maanantai 30. huhtikuuta 2018

Voittajan matkassa sis. VIDEO

Viikonloppu takana ja odotettu kisareissu sai hieman ankean alun kun oma kalusto ei valmistunutkaan ajoissa. Hieman harmitti omasta ja Samulin puolesta. Viimeisen kuukauden työ valui periaatteessa ihan hukkaan. Onneksi sain kuitenkin jännittää parhaan ystäväni ajoa ja lopulta saatiin kuin saatiinkin oikein mahtava viikonloppu!

Video tuli totta kai kuvattua reissusta, oli mukava huomata miten hyvin mun edellinen kisavideo otettiin vastaan ja siitä tuli heittämällä kaikista mun tekemistä videoista ehdottomasti suosituin! Kiitos! <3 Tällä kertaa menomatkalla Annin kanssa vitsailimme, että tästä tulee voittajan video, lopulta näin kävi oikeastikin ja ei se toki mikään ihme ole! Videolla pääsette näkemään miten hurjapäisesti yksi Suomen nopeimpia naiskuljettajia ajaa.

Sää oli koko viikonlopun ihanan aurinkoinen ja Alisakin viihtyi kisapaikalla, kiitos pomppulinnan ja karusellin. Koska olimme oikeastaan vain turisteina koko viikonlopun, ehdimme viettämään hyvin aikaa perheen kesken, tästä on kiva jatkaa vapun viettoa!



Oikein kivaa vappua kaikille!



PS. Seuraavaksi luvassa muita kuin jokkisjuttuja, mutta palataan näihinkin taas kesän myötä!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Sipulipiirakka - liian herkullinen kaapintyhjennyspiirakka

Viikonloppu pois kotoa ja ennen sitä pitäisi tyhjentää jääkaappi ylimääräisestä ruoasta. Tulin siinä samassa kehittäneeksi aivan liian herkullisen sipulipiirakan ohjeen. Namskis!

Piirakan juju on ihanan rapeassa pohjassa sekä karamellisoidun sipulin ja mozzarellan herkullisessa combossa. Mikään terveyspiirakka tämä ei ole, mutta aivan överi herkullinen.


Sipulipiirakka



Pohja:

250g maitorahkaa
250g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 punasipuli
1 keltasipuli
10cm pätkä purjoa
20g voita
2 rkl sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
200g mozzarellaa
juustoraastetta


Sipulipiirakka


Sekoita pehmeä voi ja maitorahka tasaiseksi. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita jälleen tasaiseksi. Muotoile taikina palloksi ja laita kelmun sisään. Laita taikinapallo jääkaappiin.

Pilko kaikki sipulit ohuiksi renkaiksi. Sulata voi pannulla ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä niin, että ne hieman pehmenevät ja saavat väriä. Lisää sipulien joukkoon sokeri ja seikoita kunnolla. Kaada joukkoon myös punaviinietikka sekä ruokalusikallinen vettä. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna sipulien hautua sen aikaa, että nesteet ovat hävinneet.


Kauli taikinaa ohuemmaksi ja painele voideltuun piirakkavuokaan, myös reunoille. Esipaista pohjaa noin 5 minuuttia 200 asteessa. Kun pohja on hieman saanut väriä, ota se pois uunista ja lisää päälle sipulit ja mozzarella paloina. Rouhi mustapippuria päälle ja laita pinnalle vielä ripaus juustoraastetta. Paista 200 asteessa vielä noin vartti, kunnes juustot ovat kunnolla sulaneet ja reunat ruskeat.


Sipulipiirakka

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Hämmentynyt - Minä kelpaankin omana itsenäni?

Hämmentynyt, se on todellakin se sana, joka mut eilen valtasi. Jaoin tubekanavalleni videon mun kisapäivästä ja hertsyykeli mitä se sai aikaan! Sain omalla mittapuullani ihan hirveesti viestejä ja tykkäyksiä videoon liittyen eri kanavia pitkin ja palaute oli todellakin positiivista! 

