keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ristiäislahja kummilapselle

Viikonloppuna siis vietettiin siskonpoikani ristiäisiä ja kuten kerroin, minulla ja Samulilla on kunnia olla pojan kummeja. Vaikka lahjat ei ole kummiudessa tärkeintä tai oleellista, halusimme kuitenkin ostaa ristiäislahjan kummilapselle. Ajattelin jakaa meidän ostaman lahjan myös teidän kanssanne, mikäli teistä joku pohtii ristiäislahjan ostamista.

Ihan aluksi mietin perinteistä kummilusikkaa, kuten meidän suvussa on ollut tapana. Halusin sitten kuitenkin ostaa jotain edes hieman erilaista.

Ristiäislahja kummilapselle

Olin törmännyt Oot niin ihana -vauvakirjaan monissa blogeissa ja instagramissa. Sen idea viehätti itseäni. Monipuolisuus ja moderni rakenne on ihan mahtava. Varsinainen muistojen kansio, jonka laatikossa voi säilyttää myös pieniä esineitä ja tavaroita vauvavuosilta. Mikä olisikaan parempi ristiäislahja kummilapselle, vauvakirjasta on varmasti iloa myös isompana.

Kotimaisuus ja tyylikkyys ovat ehdottomasti Oot niin ihana-vauvakirjan vetonauloja. Sen metsästäminen olikin aika työn takana, se oli nimittäin loppuunmyyty lähes kaikkialta. Vielä kuitenkin löytyi yksittäinen kappale yhdestä verkkokaupasta. Kirjasta on kuitenkin tulossa toinen painos, joten tulevaisuudessa kirjan ostaminen on todennäköisesti inan helpompaa.

Ristiäislahja kummilapselle

Lisäksi kummipoika sai meiltä hopeisen muumisäästölippaan muutamalla kolikolla varustettuna. Kummitäti opastaa pienestä asti säästeliäisyyteen. Ja muumihulluuteen..:D Oheen liitimme myös lempilastenvaatemerkiltäni Gugguulta Blueberry pitkähihaisen trikoopaidan. Vaatteiden ostaminen on aina hieman riskialtista, jos ei tunne toisen makua, mutta uskalsin kuitenkin sisareni tuntien ostaa tuon paidan.

Mun mielestä onnistuttiin hankkimaan kivat ristiäislahjat ja tuntuivat ne ilahduttavan tuoreita vanhempiakin. Ylipäätään pikkumies sai paljon kivoja ja käytännöllisiä lahjoja.

Mitä te olette ostaneet tai saaneet ristiäislahjaksi? :)

tiistai 7. helmikuuta 2017

Arvonnan voittaja on....


Ruohonjuuren tuotepaketin voitti tällä kertaa...

Nimimerkki Halejo

Laitan voittajalle sähköpostia!

Mikäli voitto ei tällä kertaa osunut kohdalle, löydät nämä tuotteet suoraan Ruohonjuuren verkkokaupasta.

Kiitos jokaiselle osallistujalle, nyt viimeistään kannattaa laittaa kaikki blogikanavat seurantaan, sillä uusi arvonta odottaa jo nurkan takana!

Mukavaa tiistaita! <3

*Arvonta toteutettu yhteistyössä Perheblogit.fi ja Ruohonjuuri kanssa.*

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kummipojan ristiäiset

Eilen meillä oli tädin pikkumiehen suuri päivä, kun hän vihdoin sai nimen. Ristiäisiä vietettiin Pirkkalan seurakuntatalolla ja tilaisuus oli kaunis ja rento.


Minulla ei ole aikaisemmin yhtään virallista kummilasta, vaikka Samulin kummipojalle olenkin ollut "varatäti" ja hän tietenkin on minulle rakas. Joskus kuitenkin salaa toivoin, että minäkin saisin olla ihka oikea kummitäti. Olikin oikein suuri ilahdus kun sisareni pyysi minua pojan kummiksi ja siinä kohtaa ilo tuplaantui kun selvisi, että Samulista tulisi kummisetä. Meidän ensimmäinen yhteinen kummilapsi. Se tuntuu erityisen hyvältä.


