluat ehkä itse oppia tehokkaita kasvatuskeinoja?

Haluat olla onnellinen?

Jos yhteenkin näistä ajattelit edes vähän jotain kyllä -tyyppistä vastausta, mun Facebook -sivulta löytyy täydellinen arvonta! <3 Siis TÄÄLTÄ!

The FamilyBoost tarjoaa teille mahdollisuuden voittaa osallistumisen jollekin heidän huipuista ja ennen kaikkea ammattitaidolla toteutetuista verkkokursseista. Tunneboosti, Taitoboosti tai Voimaboosti, mikä sitten onkin just sun juttusi niin nyt on hyvä mahdollisuus sellainen voittaa. :)

Mä olen sitä mieltä, että onnellisten lasten takana on onnelliset vanhemmat, joten just siksi on mahtavaa päästä arpomaan teille tällainen palkinto!

Ihanaa sunnuntaita! :)

Kesäloma = työleiri vai lepoloma?

Kesälomalla mä sit pesen kaikki peitot, verhot, tyynyt, matot... Siivoan kaapit turhista tavaroista. Pesen ja öljyän terassin. Vahaan lattian.

Hups.

Olen lykännyt myös muita asioita mentaliteetilla "teen ne sitten lomalla." Kesäloman To do-lista alkaa uhkaavasti muistuttaa työleirin listaa! Käykö sulle näin?

Onneksi on pieni apulainen tällä työleirillä...;)

Nyt kuitenkin kun elämä on ensimmäistä kertaa ollut sitä täysipäiväistä työskentelyä perhe-elämän ohella, pitäisi lomilla kuitenkin muistaa myös levätä. Helpommin sanottu kuin tehty!? Tänään on mun viimeinen työpäivä ennen lomaa! Kohta saan laittaa poissaoloviestin meiliin, tyhjentää kalenterin, delegoida asiakkaat duunikaverille ja vaihtaa lomamoodin päälle!

Mä olen ollut väsynyt. Olen ollut niin väsynyt, etten olisi halunnut nousta sängystä. Siten väsynyt kuin monet vanhemmat on. Siksi mä aion kesälomalla oikeasti ottaa myös rennosti ja levätä!

Kaiken puurtamisen tilalle aion tuoda ihania kesämuistoja Alisan kanssa. Haluan luoda hänelle ihanat lapsuusmuistot kesästä, ihan kuten mullakin on. Retkiä, seikkailuita, elämyksiä, hersyvää naurua ja iloisia ilmeitä.

Varasin itse asiassa jo ensi viikolla, eli ensimmäiselle lomaviikolle meille hotelliyön Helsingistä, lähdetään hieman Alisan kanssa kaksin seikkailemaan. Varmasti lomaviikot täyttyvät myös vähän pienemmistäkin seikkailuista, aina kun ei tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmas.

Tästä se upea kesä 2017 alkaa!

Metsä kehittää motoriikkaa ja mieltä

Myönnetään, että minä en ole se hiekkalaatikolla istuva mamma. Totta kai me käydään välillä hiekkalaatikolla leikkimässä ja keinumassa, mutta mun mielestä se on kamalan tylsää! Paljon mieluummin menen esimerkiksi metsään kävelemään.

Hiekkalaatikkoleikkejä ja keinumisia Alisa toki saa yleensä päiväkodissa, joten ei ehkä ole niin suuri katastrofi ettemme kotona niin jaksa hiekkalaatikolla touhuta. Nyt etenkin keväällä ja kesällä olemme viettäneet aikaa metsää tutkien. Olemme onnekkaita kun sopivan kokoinen metsikkö hyvien polkujen kera avautuu suoraan meidän kotiovelta, se on siistiä!

Tiesittekö, etteivät kaikki lapset nykyään osaa liikkua metsässä tai edes juosta? En itse ole mikään urheilija tai liikuntaexpertti, mutta mun mielestä on huolestuttavaa, ettei moiset perustaidot onnistu kaikilta lapsilta. Siksi koen erityisen tärkeänä opettaa Alisalle liikkumista vaihtelevassa maastossa. Asfaltilla käpöttely ei kehitä liikkumista läheskään yhtä hyvin.

Metsässä liikkuminen on siitä mukavaa, ettei meidän tarvitse erityisesti tehdä mitään. Kävelemme pitkin metsiä, keräämme keppejä, kiviä tai käpyjä. Kiipeilemme kallioilla ja hypimme alas kiviltä. Tasaisemmilla osuuksilla saatamme pistää juoksuksi. Totta kai myös kenkien tulee olla hyvät, meillä suositaan näin kuivalla säällä lenkkareita.

Vaihtelevissa maastoissa Alisasta on tullut taitava liikkuja, hän on ketterä ja omaa hyvän tasapainon, myös kiipeämiset ja pomput sujuvat. Totta kai jyrkimmissä kohdissa kuljetaan käsi kädessä.

Metsässä voi kehittää myös muita taitoja. Yksi tärkeimpiä mitä yritämme opetella tällä hetkellä, on kuunteleminen. Alisa on nimittäin aika äänekäs papupata. Vaikka hänen puheensa on todella hyvin kehittynyttä ja sitä kautta hänen kanssaan pystyy käymään hyviä ja pitkiäkin keskusteluita, haluan opettaa häntä myös kuuntelemaan. Niinpä teemmekin välillä niin, että pysähdymme metsään ja pyydän Alisaa olemaan hiljaa ja kuuntelemaan mitä ympäriltä kuuluu. Viime reissulla koimme hauskan hetken, kun kuuntelimme linnunlaulua ja sitä kuulostelemalla Alisa onnistui bongaamaan kyseisen linnun puusta.

Eikä se metsässä liikkuminenkaan aikuiselle pahaa tee, itselläni ainakin mieli oikein rauhoittuu kun ympärillä ei ole ylimääräisiä ärsykkeitä, välillä toki pysähdyn kuvaamaan. Etenkin näin työpäivien jälkeen pieni rauhoittuminen on tehnyt hyvää.

Metsän ei tarvitse olla iso, eikä siellä tarvitse koko päivää viettää, mutta ei muuta kun metsään kehittämään mieltä ja motoriikkaa! 

Pidetään huoli, että tulevaisuudessa lapset osaavat taas juosta ja liikkua metsässä! :)