perjantai 8. tammikuuta 2016

Edessä ruuhkavuosissa rämpiminen, vai voiko sen välttää?

Mä vieroksun ajatusta ruuhkavuosissa rämpimisestä. Mua ahdistaa ajatella, että elämä olis jotain eteenpäin rämpimistä samalla kun aika vaan juoksee sun ohi. Lähestyvän 25. syntymäpäivän takia mä oon ehkä vähän alkanut ahdistumaan vielä enemmän ajatuksesta, että kohta elämä on jotain rämpimistä.


Jos kotiäitiys on mulle jotain opettanut, niin ainakin sen, että hidastaminen on hyvä juttu. Lukiosta alkaen mä painoin koulun ohella lähes täyspäiväsesti duunia. Parhaillaan mä tein kahdessa eri paikkaa töitä samana päivänä. Ei ollut muuta kun työ, jota oli helppo tehdä 12-15h päivässä. Samalla mä harrastin jokkista, valmensin lentopallojoukkuetta ja olin seuran hallituksessa sihteerinä, siihen vielä muut jutut ja koulu. Luojan kiitos mä jäin äitiyslomalle ja pääsin pois oravanpyörästä. Vaikka mä rakastan työtä ja touhuan kaikkea mielelläni, mä oon vihdoin tajunnu, et niitäkin voi tehdä kohtuudella.


Mä tutkin vähän mitä niillä ruuhkavuosilla sitten tarkoitetaan ja löysin seuraavanlaisen listan:

- omat lapset pieniä
- uraa pitäis tehdä
- oman asunnon ostaminen/rakentaminen/remontointi
- harrastukset ja oma hyvinvointi
- luottamustoimet
- omat vanhemmat ikääntyy ja tarvitsee apua.

Okei, ei toi niin pahalta kuulosta, muutamilla valinnoilla niitä hiton ruuhkavuosia vois ehkä lieventää. 


Aloitetaan lapsista. Mä luulin aina, että mä haluaisin useamman lapsen, enkä mä oikein ymmärtänyt miks joku haluais vaan yhden lapsen. Nyt yhden lapsen äitinä mä tajuan täydellisesti! Yhden lapsen kanssa on helppoa ja tajusin, ettei näin mukavuudenhaluisella ihmisellä välttämättä ole rahkeita kahden pienen lapsen äidiksi. Kuulostaa ehkä aika pahalta ja itsekkäältä, mut musta on tärkeää miettiä myös omaa hyvinvointia, koska se on suoraan yhteydessä lapsen hyvinvointiin. Tästä syystä meillä ei tällä hetkellä haaveilla useammasta lapsesta. Toisen lapsen aika voisi olla neljän-viiden vuoden päästä tai sitten ei ehkä ollenkaan, mistä sitä tietää.


Ura. Joo, me molemmat halutaan tehdä jonkinlaista urakehitystä, mutta en ihan nää meitä niiiiin urakeskeisinä ihmisinä, että siitä muodostuisi valtavaa ongelmaa ja ympäripyöreitä päiviä enää.

Oma asunto. Asunto siintää haaveissa lähivuosina, ehkä jo tänä vuonna. Ennen meillä haaveiltiin omakotitalosta maalla, nyt meillä ainakin minä haaveilen vähän pienemmästä asunnosta Turussa. Samulikin on hiljalleen jo samaa mieltä, varsinkin kun mä kerroin, että en tykkää lumitöistä, nurmikon leikkaamisesta, rikkaruohojen nyppimisestä, enkä kauheesti innostu remppajutuista, paitsi jos joku tekee ne mun puolesta. Lisäksi omakotitalot Turusta maksaa aika maltaita, jos haluaa sellaisen mitä ei tarvitse rempata lattiasta kattoon. En mä oikein haluaisi olla pankinkaan kanssa loputtomiin naimisissa ja elää niin, että kaikki rahat menee asumiseen. Luulen, et vähän maltillisemmilla unelmilla saavutetaan meidän perheessä paremmat energiatasot ja hyvinvointi.


Harrastukset, hyvinvointi ja luottamustoimet. Harrastuksia on hyvä olla, niin aikuisella kuin lapsellakin, mutta ei liikaa. Toivottavasti meillä voitaisiin välttää jokapäiväinen harrastaminen, jotta jäisi myös vapaa-aikaa. Täähän on paljolti kiinni siitä, mistä Alisa kiinnostuu. Sen näkee sitten. Luottamustoimista mulla on vähän semmonen mielipide, itse kun oon ollut seuratoiminnassa mukana kymmenisen vuotta ja valmentanut juniorijoukkuetta, että jollain tavalla siinä lapsen harrastuksessa on hyvä olla mukana. Homman pyörimiseen tarvitaan myös niitä vanhempia. En aio kuitenkaan olla jokaisessa toimikunnassa ja hallituksessa jäsenenä ja osallisena, koska niihin saa kyllä aikaa menemään aika kiitettävästi.

Viimeisenä kohtana on omat vanhemmat, joista totta kai tulee pitää huolta kun sen aika tulee. Koskaanhan ei tiedä miten elämä ihmisiä kohtelee ja mitä tapahtuu, mutta meillä on se tilanne, että molempien vanhemmat on vielä aika nuoria ja tilastollisesti terveitä vuosia saattaa olla hyvinkin se parikymmentä ainakin. Eli ei ihan akuutti tilanne välttämättä tässäkään, toivotaan ainakin että kaikki neljä pysyvät terveinä ja hyvinvoivina. Jos tilanne muuttuu, niin sitten asiat pohditaan uudestaan.


Oikeasti oli aika vapauttavaa tehdä tää katsaus. Tajusin, et niistä ruuhkavuosista ei oo pakko tehdä sitä rämpimistä. Oman itsensä ja hyvinvointinsa kuunteleminen ja pohtiminen on oikeesti aika avainasemassa. Ehkä se kuulostaa jossain määrin itsekkäältäkin, mutta miks elämästä pitäis tehdä vaikeampaa, jos voi päästä vähän helpommalla ja nauttia enemmän?

Ehkä jokaisen olis hyvä miettiä, mitkä oikeesti on niitä omia unelmia ja mennä sen mukaan. Mun tavoite on mennä ja tehdä just niin, et elämä ei ois sitä rämpimistä ja pelkkää ruuhkavuosien loppumisen odottelua.


Ps. Kuvat on tältä aamupäivältä, kun me vaan makoiltiin sohvalla ennen päiväuniaikaa. Nää kiireettömät hetket on yksiä parhaimpia asioita kotiäitiydessä!



2 kommenttia:

  1. Keskeltä ruuhkavuosia moikka :D
    Täälä kuskataan ja keitetään, pyykätään, ollaan seuratoiminnassa (joukkueenjohtajana), jos mulla ois käytössä kalenteri niin se ois vaan täynnä merkintöjä :D
    Mut en mä koe rämpiväni, tää kaikki on kehkeentynyt pikkuhiljaa ja elämä vie mukanaan, tilanteisiin sopeutuu. Mun ruuhkavuosiin ei kuulu ihan kaikkea mitä sun listassa on, mutta keskellä sitä ihteensä täälä tanssahdellaan <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se onkin, että pitää osata tehdä sen verran kun hyvältä tuntuu ja niitä asioita mistä tykkää. Sillonhan se on just hyvä, jos se elämä ei tunnu rämpimiseltä. :) Helpottavaa kuulla kyllä, ettei se tosiaankaan aina oo sitä hemmetin rämpimistä, siihen mäkin pyrin. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)