Vaikkei asutakaan ihan lähekkäin ja tulla näkemään viikottain, haluan olla kummilapseni elämässä tiiviisti läsnä. Kyllä silmäkulma kostui kun pappi niin kauniisti puhui kummiudesta.

Kummikirjasta poimin muutaman oivan ajatuksen, jotka kolahtivat:

"Lapsi tarvitsee omien vanhempien lisäksi lähelleen muitakin turvallisia aikuisia." 
"Kun lahjoittaa taskustaan, lahjoittaa itsensä ulkopuolelta. Kun antaa aikaansa, antaa todella itsestään."

Nämä kuvaavat todella hyvin sitä, miten minä ajattelen niin äitinä kuin nyt kummitätinä. Näiden ajatusten pohjalta toivon myös toimivani jatkossa. Kummius ei ainakaan minulle ole mikään merkityksetön asia, vaan koen sen tärkeänä tehtävänä, johon minut on valittu.

Itse ristiäisten luonne oli mukavan rento, kuten pappikin. Pikku V jaksoi oikein hyvin tilaisuuden, kunhan vain nukahti ensin. Kummitädin pohkeet huutaa edelleen hoosiannaa kun hytkytin ja heijasin pikkuista uneen. Tähän asti olemme kutsuneet poikaa Lateksi ja aika opettelu tässä on kun meidän pitäisi kutsua poikaa ihan eri nimellä. Alisa ihan suuttui, eikä meinannut millään uskoa kun yritimme saada häntä kutsumaan vauvaa oikealla nimellä. :D Alisa on ihan hullaantunut serkustaan.


Sylikummin virka jännitti mua hiukan etukäteen. Näin edellisenä yönä unta, että kastemekko oli niin liukas, että V koko ajan vain liusui sylistäni. Helpotus oli suuri varsinaisissa juhlissa, kun saimme puvun päälle ja se ei ollut ollenkaan liukas. :D 

Tarjottavat juhliin oli täytekakkuja lukuunottamatta tehty perheen voimin ja itsekin osallistuin hieman voileipäkakun koristeluun. Ja kyllä juhlissa maistuvat tarjottavat olikin. Oli suolaista ja makeaa kakkua, suolaisia piirakoita, keksejä, suklaata...




Vieraskirja oli toteutettu mielestäni todella hauskalla tavalla ja ainakaan itse en ole aiemmin moiseen törmännyt. Jokainen vieras sai kirjoittaa nimensä bodyyn, josta jää sitten mukava muisto juhlista.


Kauniin nimen poika sai ja ihanat juhlat saimme viettää. 
Kiitos vanhemmille tästä suuresta kunniasta ja luottamuksesta. <3

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, saahan sitä olla vähän höpsähtänyt kummiudesta? :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Miten minä ehdin blogata? Esittelyssä Bloggaajan kalenteri!

Meillä on varsin hektinen arki, työt, harrastukset, perhe, koti ja kaikki muu oheistoiminta. Ihan kuten monessa muussakin perheessä. Joskus ihmiset mun ympärillä ja välillä minä itsekin ihmettelen, kuinka kaiken tämän keskellä ehdin kirjoittamaan tätä blogia. 

Bloggaaminen on aikaa vievää, vaikka sitä tekee vain harrastusmielessä. Varsinaisen blogikirjoituksen rungon laatimiseen ei sinänsä mene välttämättä kauaa. Toki tämä riippuu ihan siitä, kuinka laajasta aiheesta kirjoitan. Pelkän tekstirungon lisäksi, pitää kuitenkin suunnitella ja ottaa kuvat. Näin talviaikaan se on oikeastaan juuri se haasteellisin osuus. Viikolla olen yleensä ainakin yhtenä päivänä iltavuorossa, yritän tuolloin ottaa etukäteen suunnittelemani kuvat. Samoin viikonloppuisin. Jos viikolla illalla tulee jokin hyvä kuvausidea, on vaan pakko pistää se ylös ja toteuttaa kun valo sen sallii.