Hämmentynyt olin siksi, että olin koko tämän blogijuttuni ajan kuvitellut, ettei jokkis ole välttämättä sitä, mitä tämän blogin lukijat haluavat lukea. Miten väärässä olinkaan! Ja miten tyhmä olinkaan kun olin ajatellut, etten kehtaa laittaa tänne mitään jokkisjuttuja. Tai no olenhan mä joskus jotain pientä täällä kirjoitellut, mutta vähän ehkä peitellen. Huomasin kuitenkin, että se eilinen postaus videoineen oli minua aidoimmillani. Uskon, että se aitous oli se, mikä sai teidät tykkäämään videosta niin paljon. Se ei ollut mitään pintaa vaan ihan just mua.

Joskus on vaikeinta olla julkisesti se ihan aito oma itsensä. Paljon helpompaa olisi yrittää olla kopio jostain toisesta. Halpa kopio voi kuitenkin toimia hetken, mutta itse uskon siihen, että lopulta aito vie aina voiton. En usko, että etenkään bloggaamisessa voisi pärjätä pelkästään muita kopioimalla.

Videon julkaiseminen jännitti, jo ihan aiheen vuoksi, mutta tietysti myös siksi, etten minä ole mikään voitosta voittoon ajava maailmanmestari. Kyselin Samulilta monta kertaa kehtaanko julkaista videon vai pidetäänkö mua ihan vinksahtaneena. Hyvä kuitenkin, että julkaisin sen ja kiitos teille ihanista kommenteista! <3

Kyllä mun blogista jatkossa löytyy ihan niitä perinteisiä perhe- ja arkijuttuja, mutta varmasti voin kuvata teille uudestaankin näitä mun kisajuttuja! Muutenkin videoiden kuvaaminen on ollut hyvä päätös. Bloggaaminen ylipäätään on tuonut mulle paljon enemmän rohkeutta, etenkin videoiden myötä huomaan tulleeni enemmän sinuiksi itseni kanssa, enkä niin paljon häpeile sitä mitä minä olen. Olen huomannut, että minä kelpaankin ihan omana itsenäni!



maanantai 23. huhtikuuta 2018

Mitä on jokkis? Kisapäivä mun silmin VIDEO

Mun harrastus, eli jokkis vilahtelee täällä teksteissä säännöllisesti. Jokkis eli jokamiehenluokka on autourheilua, missä ajetaan kilpaa sora- ja/tai asfalttiradoilla. Avasin kisakauden ajamisen osalta viikonloppuna. Ryttyjä ja pyttyjä tuli siitä kisasta. Kuvasin teille videon päivästä, sisältäen myös auton sisältä kuvattua materiaalia, joten näette mitä kaikkea meikäläinen tötöilee siellä auton ratissa. 


Tubekanavalle ja videoon TÄSTÄ!


Toivottavasti tällainen kisavideo on teistä kiinnostava, vaikkei tämä olekaan mitään yleisintä materiaalia blogeissa. Pöly, kura ja ajohaalarit ei ehkä ole sitä blogimaailman ydintä, mutta se on kuitenkin mun elämää. Muistakaa pistää mun tubekanava myös tilaukseen niin löydätte jatkossa mun videot helposti! :)


Kivaa alkanutta viikkoa!





sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Vapun parhaat reseptit

Vappu on kohta täällä! Vapuksi meillä ei toistaiseksi ole suurempia suunnitelmia, mutta aika moni mun ympärillä tuntuu suunnittelevan kaikenlaisia juhlia ja meininkejä. Olen otettu kun jotkut tutuista kyselevät multa vinkkejä erilaisiin ruokiin, kiva että mun harrastus on noteerattu ainakin lähipiirissä. Siitä sainkin idean koota teille tällaisen reseptipostauksen, missä on muutama mun luottoresepti ja vappulounaalle sopiva herkku. Mä tykkään kokkailusta ja tykkään järjestää (liian harvoin) päivällisiä ja muita kekkereitä ystäville ja perheelle. Toivottavasti tästä postauksesta löytyy ideoita teidän vappupöytään! Reseptit on mitoitettu noin 10 hengelle, mutta toki määrä riippuu paljolti siitä kuinka paljon pöydässä on muuta ruokaa.

Salaatteja


Erilaiset salaatit kuuluu tietysti juhliin ja niitä on helppo toteuttaa isollekin porukalle. Kaksi ekaa reseptiä on mun luottoreseptejä ja etenkin tuo perunasalaatti on kestosuosikki lähipiirissä. 





