MAAILMAN TOISELLA PUOLEN

Terveiset tällä hetkellä täältä Indonesiasta!

Mulla ei ole mitään käsitystä mihin aikaan tämä postaus tulee siellä teillä julki. Kello on täällä melko monta tuntia edellä ja olen muutenkin sekaisin kellosta ja viikonpäivistä.

Lomalla ollaan seikkailtu jo Qatarissa ja Singaporessa. Niissä vietettiinkin aika aktiivista lomaa ja puuhailtiin kaikenlaista huvipuistosta eläintarhaan. Ettei koko loma olisi täynnä touhua, Singaporen sykkeestä siirryimme Indonesiaan rentoutumaan.

Meidän hotelli on pieni rantahotelli kaukana saaren resorttialueista paikallisen elämän keskellä. Aamupäivisin laskuveden aikaan voi kahlata läheiselle paratiisisaarelle.

Täällä on todella rauhallista, satunnaisesti ohi kulkee jokin mopo tai auto. Päivisin olemme maanneet rannalla kirjaa lukien ja lisäksi olemme käyneet hieronnoissa ja hoidoissa. Pimeän tultua illallistamme hotellin ravintolassa, missä ruoka on todella hyvää. 

Kovin kummoisia suunnitelmia meillä ei ole tälle lomaosuudelle. Samuli suunnittelee pientä mönkijäretkeä ja itse olen varannut vielä ainakin kasvohoidon. Alisalle tuntuu riittävän ranta ja ulkoleikit. Ihana ottaa rennosti! Lämpötilakin on tosi sopiva, noin 30 astetta, mutta mukava tuuli käy koko ajan, eli ei ole liian kuuma.

Ei meidän loma ole pelkkää auvoa ja onnea ollut, on lomaan mahtunut vähän myös hermojen kiristymistä ja neljävuotiaan uhmaa. Onneksi kuitenkin eniten on ollut hymyä, iloista naurua ja onnea.

Monta matkapäivää on vielä jäljellä, joten nyt palaan taas lomafiiliksiin!

MATKAAN LÄHDEN

Oijoi! Nyt matkalle lähtö on jo ihan näppituntumassa. Koko viikko puoli vuotta on mennyt vaan odottaessa, että aika kuluisi. Tämä viikko on myös mennyt pelätessä, toteutuuko pahin matkapainajainen. Tällä hetkellä olemme kaikki terveinä, mutta sehän ei takaa mitään.

Vaikka tämän viikon sairastelu hieman muutti sunnitelmia on kaikki kuitenkin koko ajan ollut hyvällä mallilla, sillä rakastan suunnittelua ja etukäteisvalmisteluita. Matkustaminen on tietysti parasta, mutta tykkään kyllä matkavalmisteluistakin. Selailen melkein viikottain erilaisia lentoja ja hotelleja. Etsin mielenkiintoisia kohteita, luen matkakertomuksia ja blogeja, lasken riittääkö budjetti. Moni kohteista jää "tuonne vielä joskus" -asteelle ja osa pääsee sitten toteukseen.

Kun sitten varaan lennot ja valitsen hotellit, aloitan suunnittelemaan matkoja ihan matkaoppaiden kanssa. Vaikka paljon käytän nettiä niin rakastan lainata kirjastosta matkaoppaita ja selailla kirjoja ihan fyysisesti. Yleensä otan ainakin yhden matkaoppaan myös matkalle mukaan.

Vaikka loman pitää olla rentoa ja en halua liikaa tehdä suunnitelmia, haluan kuitenkin aina etukäteen tutustua kohteisiin mahdollisimman hyvin, jotta reissusta saa parhaiten irti ja reissu sujuu mahdollisimman sujuvasti.

Varauksia aktiviteetteihin emme ole pahemmin tehneet etukäteen. Dohaan olemme varanneet neljän tunnin kierroksen autonkuljettajan kera. Haluamme ottaa pitkästä vaihtoajasta kaiken hyödyn irti ja tutustua Dohan kaupunkiin. Kieltämättä mua hieman tökkii muutamat lehtien otsikoissakin olleet asiat kyseisessä kohteessa ja Qatarissa ylipäätään. Lisäksi olemme varanneet lauttaliput Singaporesta Pulau Bintanille. Singaporessa meidän on tarkoitus käydä Universal Studiolla sekä eläintarhassa, mutta näihin hankimme liput vasta periltä, jotta voimme lomailla joustavasti. Pulau Bintanin osuus onkin sitten rauhoitettu kokonaan ilman aktiviteetteja, rentoilun lisäksi käymme ehkä snorklaamassa ja läheisellä paratiisisaarella.

