Viimeiset päivät ennen häitä

Varoitus: kuvat ei sovellu siisteysfriikeille!

Häihin on nyt reilu viikko ja monet asiat kasaantuvat toki näihin viimeisiin päiviin. Vaikka olemmekin tehneet lähes kaiken mahdollisen etukäteen, hääviikon kalenteri näyttää täydeltä.

Vielä ennen hääviikkoa olen käynyt koekampauksessa, josta kuvia myöhemmin. Lisäksi mun pitäisi sovittaa hääpukua, sillä se saapuu vasta tehtaalta. Se onkin yksi ainoita, mitä olen vähän stressannut. Onneksi hääpukuliikkeen ihana omistaja on pitänyt minut ajan tasalla ja vakuuttanut, että kaikki mahdolliset korjaukset ehditään kyllä tehdä ja siihen luotan kyllä täydellisesti. (Edit. puku saapui postauksen kirjoituksen jälkeen ja ehdin jo käydä sovittamassa sitä. <3)

Olen yrittänyt suunnitella hääviikon aikataulun etukäteen mahdollisimman tarkasti, jotta kaikki tulisi tehtyä ja kiire ei pääse yllättämään. Monet vuokralaitteet saamme haettua vasta hääviikolla ja kirkkoharjoituksenkin saimme vasta torstaille. En kuitenkaan usko, että meille tulee kiire. Meillä on aika suuri tiimi tulossa apuun, joten joka päivälle riittää apukäsiä varmasti. Olen tosi kiitollinen, miten hyvin meidän molempien perheet ovat olleet ja tulevat olemaan apuna.

Häiden pitäminen sesongin ulkopuolella tuo muutamia helpotuksia. Saamme avaimet hääpaikalle jo tiistaina, joten järjestely ja koristelu aloitetaan tuolloin. Kesäkaudella avaimen saisi vasta lauantaina, joten kaikki meidän suunnitelmat eivät todellakaan olisi tuolloin toteutettavissa.

Mulla itselläni on vajaa viikko töitä, joten pystyn pari päivää valmistelemaan täyspäiväisesti häitä. Ohjelmassa on kuitenkin kauppareissuja ja mahdollisesti kukkien yms. koristeiden keräämistä luonnosta.

En tiedä, iskeekö hääpaniikki vielä, mutta just nyt mulla on aika seesteinen olo. Olen tyytyväinen valmisteluiden aikataulutukseen. Tuntuu, että se lopulta osui aika nappiin.

Yksi asia, mistä kuitenkin jo toivoisin pääseväni eroon, on tämä kuvissa näkyvä meidän ruokailutilan kaaos! En ymmärrä miten tätä tavaraa on kertynyt näin paljon!

Ole läsnä

Havahduin siihen, että liian monena iltana suustani oli kuulunut "äidin on nyt ihan pakko tehdä tämä, iskä laittaa sut nukkumaan." Liian monta kertaa tein omia muka niin tärkeitä juttujani, enkä ollut täysin läsnä. Kiire oli tehnyt musta hetkeksi sellaisen äidin, millainen en halua olla.

Totta kai olen onnellinen, että nukkumaan oli laittamassa toinen yhtä tärkeä ihminen, isi. Tunsin kuitenkin huonoa omatuntoa siitä, että olin itsekkäästi touhunnut omiani samalla kun pieni lapseni olisi ansainnut enemmän kuin "oliko sulla kiva päikkypäivä?" -kysymyksen. 

Hoen taas itsekseni, että nyt on vaan paljon kaikkea meneillään, kohta helpottaa. En kuitenkaan voi omalle lapselleni sanoa, että kolmen viikon päästä äiti on taas normaali.

Havahduin töissä siihen, että mun vatsaan sattui, mua ahdisti kun en saanut mieleeni mitään asiaa mitä mun pitäisi illalla hoitaa. Päässäni huusi ääni: "mä haluan tehdä kaiken etukäteen, haluan saada kaiken valmiiksi!" Mitään sellaista ei kuitenkaan tullut mieleen, mitä olisin voinut tehdä juuri sinä päivänä. Silloin tajusin, että ehkä tänään ei ole mitään sellaista, mitä pitäisi tehdä. Mä päätin keskittyä olemaan täysillä se äiti, mikä halusinkin olla.