Mun bloggaamisessa kaikkein tärkeintä onkin suunnitelmallisuus. Koska aika on niin kortilla, mä en voi ns. blogata reaaliajassa. Tai sitten mun postauksia tulisi myöhän illalla aina silloin tällöin. Sain kuitenkin vähän aikaa sitten oivan apuvälineen bloggaamiseen, nimittäin Bloggaajan kalenterin. (saatu blogin kautta.) Tyylikkään mustavalkoinen kalenteri on mainio apu bloggaajan arkipäiviin.




Bloggaajan kalenterissa on oma kohtansa joka päivälle, johon voi merkitä postauksen aiheen, kuvat ja videot ja onko ne esimerkiksi editoitu. Kalenterissa on myös kohdat kuukauden postausideoille, vuosikello, joka on hyvä muun muassa arvontoja miettiessä ja sopiessa. Mainiot bloggaukseen liittyvät mietelauseet piristävät kalenteria.  Lisäksi kalenterissa on taulukko, jota voi täyttää seuratakseen kävijämääriä blogissa, facessa tai vaikka instassa.


Mulla on paljon tekstejä luonnoksissa, joskus kirjoitan pelkän otsikon ylös ja joskus lisäksi muutaman sanan ajatuksia. Bloggaajan kalenteri auttaa mua jäsentelemään postauksia, etteivät ne vain unohdu luonnoskansion perukoille. Sieltä on hyvä tarkistaa, että mitä mä olinkaan ajatellut julkaista ja koska. Kalenteriin pystyy myös merkkaamaan yhteistyöpostaukset, mikä on mulle tärkeä ominaisuus, sillä en halua julkaista yhteistyöpostauksia liian tiheästi. 

Mun bloggaaminen on siis hyvin pitkälle sitä, että aina kun on ylimääräistä aikaa, kirjoitan rungon postaukselle kännykällä, kuvat napsin keskitetysti silloin kun on valoa ja sitten iltaisin kun Samuli on omissa harrastuksissa ja Alisa nukkumassa, muokkaan kuvat ja viimeistelen tekstit, tähän menee oikeasti yllättävän paljon aikaa. Suunnitelmallisuudella ja ideoiden kirjoittamisella ylös, silloin kun niitä tulee, luonnoskansio pysyy täynnä ja postausten julkaisu tasaisena. Ajastan blogijulkaisut yleensä aamuksi ja somessa ne julkaisen yleensä iltapäivällä.

Meidän aikatauluilla reaaliajassa bloggaaminen on mahdotonta, mutta onneksi suunnittelulla ja ajastamisella ollaan selvitty tähän saakka. 

Kirjoitatko sä blogipostaukset ja julkaiset samantien, vai pursuileeko sullakin luonnoskansio, mistä sitten viimeistelet ja ajastat julkaisut? :)

PS. Bloggaajan kalenterin voit ostaa esimerkiksi TÄÄLTÄ!


*Kalenteri saatu blogin kautta, yhteistyössä Perheblogien kanssa.*



perjantai 3. helmikuuta 2017

WeDidIt-parisuhdeterapia ohi!

Neljä viikkoa sitten aloitimme parisuhdeterapian WeDidIt-sovelluksen merkeissä osana uniikkia testiryhmää, johon pääsimme mukaan osana Perheblogeja. Olemme testanneet sovellusta ja nyt on aika pohtia sen vaikutuksista meidän parisuhteessa.


Tilanne ennen WeDidIt-sovellusta


Meidän parisuhteessa ei sinänsä ole ollut mitään ongelmia, emmekä etukäteen osanneet niinkään nimetä mitään selkeitä puuteita tai kipupisteitä suhteessamme. Onnellisen parisuhteen tunteeseen saattaa kuitenkin tuudittautua liikaa pitkällä aikavälillä ja joskus parisuhteen kehittäminen ja suhteeseen panostaminen saattaa unohtua. Siksi mielestäni näihin on tärkeintä tarttua juuri silloin, kun suhteessa menee hyvin ja ollaan yhdessä onnellisia. Juuri tähän WeDidIt tarjoaa mielestäni loistavan työkalun.