Herkullinen perunasalaatti


0,5 kg kiinteää perunaa
3 suolakurkkua
1 iso sipuli
2 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
suolaa
pippuria
persiljaa

Keitä perunat mielellään jo edellisenä päivänä. Jäähdytä kunnolla ja pilko kylmät perunat kuutioiksi. Kuutioi suolakurkut ja silputa sipuli, lisää perunoiden joukkoon. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja lisää perunoiden, suolakurkkujen ja sipulin joukkoon. Maista ja mausta maun mukaan. Anna mielellään tekeytyä useampi tunti tai seuraavaan päivään.


Yksinkertainen Coleslaw


1/2 kaali
3 porkkanaa
0,5 dl majoneesia
suolaa
pippuria

Suikaloi kaali ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Sekoita majoneesi joukkoon ja mausta! Coleslaw on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.


Hedelmäinen Halloum -juustosalaatti

Salaattia
3 Tomaattia
1/2 Kurkkua
2 Persikkaa
Viinirypäleitä
200g Halloum-juustoa
Vihreää pestoa

Pilko salaatti, tomaatti, kurkku ja viinirypäleet. Paahda kuivalla pannulla persikkalohkot niin, että niihin tulee kaunis paistopinta. Paista tai grillaa tämän jälkeen juusto. Viimeistele pestolla.




Alkupaloja & naposteltavaa


Toast skagen & avokadoa


200g katkarapuja
100g kreikkalaista jugurttia
1 rkl aiolia
1 tl sinappia
tilliä
1 keitetty kananmuna
1 avokado
leipää
salaattia
suolaa & pippuria

Keitä kananmuna kovaksi (8-10min), jäähdytä hyvin ja silppua haarukalla pieneksi. Sulata katkaravut. Seikoita jugurtti, aioli, sinappi, silputtu tilli sekä mausteet. Lisää katkaravut ja silputtu kananmuna joukkoon. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa. Puolita sillä välin avokado ja irroita kivi. Tee puolikkaisiin pystysuunnassa viillot ja koverra lusikalla pois kuoresta. Lopuksi kokoa leivät, eli aseta salaatinlehdet leipien päälle, annostele katkaraputahna  ja muutama lohko avokadoa päälle. Leivät voi koristella esim. basilikalla, tillillä, ruohosipulilla tai muilla yrteillä.





Täytetyt kananmunat


10 kananmunaa
3 rkl majoneesia
2 tl makeaa sinappia
ruohosipulia

Keitä kananmunat ja jäähdytä. Kuori munat ja irroita keltuaiset erilleen. Muussaa keltuaiset ja sekoita majoneesi ja sinappi joukkoon. Sekoita tahna  ja pursota tahna kananmunien päälle. Koristele ruohosipulilla.





Ruissipsit kinkkutahnalla


Ruissipsejä
200g tuorejuustoa
150g palvikinkkua
2rkl majoneesia
kurkkupikkelssiä
1 sipuli
sinappia
suolaa
pippuria
ruohosipulia

Notkista tuorejuusto ja sekoita majoneesi ja sinappi joukkoon. Hienonna palvikinkku ja sipuli pieneksi. Lisää sipuli, kinkku ja pikkelssi tuorejuustoseokseen. Hienonna persilja joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.





Munkit
Totta kai jälkkärinä pitää olla makoisat munkit ja näistä tein viime vuonna seikkaperäisen ohjeistuksen, joten linkkaan tähän nyt suoraan viime vuoden Vapun maistuvimmat munkit.




Toivottavasti näistä herkuista syntyy ideoita teidän juhliin! Mikä on sun suosikki vappuruoka?

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Reissusuunnitelmia Islantiin

Matkakuumeiluni laantui alkuvuoden jälkeen hetkeksi, mutta nosti jälleen pari viikkoa sitten päätään. Kesäkuinen Islannin reissu kolkuttelee jo parin kuukauden päässä ja lähiaikoina olen kuluttanut lukemattomia tunteja matkablogien ja -oppaiden parissa. Olen korviani myöten rakastunut maahan jo ennen kuin olen päässyt sinne. 