Koska hyvä äitiys ei vaadi sirkushuveja, mitään erikoista en iltapäivälle kehitellyt. Alisa rakastaa metsää. Ja mustikoita. Niinpä kiipesimme talomme läheiselle kalliolle poimimaan mustikoita. Tosin poimijakaverini söi kaikki mustikat, jotka käsiinsä sai. Koko napero oli ihan sininen kun vihdoin olin saanut itse kerättyä tarpeeksi mustikoita.

Meitä molempia nauratti tämä smurffia muistuttava sininen olento, kun pääsimme sisälle. Kerätyistä mustikoista piti totta kai leipoa mustikka-marenkipiirakka, jonka ohje täältäkin löytyy. Piirakka maistui hyvältä kun pitkästä aikaa yhdessä syötiin iltapalaa.

Illalla sain lukea muutaman iltasadun, kertoa tarinan ja laulaa laulun, lapseni oli jo melkein unessa kun hän sanoi: hyvää yötä äiti rakas. Olin jo miltei unohtanut miten hyvältä se tuntuukaan.

Jäikö jotain sitten lopulta tekemättä kuitenkaan? Eipä juuri. Vaikka iltapäivän ja illan käytin täysin Alisaan keskittyen, jaksoin sen varjolla vielä illalla tehdä pikasiivouksen ja kirjoittaa muutaman blogipostauksen, siis enemmän kuin pitkään aikaan olin saanut aikaiseksi. Se jos mikä antoi aihetta ajattelulle.

Huono äiti häpeää ja koittaa taas olla se hyvä äiti, kun ei se paljoa lopulta vaadi, kunhan muistaa: 

Ole läsnä!

Kaivattu lepohetki

Mä olen sitä mieltä, että jokaisella on hyvä olla paikka missä rentoutua. Koti on totta kai ihanaa pitää sellaisena rentoutumispaikkana, mutta joskus on huippua päästä myös pois kotoa.

Meillä pakopaikkana toimi tälläkin kertaa mökki! Olen useammankin kerran tänä vuonna kirjoittanut miten hyvin viihdymme mökillä.

Tiedättekö, kun teille tarjoutuu ihan odottamatta pieni lepohetki? Vielä leppoisamman mökkeilystä nimittäin teki se, että Samulin äiti kyseli aiemmin viikolla, jos Alisa menisi hänen luokseen ja he menisivät sitten lauantaina yhden maatilan avointen ovien päivään. Me siis saatiin viettää perjantai-ilta ihan kahdestaan mökillä.

Elo päätettiin tehdä mahdollisimman leppoisaksi, joten ruoaksi tehtiin pakastepizzaa ja lämmitettiin sauna.  Saunan jälkeen olikin taas ihana pujahtaa lämpöisen peiton alle muuten hieman viileässä talossa. Makoilu kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa tuntui kaikessa tavallisuudessaan ihanan rentouttavalta. Minä saunanraikkaana:

Aamulla lähdimme kahden kisareissulle, mikä sekin ole mukavaa parisuhdeaikaa ja etenkin ajomatkoilla juttelimme ja nauroimme paljon. Takapenkiltä ei kuulunut litaniaa: mikä toi on, mä en jaksa, kuka laulaa jne....

Voi älkää käsittäkö väärin, rakastan mun lastani yli kaiken ja nautin hänen seurasta mut joskus on ihanaa olla ihan vaan kahden aikuisten kesken. Jokainen vanhempi varmaan ymmärtää mitä tarkoitan. :D

Lauantai-iltana palailtiin taas mökille ja siellä meitä odotti Alisa mamman kanssa:

"Äiti iskä äitiii mä ratsastin hevosellaaaa! Oli kivaa!"

Asuukohan meillä nyt heppatyttö? Ou nou.

Leikittiin, saunottiin ja mentiin koko perhe aikaisin nukkumaan. Luksusta kun kello näyttää kymmenen tuntia heräämiseen. Harvinaista ja kaivattua herkkua.