Myönnän kuitenkin olevani hieman neuroottinen suunnitteluni kanssa, pitäisi ehkä joskus kokeilla ihan vaan extemporematkaa ilman MITÄÄN suunnitelmia. Hui, en tiedä olisiko se hyvä juttu vai painajainen!

***

Matkan lähestyessä alan suunnitella mitä kaikkea pakataan mukaan. Tälle reissulle meistä jokainen tarvitsi hieman täydennystä matkavaatteisiin, etenkin Alisa, joka oli kesästä kasvanut niin että melkein kaikki vaatteet ja kengät olivat pieniä! Onneksi aloitin ajoissa suunnittelun niin ehdin tilaamaan tarpeelliset vaatteet reissulle.

Yhdistelmämme Qatar - Singapore - Indonesia aiheutti hieman päänvaivaa matkavaatetuksen suhteen. Mennessä pitää olla sellaista vaatetta, että tarkenemme Suomessa autolta kentälle ja tarpeeksi peittävää Dohan päiväretkelle. Singapore on enemmän kaupunkilomaa ja Indonesiassa rantalomaa, monenlaiselle vaatteelle on siis tarvetta.

Varsinaiset pakkailut aloitin jo reilua viikkoa etukäteen. Ostettiin tätä reissua varten yksi iso matkalaukku ja olin ajatellut että meille riittää yksi iso laukku ja yksi pieni laukku, jonka voi ottaa matkustamoon. Todellisuudessa yksi iso laukku olisi riittänyt, sillä nyt tehokkaasti pakaten ja vaatteet rullaten meidän molempiin laukkuihin jäi rutkasti tilaa. Halusin ottaa tälle reissulle mahdollisimman vähän kannettavaa, koska vaihdetaan maatakin pariin otteeseen kesken loman, joten haluan liikkumisen sujuvan mahdollisimman sujuvasti. Kesävaatteet eivät onneksi suurta tilaa vie.

Toki etenkin Alisalla pitää olla vähän vaihtovaatteita mukana, enkä itsekään halua paria viikkoa kulkea samoissa vaatteissa. Onneksi kaikista meidän hotelleista löytyy pesula, joita aion kyllä tarpeen tullen hyödyntää.

Pakkailu alkaa sujua jo melko rutiinilla, tykkään aloittaa ajoissa, jotta ehdin varmasti pestä kaiken tarpeellisen matkalle. Vaikka lähes kaikki onkin jo sähköisessä muodossa ja kulkee mukana kännykssä, tulosta kuitenkin kaikki asiakirjat edelleen myös paperisena.

***

En ole ajastanut matkan ajaksi postauksia ainakaan vielä. Luulen, että päivitän jotain pientä reissusta, vaikka olenkin päättänyt olla koko reissun stressaamatta yhtään mistään. Tietokonetta en raahaa mukana, mutta jotain kuulumisia varmasti saatte lukea. Kannattaa myös pistää mun Instagram @ilona_ihanvaantavismutsi viimeitään nyt seurantaan, sillä sinne ajattelin kyllä päivittää niin kuvia kuin storyakin aina välillä. Reissun jälkeen on sitten varmasti luvassa taas monta postausta matkaan liittyen.

Palataan seuraavan kerran maailman toiselta puolelta!

PAHIN MATKAPAINAJAINEN TOTEUTUMASSA?

Perinteiset lähtöaamuna pommiin nukkumiset ja vanhaksi mennyt passi tuntuisivat nyt lastenleikiltä siihen verrattuna, millainen tikittävä aikapommi meillä tällä hetkellä kytee..

***

Kun matkaan oli vajaa viikko jäljellä, luin Instagramista, että kummipoikamme oli mahataudissa. Vatsassani muljahti ikävästi, sillä olimme viettäneet aikaa yhdessä viikonloppuna. Töissä vitsailin mahataudista ja mielessäni hermoilin,  että ei kai vaan... 

Kaikki vaikutti ihan hyvältä kunnes tiistai-iltana Samuli sai sen mahataudin. 

PANIIKKI! SOS! HELP! APUAAAAA!

