Lapseni ei ole kopio minusta

"Kumpaa vanhemmista lapsi muistuttaa enemmän?" 

"Hän on kuin ilmetty isänsä/äitinsä!" 

Mitä vanhemmaksi Alisa kasvaa, sitä enemmän hänen oma luonteensa tulee esiin. Vaikka Alisa muistuttaakin joissain asioissa niin mua kuin isäänsäkin, loppujen lopuksi hän on kuitenkin oma persoonansa eikä mikään meidän kopio. Ainutlaatuinen uniikki yksilö.

Alisan kasvaessa tulee tärkeämmäksi muistaa, että tehtävänäni on auttaa ja opastaa elämässä, ei määrätä ja pakottaa kulkemaan minun valitsemaa polkua.

Entä jos Alisa ei välitäkkään autoista tai ei halua pelata pesäpalloa kuten isänsä tai lentopalloa kuin minä? Mitä jos Alisa haluaa harrastaa ratsastusta ja balettia, mitkä eivät ole minun ominta alaani? Pakotanko hänet pallojen ja autojen pariin vai jätänkö omat mieltymykseni taustalle ja varaan hänelle ratsastustunnin? Toivon, että osaan arvostaa hänen omia valintojaan, enkä pakota häntä seuraamaan omia jalanjälkiäni jokaisessa asiassa.

Luultavasti monta kertaa tulee hetkiä jolloin joudun oikeasti hillitsemään itseäni ja antaa lapseni tehdä omat päätöksensä ja joskus myös virheensä. Vaikka omasta mielestäni olen hyvin suvaitsevainen ja avarakatseinen ihminen, oma lapsi on kuitenkin jokaiselle vanhemmalle se herkkä kohta. Jokainen vanhempi varmasti haluaa omalle lapselleen parasta. Mitä sitten jos se käsitys parhaasta eroaa lapsen ja vanhemman mielessä? Kumpi antaa periksi?

Avioliitossa luvataan rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Samoin mä aion nyt luvata rakkalle lapselleni, että annan sinun valita oman polkusi ja tuen ja kannustan sinua valitsemallasi tiellä. Vaikka haluan sinulle pelkästään parasta, kunnioitan ja arvostan päätöksiäsi myös silloin kun teet erilailla. Saat ja sinun pitääkin olla täysin oma persoonasi, rakastan sinua juuri sellaisena kuin sinä olet. Sinä et ole kopio minusta ja hyvä niin, sillä olet täydellinen juuri siksi, koska sinä olet sinä.