Vaikka häihin on enää kaksi viikkoa, viime viikonloppuna ei suunnittelun lisäksi tehty mitään hääjuttuja. Tämän lepohetken jälkeen jaksaa vielä muutaman viikon painaa!

Rentouttavaa viikon alkua myös teille! <3

Syksyn tuulahdus

Kyllä se niin on, syksy hiljalleen alkaa tuoksumaan ilmassa. Juurihan kesä oli kauneimmillaan ja kohta jo lehdet kellastuu. Toisaalta, meidän häihin on enää kaksi viikkoa ja nimenomaan syyshääthän me haluttiin.

Aamut on jo välillä viileän kirpeitä, mutta iltapäivällä aurinko vielä lämmittää. Aamuinen ulkoilu kipristelee poskilla ja paleltaa nenänpäässä, vielä tarkenee kuitenkin balleriinat jalassa.

Monille syksy on haikeaa aikaa, kun kesä kuihtuu pois. Mulle alkusyksy on ollut aina yksi mieleisimpiä vuodenaikoja. Se on tietysti vähän mun oma syy, kesä nimittäin on meillä aina hieman kiireisempää aikaa, ei se toki ihan vielä näytä laantuvan, mutta syksyä kohden kuitenkin mulle tulee levollisempi olo.

Kadulla kävellessä tuuli tuivertaa hiuksia. Tuntuu ihan kuin syksyinen tuulahdus puhaltaisi mun sisälle ihan uutta virtaa. Musta tuntuu taas, että tänään jaksan jo paremmin. Syksy tuo aina jotain uutta, tämäkin syksy on erilainen kuin edeltäjänsä. Pitkään niin kaukainen syksy kipristelee nyt mun vatsassa, mua jännittää. Kaksi viikkoa, onko siihen todella niin vähän aikaa enää?

Yhtenä aamuna tällä viikolla käveltiin Alisan kanssa päiväkodille ennen mun iltavuoroa, sillon kyllä tunsin haikeutta. Mun pienestä vauvasta on kasvanut reipas ja ennen kaikkea viisas nuori neiti. Tietä ylitettäessä hän kailottaa ja viittoo: vasen, oikea, vasen, sit mennään! Hän ei enää ihan joka asiassa tarvitse vanhempien apua, vaatteet haetaan kaapista ja puetaan itse, joskus toki nurinperin. Kaikki sujuu ja elämä äitinä on tällä hetkellä todella sujuvaa ja helpompaa, kun Alisa on jo niin iso. Kuitenkin kun pieni käsi pujottautuu mun käden sisään ja kuuluu kuiskaus, ota mua kädestä kiinni, haluaisin sanoa, että mä pidän sua kädestä kiinni aina.

Miksi siis tuntisin haikeutta, kaikkihan on nyt niin hyvin.

Tervetuloa syksy!

Ihanaa viikonloppua!

6 + 1 asiaa mistä tietää, että on väsynyt

Mistä tietää,  että on väsynyt? Minäpä kerron!

1. En muista mitään!

Tällä hetkellä unohtelen asioita oikeastaan samantien. Yleensä muistan tosi hyvin, mitä olen esimerkiksi puhunut toisten kanssa, mutta nyt olen törmännyt pari kertaa siihen, että mulla ei ole mitään muistikuvia puhutusta aiheesta.

2. Listat ja listojen listat!

Johtuen edellisestä, mulla on järkyttävä määrä listoja. Niitä on puhelimessa, kalenterissa, post it -lapuilla.. Siitä syystä tarvitsen myös listan siitä, mitä listoja mulla on.

3. Unohdan syödä!

Teen kyllä ruokaa ja laitan Alisalle, mutta illalla huomaan, että olen syönyt viimeksi töissä. Just nyt en edes tunne nälkää ja siksi en muista syödä.

4. Aamulla herääminen!

Herääminen on ollut mulle aina ongelma, mutta nyt olen niin väsynyt ja stressaantunut, että heräilen joka aamu kuuden jälkeen ensimmäisen kerran.