Eristin Samulin meidän makuuhuoneeseen ja itse nukuin vierashuoneessa. Toki tiesin, että todennäköisesti me olimme Alisan kanssa altistuneet jo taudille, jos niikseen oli. Onneksi tauti helpotti vähän yhden yön jälkeen.

Keskiviikon Samuli oli kotona ja itse panikoin jokaista vatsan muljahdusta ja vähänkin poikkeavaa tuntemusta. Työpäivän jälkeen ravasin apteekkiin hakemaan sopivia kapseleita tautia vastaan ja kaupasta raijasin kaikenlaisia vatsaa rauhoittavia jogurtteja ja tehoshotteja. En todellakaan tiedä, onko niistä apua, mutta olen valmis vaikka poppakonsteihin.

Kotona hinkkasin vielä vessat ja pyykkäsin pyyhkeet ja lakanat. Olen yrittänyt kaikkeni, että minä ja Alisa vältettäisiin tauti.

Yritän uskotella itselleni, että kyllä se olisi jo tullut jos olisi tullakseen, mutta silti mä olen ihan varma että viimeistään lentokoneessa se iskee. Miettikää  jos jompi kumpi meistä sairastaa monta tuntia siellä pienessä purkissa. HUH. HYI. YÖK.

Tämä on niin mun pahin painajainen, että matka joko peruuntuu taudin takia tai iskee lennolla. Totta kai meillä on matkavakuutukset kunnossa, että sinänsä en stressaa matkan peruuntumista, mutta kyllä se tuntuisi hirveältä kaiken odotuksen jälkeen.

Tällä hetkellä näyttää vielä ihan hyvältä ja terveeltä, mutta kyllä takaraivossa silti jyskyttää, että mitä jos....

En voi lakata ajattelemasta sitä, että ylipäätään juuri tämä reissu on hieman vastustanut. Osa varmaan muistaa miten meidän alkuperäiset suunnitelmat kariutuivat kun maanjäristys tuhosi lomakohteemme. Olkaa kilttejä ja pitäkää peukkuja, että me oikeasti päästään reissulle. Laitan tähän loppuun vielä pari kuvaa vuoden takaiselta reissulta Mauritiukselle ja haluan edelleen uskotella, että pian olen jälleen tropiikissa, ilman vatsatautia. Tulen vielä huomenna kertoilemaan viime hetken tunnelmat, ellen halaile vessanpönttöä!

MINÄ NYT JA KYMMENEN VUOTTA SITTEN

Lapsena halusin usein katsella mun vanhempien luokkakuvia ja kyselin kuvassa olevien nimiä, mua ihmetti kun mun vanhemmat ei muistanut enää jokaisen nimeä. Mietin silloin, että miten joku ei voi muistaa koulukavereidensa nimiä. Valitettavasti nyt mä huomaan, että olen itse siinä pisteessä, ettei kaikkien nimet enää tulekaan salamana mieleen.

Tätä postausta tehdessäni huomasin yllättävän monen asian kadonneen mielestäni. Mitä tapahtui vuonna 2010 tai 2012? Mikä oli merkittävää elämässäni tuolloin? Kun somessa julkaistiin tuo 10v profiilikuva -haaste, rehellisesti sanottuna ajattelin ensin että enhän minä ole kymmentä vuotta ollut Facebookissa! Tarkastin asian ja olihan se kymmenen vuotta ylittynytkin jo hyvän matkaa.

Liityin Facebookiin 2008 ja FB oli tuolloin hyvä jatkumo IRC-Gallerialle (en halua edes miettiä minä vuonna sinne liityin...) Nykyään mä käytän Facebookia melko vähän. Päivitän sinne mitään todella harvoin, vaikka lähes joka päivä siellä käynkin selailemassa. En jotenkin tykkä Facebookin hengestä enää. Olen jopa pari kertaa harkinnut lakkauttavani tilin, mutta blogin kannalta fb on tärkeä ja ainakin niin kauan kun blogi elää, elää myös Facebook tilini. 

Keräsin kuvia kymmenen vuoden ajalta ja kuvien lisäksi ajattelin kirjoittaa vuosista muutaman sanan.