Suunnitelmat menivät hetki sitten uusiksi ja reissusta on tulossa varsinainen road trip, mutta sehän sopii. Lukemani perusteella Islannissa parasta on juuri luonto ja saaren kiertäminen. Koko saarta emme ehdi kiertämään, mutta teemme kattavia päiväreissuja länsi- ja etelä-Islannissa. Olemme varanneet ensimmäiset kaksi yötä Reykjavikista, kolmannen yön aivan ihanasta majatalosta maaseudulla ja viimeinen yö vietetään vielä Reykjavikissa. Etenkin odotan tuota maaseudun majataloa, se sijaitsee keskellä ei mitään ja ikkunoista voi ihailla lähes autiota maisemaa. Vain luonto ympärillä.


Kuva ladattu Pixabay



Matkasuunnitelmamme näyttää tältä tällä hetkellä:

Päivä 1. Saapuminen iltapäivällä Islantiin, vuokra-auto alle ja kohti Reykjavikia. Emme ehdi uhraamaan ihan hirveästi aikaa itse pääkaupungille, mutta toivon, että ehtisimme illalla hieman tutustumaan myös itse Reykjavikiin.

Päivä 2. Lähdemme autolla kohti länttä ja Snaefellsnesin niemimaata. Tämä kohde tuli viimeisenä meidän matkaohjelmaan, mutta näin sieltä niin mahtavia kuvia, että se oli pakko lisätä listalle. Päivän tarkoituksena on spottailla näitä huikeita maisemia ja ainakin pulahtaa yhteen kuumaan lähteeseen keskellä huikeita maisemia. Päivänohjelma tarkentuu vähän kellon ja jaksamisen mukaan. Mikäli emme jaksa/ehdi kiertää koko niemimaata, palailemme samaa reittiä takaisin pääkaupunkiin, missä vietämme toisenkin yön. (Päivän kohde ympyröity mustalla kartassa)

Päivä 3. Päivä on pyhitetty yhdelle Islannin kuuluisimmista turistialueista eli Golden circle -kierrokselle, luvassa siis ainakin Geysir ja muutama vesiputous. Muutakin mielenkiintoista olen listaani lisännyt, mutta ne ovat myös hieman säästä riippuvaisia, joten suhtaudutaan niihin varauksella. Kolmannen yön yövymme tosiaan maaseudulla, jotta voimme seuraavana aamuna jatkaa eteenpäin vähän pidemmälle. (3. ja 4. päivän reitti punaisella)

Päivä 4. Aamulla jatkamme pitkin etelä-rannikkoa ainakin Vikin saakka katsomaan mustia hiekkarantoja ja jylhiä kallioita. Paluumatkalla Reykjavikiin haluan käydä pulahtamassa autiolla uima-altaalla laaksossa vuorten keskellä. Kuumassa vedessä rentoutuminen päivän päätteeksi tekee varmasti kutaa.

Päivä 5. Viimeinen päivä! Lentomme lähtee vasta illalla, joten päivällä suuntamme vielä Blue Lagooniin kylpemään. Kylpylä sijaitsee lähellä lentokenttää, joten siksi siellä on järkevää käydä joko ensimmäisenä tai viimeisenä päivänä. Olemme jo varanneet liput tänne ja suosittelen sitä vahvasti, sillä osa kellonajoista oli jo myyty loppuun meidänkin päivältä. Lippujen suolainen hinta mietitytti ensin (meiltä yhteensä 160€, Alisa on ilmainen...) Luin kuitenkin sen olevan sellainen paikka, johon kerran elämässä on mentävä, joten kyllähän se sitten on. (Päivän suurpiirteinen reitti keltaisella)


Anteeks tämä GoogleMapsista screenshotattu kartta. xD


***


Melkoinen road trip on siis luvassa ja paljon nähtävää, olemme kuitenkin päättäneet tällä lomalla juuri hankkia niitä elämyksiä. Onneks olemme kaikki tottuneita autoilijoita, joten uskon reissun sujuvan iisisti, vaikka päivät tulevat varmasti olemaan pitkiä. Alisalle ehkä täytyy varata jotain tekemistä pidemmille pätkille, mutta muuten tulemme pysähtelemään sen verran usein ja uskon, että maisemissa on nähtävää myös lapselle.