5. Herkkyys!

Pahoitan harvase päivä mieleni jonkun sanomisista tai tekemisistä. Jos on esimerkiksi joku juttu, mihin en vaan ehdi osallistua tai pysty auttamaan, aiheutuu siitä extrasti pahaa mieltä. Yöllä pysähtyminen ennen nukahtamista on ehkä se pahin, väsyneenä ajatukset kiertää kehää.

6. Huono omatunto!

Koko ajan ja ihan kaikesta. Ihan kun en olis muka tehnyt tarpeeks, vaikka oikeesti oon. Blogijutut matelee, vaikka oikeesti on puhdas ihme, että täällä tapahtuu edes jotain. Alisaa yritän huomioida niin paljon kun vain kykenen, valitettavasti Samuli on jäänyt vähemmälle, se harmittaa oikeasti.

6+1. Ympärilläni tapahtuu kummia asioita!

Kaikenlaista kummallista tapahtuu, yhtenä päivänä löysin pesuaineella täytetyn pesupallon, mutta koneessa ei ollut pyykkiä. Mietin vain oliko edellinen koneellinen tullut pestyä pelkällä vedellä vai mitä tapahtui.

Okei myönnetään, nämä pari viikkoa ovat olleet harvinaisen raskaita. Olen ollut niin loppu, etten taas paljoa muista näistä. Onneksi loppua kohden olen saanut hieman paremmin nukuttua niin alkaa hieman helpottaa. Mun oli pakko asettaa itselleni raja, et oli vaan maattava välillä sohvalla, ei voi koko ajan touhuta ja touhottaa. Onneksi tiedän tämän olevan väliaikaista, kohta kiire vähän helpottaa. Hetkittäin kiirettä ja väsymystä kestää, kunhan sitten saa taas levätä. Samuli jo antoi ukaasin, että näiden parin edessä olevan projektin jälkeen ei saa hetkeen ottaa mitään uusia projekteja. :D

Mutta on tässä hetkessä paljon hyvääkin! Meillä on yksi innokas pyöräilijä ja ollaankin iltaisin käyty pienellä lenkillä, se piristää! Postauksen kuvat onkin yhdeltä illalta kun taas tehtiin hieman edellistä pidempi lenkki. Jos jostain nautin täysillä, niin meidän ihanasta perheestä! <3

Lapset häissä

Lapset häissä mukana vai lapsettomat häät? Mielipiteitä on monia. Minun mielestä jokainen pari saa päättää itse kutsuuko lapsia häihin. Minä en loukkaannu, vaikka hääkutsu ei aina koske Alisaa, se on ihan ymmärrettävää mielestäni. Meidän häihin kuitenkin lapsia tulee reilu kymmenkunta ja olemme halunneet jonkinverran panostaa lasten viihtyvyyteen.

Itse olen sitä mieltä, että lasten on hyvä opetella syömään samaa ruokaa aikuisten kanssa ja siksi meillä ei varsinaisesti ole erillistä lastenmenua. Teemme kuitenkin lapsille erillisen noutopöydän, jotta heidän ei tarvitse jonotella vaan saavat ruokaa helposti ja näin ehkä antavat myös aikuisten syödä rauhassa. Lastenpöydässä on samoja ruokia kuin aikuisten pöydässäkin, mutta muutamia lisäyksiä teemme pöytään itse, jotta sieltä löytyisi hyvin syötävää etenkin perheen kaikista pienimmille.

Lisäksi olemme varanneet lapsille tekemistä puuhanurkassa. Puuhanurkasta löytyy kyniä, paperia, värityskirjoja sekä puuhavihkoja. Olen yrittänyt valita tekemistä niin isoille kuin pienemmillekin lapsille.

Sään salliessa pihalta tulee löytymään saippuakuplia ja ehkä muutamia pihaleluja, kuten potkumopoja tai vastaavia. Lisäksi sain myös ajatuksen, että pystyttäisimme pihalle telttakatoksen, jossa olisi lasten disko. Diskossa voisi soida musiikkia Hevisauruksesta Robiniin. Tähän ideaan tarvitsen kuitenkin vähän Samulin apua, jotta saadaan homma onnistumaan. Lapsilla on muutenkin tilaa leikkiä pihalla, mutta disko voisi toimia viihdykkeenä silloin kun otamme esimerkiksi potrettikuvia hääpaikalla.