Pelatessamme WeDidIt-sovellusta, löysimme pian niitä osa-alueita, joita haluaisimme parisuhteessamme kehittää. Huomasimme, että minä kaipaan Samulilta apua päivittäisissä kotitöissä, kuten keittiön siivoamisessa ja imuroinnissa. Samuli taas toivoisi minulta enemmän aikaa ja kommunikointia, kuten esimerkiksi liikunnan harrastamista yhdessä sekä keskustelua päivän tapahtumista.



Nyt kun näitä pieniä puutteita on tullut enemmän ajatelleeksi ymmärrän, että olen esimerkiksi monesti kuitannut Samulin kysymykset menneestä päivästä "ihan hyvin, ei mitään ihmeellistä." Sen sijaan, että olisin kertonut edes jonkin asian, mikä päivässä ärsytti tai oli erityisen kivaa. Kyllähän jokaisessa päivässä jotain kertomisen arvoista on. Samoin itse olen välillä ajatellut, että pääsisipä joskus ruokapöydästä hyvällä omatunnolla sohvalle ilman, että tarvitsee ensin siivota keittiö kuntoon. Pieniä asioita, mutta joiden huomioiminen on tuonut iloa arkeen. 

Rakkaus ja parisuhde ei vaadi jatkuvia suuria yllätyksiä ja mullistuksia vaan pieniä ajatuksia, sanoja, tekoja, toisen huomioimista siinä arjen keskellä. Koskaan parisuhde ei ole täydellinen, sitä voi ja pitääkin kehittää, koska tulevaisuudessakin haluan olla onnellisessa parisuhteessa. Pieniin tekoihin ja kehityskohteiden havainnointiin WeDidIt tarjosi hyvät eväät. Sovelluksen avulla tulee ehkä huomanneeksi suhteesta asioita, joihin ei muuten niin kiinnittäisi huomiota.

Loppusanat WeDidIt-sovelluksesta


Ottaen huomioon lähtötilanteemme, en voi väittää WeDidIt-sovelluksen ultimaattisesti pelastaneen parisuhdettamme tai muita kliseisiä korulauseita. Voin kuitenkin väittää sen tarjonneen ajattelemisen aihetta ja oikeita havaintoja suhteestamme. Toki sovelluksen hyöty perustuu täysin siihen, haluaako olla rehellinen toiselle. Rehellinen siitä, miten oikeasti kokee asiat parisuhteessa. Sovellus tarjoaa myös hyvän peilin itsetutkiskelulle, kun etsii vastausta kysymyksiin, miksi toinen kokee jonkin asian näin tai mitä minä voisin tehdä paremmin, jotta toinen olisi onnellisempi. Rehellisyyttä auttaa myös se, että toinen ei torppaa tuntemuksiasi. Kukaan ei voi kokea tuntemuksiasi paremmin kuin itse. Sen takia parisuhteessa on opeteltava ottamaan vastaan rakentavaa palautetta.

WeDidIt-sovelluksen testaaminen oli hauskaa ja vaivatonta. Osaamme taas kiinnittää paremmin huomiota oikeisiin asioihin parisuhteessamme.

We did it!

Mikäli et ole vielä ladannut sovellusta, onnistuu se TÄÄLTÄ!

Lue myös kolme aikaisempaa postaustani sovelluksesta. :)

*Yhteistyössa Perheblogit.fi ja WeDidIt-sovelluksen kanssa.*

torstai 2. helmikuuta 2017

Tallink Megastar neitsytmatka

Viime sunnuntaina upouusi Tallink Megastar teki neitsytmatkansa Helsinki-Tallinna välillä ja kuten moni jo Instagramista bongasi, oli minulla kunnia olla kutsuvieraana mukana tuolla matkalla. Saimme kutsun Perheblogien kautta ja matkaan lähdimmekin yhdessä ihanaisen By Sari Kaariste-blogin Sarin kanssa. Mukana oli paljon myös muita bloggaajia, vloggaajia, somettajia ja muita median edustajia.