Kun Islantiin kerran mennään, pitää ottaa ilo irti myös kuumista lähteistä ja siksi lähes joka päivälle on luvassa kylpemistä ja ihan sitä varten tilasin uuden uimapuvunkin. Oli muuten vähän vaisu valikoima perus mustista uimapuvuissa, joissa kaula-aukko ei olisi napaan sakka tai kyljissä ei olisi aukkoja tai jotain muuta kummallista. Tuollaiset mun päällä näyttäisi enemmänkin naurettavilta kuin tyylikkäiltä. Lopulta löysin ihan tavallisen mustan uikkarin. :D Muuten reissukassin sisältö vaikuttaisi olevan lähinnä sadetakkia, tuulitakkia, lenkkareita, vaelluskenkiä, kuivia sukkia jne. Korkkareille ja mekoille ei taida tällä reissulla olla käyttöä.

Islannissa on niin paljon nähtävää, että reissun keston olisi voinut moninkertaistaa, kartasta huomaatte miten pienen osan ehdimme nähdä. Minulla on kuitenkin noin 20 kohdan lista nähtävyyksistä, joita noilla reiteillä on, joten eiköhän me kuitenkin jotain nähdä. Islannin hintataso edelleen hirvittää vähän, mutta onneksi luonnosta nauttiminen on enimmäkseen maksutonta ja se ehdottomasti on reissun tärkein tavoite. Kuten Alisa totesi: Melkomoinen seikkailu tulossa!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Keskimääräistä nuorempi äiti saa todistella enemmän olevansa hyvä äiti?

Suomessa ensisynnyttäjät ovat keskimäärin 29-vuotiaita, kertoo Tilastokeskus. Keskimäärin minulla ei pitäisi siis olla vielä lasta, täytinhän vasta 27 vuotta. Alisan syntyessä olin 23-vuotias, selvästi keskimääräistä nuorempi siis. En kuuna päivänä olisi ennen raskautta voinut kuvitella miten paljon se näkyisi äitiydessäni. En koskaan ennen ajatellut olevani varsinaisesti nuori äiti. Ainakaan niin nuori, että se aiheuttaisi kummallisia tilanteita.

Mulla oli raskausaikana todella monta terveydehoitajaa neuvolassa, kenestäkään ei tullut mulle sitä omaa neuvolantätiä. Yksi kerta on kuitenkin jäänyt mieleen, koin tuolla käynnillä hirveää ahdistusta siitä, miten minua ei kohdeltu aikuisena vaan ihan teininä. Olin ottanut etukäteen selvää, että seuraavalla kerralla isän olisi hyvä olla mukana ja kysyinkin tästä erikseen. Vastaukseksi sain, että isä voi olla mukana JOS hän on mukana kuvioissa. Puna nousi poskilleni, olin todella hämmentynyt. Kyllähän sieltä papereista olisi pitänyt käydä ilmi, että se isä asuu samassa osoitteessa kuin minäkin. Jokseenkin käsittämätön aivopieru hoitajalta korostaa sanaa JOS... Ihan kun se nyt olisi tavallisinta, että äiti ja isä eivät asu samassa osoitteessa?

Kaikenlaisissa kerhoissa olin poikkeuksetta aina nuorin. Pari kertaa sain kuulla kuinka nuori olen ja kuinka joku ei olisi voinut kuvitella hankkivansa lapsia samassa iässä. Yritin aina ajatella, ettei kyseessä ollut omien valintojeni kritisointi, mutta kieltämättä se joskus hieman harmitti.




Nuori perhe = köyhä perhe?



Kerran yhdessä kerhossa sain kassillisen vaatteita kommentilla "teillä on näille varmaan tarvetta.." Ei siinä, ne olivat kerhon "saa ottaa ilmaiseksi" laatikosta jämät, jotka eivät siis olleet kelvanneet kellekkään, mutta meillehän ne varmasti kelpaa koska olemme nuori (=köyhä) perhe. Hassua sinänsä, että minulle on aina ollut tärkeää, että Alisa on hyvin ja kauniisti puettu, en voi siis parhaalla tahdollanikaan kuvitella, että ainakaan lapseni vaatteista olisi voinut saada sen käsityksen, että meillä olisi ollut näille vaatteille tarvetta. Ymmärrän, että se oli kaunis ajatus, mutta miksi niitä tarjottiin meille? Eipä ole tullut muuta syytä mieleen kuin se, että olin nuorin äiti ja huomattavasti nuorempi kuin muut.