Tietysti pitää olla varasuunnitelma, jos sataakin vettä! Silloin ehkä monipuolistamme puuhanurkkausta entisestään. Oletuksena kuitenkin on, etteivät pienemmät lapset viihdy häissä siihen saakka kun varsinainen vapaampi ohjelma alkaa, joten ihan hirveästi tämän kummempaa emme ole ajatelleet lapsia varten järjestää. Haluamme kuitenkin, että myös perheen pienimmätkin viihtyvät häissämme ja näin ollen myös heidän vanhemmatkin. Toivon, että meidän häistä ajatellaan, että olemme ottaneet myös lapset hyvin huomioon ja lapset ovat meille yhtä tärkeitä vieraita kuin aikuisetkin.

Tuleeko teille ideoita, miten voisimme viihdyttää lapsivieraita lisää? Tai miten olette toteuttaneet sen omissa häissänne?  :)

Minun Turkuni

Ei saa antaa pelolle valtaa. Sitä olen hokenut ennen. Tänään joudun hokemaan sitä vähän useammin. Omassa kotimaassa saati kotikaupungissa tapahtuva silmitön väkivalta, jonka uhrit valikoitui sattumanvaraisesti, herättää pelkoa.

Minulla tai meidän perheellä ei ollut tilanteessa suoranaista hätää, minä olin lukkojen takana töissä vartioidussa rakennuksessa, Samuli ja Alisa olivat eri paikkakunnilla. Silti tieto siitä, että omassa samassa kaupungissa tapahtuu jotain hirvittävää ja epätietoisuus siitä, mitä todella on tekeillä ja missä kaikki ystävät sillä hetkellä ovat. Tilanne tuli kaikille järkytyksenä, vaikka totta kai asia on käynyt mielessä Euroopan tilanteiden velloessa.

Olen kiitollinen työpaikalleni siitä, että meidän hyvinvoinnista huolehdittiin heti. Itseäni aina hieman kammoksuttaa olla iltavuorossa lähes yksin, saati sitten tuona perjantaina. Meillä kuitenkin kiersi illan mittaan ihmisiä varmistamassa kaiken olevan kunnossa ja vartija jopa saattoi mut autolle saakka, kenties vaikutin vähän säikähtäneeltä.

Juttelin illan aikana monen eri ihmisen kanssa ja oli ihan hyvä päästä purkamaan ajatuksia ja pelkoja. Eri mediat täyttyivät heti videoista ja kuvista, jotka olisi itsekin pitänyt jättää huomiotta heti alkuunsa.

Viikonlopun aikana Turku näytti palaavan lähes normaalia muistuttavaan tilaan. Mekin kiersimme lauantaina eri kaupoissa ja keskustan liepeillä, ihmiset olivat liikkeellä. Se on mielestäni hyvä, elämän pitää jatkua, eikä saa alkaa pelätä. Helppoa todeta niin, mutta huomaan itse havahtuvani välillä siihen miten ajatukset harhailevat ja puhdas kauhu valtaa mielen.

Pelottaa myös se kaikki viha mikä nyt tuntuu nostavan päätä entisestään. Viha kaikkea ja kaikkia kohtaan. Se tuntuu pahalta ja hirvittää.Tilanne on meille kaikille ihan uusi, eikä kukaan voi ennustaa mitä tulee lopulta tapahtumaan, mutta edelleen on toivoa!

Oli hieman hankala palata blogin äärelle, sillä tilanteella mässäily ei ole mieleeni, mutta tiesin monien teistä tietävän meidän asuvan täällä. Olisi tuntunut oudolta sivuuttaa täysin koko aihe, mutta halusin antaa pölyn laskeutua edes vähän. Nyt aion taas keskittyä normaaliin arkeen, enkä pelätä. Uusi viikko on täällä. <3