Tallink Megastar on ns. nopea laiva ja matka Tallinnaan taittuu parissa tunnissa. Laiva on valmistettu Turun telakalla, mikä on sinänsä hauskaa, koska olen ollut hetken telakalla töissä ennen Alisan syntymää ja kyseinen telakka sijaitsee aika lähellä nykyistä kotiamme! :)

Menomatkan aloitimme Comfort Loungessa shampanjaa ja pientä purtavaa nauttien. Comfort Lounge on ihanan rauhallinen alue, josta voi varata paikan pienellä lisämaksulla, mikäli haluaa nauttia matkasta rauhassa istuskellen. Suosittelen!






Saimme kuulla laivan suunnittelijoiden Samuli Hintikan ja Vertti Kiven mietteitä laivasta ja koko projektista. Lisäksi saimme Visit Tallinnan Mail Ojalta vinkkejä tulevia Tallinnan matkoja varten. Seuraavalla Tallinnan matkalla aion kiivetä ainakin yhteen Tallinnan lukuisista torneista sekä käydä Kalamajan kaupunginosassa. Ja matkustaa aion tietysti Megastarilla. ;)

Olipa menomatkalla luvassa oikein yllätysohjelmaakin. Meille nimittäin esiintyi Divet show by Marko Vainio, joka muuntui silmänräpäyksessä Maarit Hurmerinnasta Conchita Wurstiksi, Elli Haloosta Tarja Haloseksi sekä moneksi moneksi moneksi muuksi hahmoksi. Aivan mahtava show!



Laivan ollessa Tallinnassa, emme poistuneet laivasta vaan saimme tutustua laivaan hieman paremmin. Pääsimme näkemään sekä hyttejä, että laivan komentosillan, jännää! Vitsi miten pirteä värimaailma laivalla olikaan! Paljon kirkkaita värejä.



Koko laivan sisustus oli todella tyylikäs ja moderni, kerrassaan upea tyylinäyte. Laiva oli mukavan raikas tuulahdus suomalaisiin risteilyaluksiin ja ehdottomasti jos Tallinnaan mielii, kannattaa matka taittaa juuri Megastarilla!


Paluumatka aloitettiin ruokaillen ja saimme valita minkä tahansa laivan ravintoloista, Laivalla on useita eri ravintoloita ja kahviloita, joten valinnanvaraa riittää! Mun ja Sarin valinta oli tietenkin legendaarinen laivabuffet. Pienellä tuurilla pääsimme ensimmäisenä sisään ja heti kamerat esiin! Delight Buffet oli laivan tyyliin sopien todella tyylikäs ja harmoninen. Tunnelma oli kuin missä tahansa loistoravintolassa.





Myös ruoka oli hyvää, itse nautin enimmäkseen kaloista ja sushista sekä jälkiruoista. Buffet kokonaisuudessaan ei ollut yhtä laaja kuin risteilyaluksilla, mutta kyllä siellä itsensä ihan ähkyyn asti söi. Nam!



Ruoan jälkeen olikin hyvä aika lähteä shoppailemaan ja wow mikä ostosKESKUS laivassa oli! Kaksikerroksinen shoppailumaailma. Valikoima niin ruoan, juoman, kosmetiikan kuin muunkin tavaran suhteen oli todella kattava. Alisalle lähti pienet tuliaiset mukaan sekä itselleni pullo punaviiniä.

Meillä oli superkiva ilta meren aalloilla, vaikka kotona olinkin vasta puolenyön aikoihin.

Kiitos Marika Nöjd ja Tallink Silja unohtumattomasta reissusta, kiitos että sain olla mukana tällä Megastarin ihka ensimmäisellä matkalla! :)

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Muistutus arvonnasta!

Ootko jo muistanut osallistua arvontaan?

Jos et, osallistumaan pääset


Ihanaa keskiviikkoa!