Rahasta puheenollen, usein sanotaan, että lapset halutaan vasta kun on taloudellisesti turvallinen tilanne. Itse valmistuin juuri Alisan synnyttyä ja Samuli vähän sen jälkeen. En kuitenkaan koe, että taloutemme olisi ollut huonolla tolalla tuolloinkaan, olimmehan molemmat olleet useamman vuoden töissä. Toki nykyisellään molempien ollessa vakituisesessa kokoaikaisessa työsuhteessa tilanne on jokseenkin eri kuin silloin. Mutta ei meillä superniukasti eletty, vähän katsottiin mihin törsäillään, mutta koskaan Alisalta ei ole mitään puuttunut.

Itse irtisanouduin vakituisesta työsuhteesta äitiyslomalla, koska tuntui, etten halua enää ravintolahommiin palata. Kotona ehdinkin pyörittelemään ajatuksia ja miettiä mitä haluan. Lopulta tein alanvaihdoksen ja sain nykyisen työpaikkani, minne menin suoraan kotona vietetyn parin vuoden jälkeen innosta puhkuen. Ilman vanhempainvapaata saattaisin olla ihan eri kuvioissa kuin nykyään, enkä todellakaan tarkoita, että olisin tuolloin edempänä urallani, päinvastoin. Mulle vanhempainvapaa antoi hyvän tauon miettiä rauhassa tulevaisuutta ja lopulta kaikki meni parhainpäin. En siis todellakaan koe, että Alisa olisi syntynyt väärään aikaan, vaan todellakin juuri oikeaan aikaan.





Aina nuorin


Niissä kerhoissa olin aina nuorin. Vanhempainilloissa olemme yleensä aina nuorimmat. Hassua sinänsä, mutta Alisan päiväkodissa en ole koskaan kokenut vähättelyä ikämme suhteen, mutta meillä onkin aivan huippu päiväkoti ylipäätään. Joskus vanhempainilloissa tai harrastuksissa tuntuu, etten pääse välttämättä muiden juttuihin mukaan, mutta se voi johtua myös itsestäni ja siitä, että kuvittelen muiden pitävän minua niin nuorena. Se on tyhmää, mutta olen niin monta kertaa törmännyt niihin stereotypioihin ikäni suhteen, että yritän vältellä uusia tilanteita. Joskus pelkään, ettei minua oteta tosissaan koska olen niin nuori. On jännää miten kaikki tämä on tullut kuvioihin vasta sen jälkeen kun tulin raskaaksi, ennen sitä en todellakaan ollut ajatellut, että minua pidetään tavattoman nuorena äitinä.

Toisaalta taas muistan omasta lapsuudestani, miten siistiä oli kun omat vanhempani olivat aina nuorimmasta päästä kun olin kouluiässä. Alisalla on verrattaen aika nuoret isovanhemmat ja sen koen hyvänä asiana. Toivon, että tulevaisuudessa Alisa ainakin kokee meidän nuoren iän enemmän positiivisena kuin negatiivisena asiana. 




Itse en enää niin paljoa stressaa ikääni, vuosien varrella olen saanut itsevarmuutta sen suhteen, että tiedän olevani hyvä äiti. Olen ylpeä lapsestani ja siitä miten minä ja Samuli olemme onnistuneet hänen kasvatuksessaan, Alisa on huipputyyppi! En kadu päivääkään että minusta tuli äiti 23 vuotiaana. Kaikista ei varmasti olisikaan ollut äidiksi samassa iässä, onneksi voin itse kuitenkin seistä omissa kengissäni. Just nyt 27-vuotiaana elämä on huippua, niin äitinä, vaimona kuin ihmisenäkin. 

Keskimääräistä nuorempana äitinä olen joutunut jonkin verran todistelemaan sitä, että olen hyvä äiti. Kun olen huomannut ikääni koskevaa arvostelua, olen halunnut entistä kovemmin todistaa, että minä olen hyvä äiti. Tämä on opettanut itselleni myös sen, etten arvostele toisia äitejä iän, statuksen tai minkään muun perusteella. Tiedän, ettei hyvä äitiys ole mistään yhdestä tekijästä riippuvainen, eikä todellakaan iästä riippuvainen.

Luulen, että moni teistä on kokenut samanlaista vähättelyä, jos olet keskimääräistä nuorempi tai vanhempi, aiheuttaa se kummeksuntaa. Kuulen mielelläni teidän kokemuksia! <3