Alkupään Facebook-kuvista monet olivat vanhoja kuvia ja peruja galtsuajoilta. 2009 vuodelta löytyi kuitenkin pari kuvaa, jotka oikeasti ovat tuolta vuodelta. Ryhti on kyllä yhtä mahtava kuin nykyäänkin! Toisessa kuvassa poseeraan vanhojentansseissa ja tuon päivän muistankin oikein hyvin. Mulla on aika vähän muistoja lukiosta joka jälkikäteen vähän harmittaa. Halusin lukioon Tampereelle ja pääsinkin sisään hyvässä maineessa olevaan lyseon lukioon, jonka vanhoista oppilaista suurin osa on jotain super menestyneitä. Lukio oli rankka, vaikka olin aina ollut hyvä koulussa. Kuljin pitkää koulumatkaa päivittäin ja 2009 aloitin työt koulun ohella. Jälkeenpäin ajatellen olisin valinnut lähilukion, tie olisi ollut helpompi. Tiedän äiti, että yritit sanoa sen sata kertaa...

2009 täytin myös 18 vuotta. Ja sitä päivää odotin hulluna. Mulle tärkeintä oli ajokortin saaminen ja se on myös jäänyt tuolta vuodelta mieleen. Jälkeenpäin mietin myös kuinka aikuinen mä olin olevinani tuolloin. Hahaha!

Toisessa kuvassa olen äidin kanssa Pariisissa ja tajusin just että se on meidän edellinen kahden kesken tehty reissu! Onneksi mennään maaliskuussa kahdestaan Lontooseen, johan oli aikakin!

2010 en ilmeisesti ihan hirveästi ottanut itsestäni kuvia. Huomaa muuten hyvin ettei mulla tuolloin ollut älypuhelinta! Kuvia ei nimittäin ihan hirveästi ole... Tämä kuva on mun lakkiaisista, viimein lukio takana ja kohtalaiset paperit ulkona. Edelleen olen sitä mieltä, että musta olisi ollut enempäänkin, mutta polku kulki sitten vähän eri reittiä.

Aloitin myös välivuoden ja työskentelin edelleen Abc:lla. Muistelen kyllä lämmöllä noilta vuosilta juuri absilla työskentelyä, työkavereita ja asiakkaita. Terkut kaikille teille, jotka luette tätä!

Vuonna 2011 tein ensimmäisen pitkän kaukomatkan ja kävin Sri Lankalla, josta vasemman puoleinen kuva on. Kesällä kävin lentopalloleirillä Italiassa ja olinkin unohtanut kuinka monta vuotta valmennusjutuista jo on. Vaihdoin myös työpaikkaa ja pääsin sisään ammattikorkeakouluun. Luulin, että tiesin mitä haluan tehdä isona... Ekana vuonna en osannut vielä elää opiskelijaelämää, kun halusin vaan olla vastuullinen aikuinen. Onneksi tilanne myöhemmin korjaantui! :D 

2012 oli monien sattumusten summa. Mun elämässä alkoi tuolloin tavallaan aika haasteelliset ajat, vaikka lomakuvissa Thaimaan auringon alla hymyilenkin. Toki tuolloin alkaneet tapahtumat johti lopulta siihen, että tänään mulla menee niin paljon paremmin. 

Loppuvuodesta muutin myös yksiööni Tampereelle, josta tuo mustavalkokuva taitaa olla. Aloin myös hieman elää mun kadotettua nuoruutta ja pääsin kiinni opiskelijaelämään.

2013 on ehkä mun elämän hurjin vuosi! Juhlin silloin paljon, välillä arkenakin. Mulla on kyllä paljon hyviä muistoja kavereiden kanssa. Tein myös hulluna töitä, välillä parissakin paikkaa saman päivän aikana. Tykkäsin kuitenkin mun työstä joten se ei haitannut. Tuolloin vissiin hankin ekan älypuhelimen kun kuviakin (selfieitä) tuolta vuodelta oli paljon aikaisempaa enemmän. ;D

Hurjin juttu oli ehkä se, kun päätin muuttaa Samulin kanssa Turkuun ja hypätä tyhjän päälle. Oma perhe kaukana, ei töitä... Molemmilla oli opinnot kesken, mulla kuitenkin jo loppusuoralla. Nyt kaikki tuo tuntuu tosi hurjalta, mutta onneksi uskalsin tehdä sen päätöksen, koska kaukosuhteilukin olisi pidemmän päälle rassannut.

Kiva huomata, miten lopulta olen rakentanut elämän tänne Turkuun ja nykyään osa perheestäkin on lähellä! 

2014 mullistukset jatkui ja heti alkuvuodesta huomasinkin olevani raskaana. Tein osa-aikatöitä ja valmistelin samalla mun opinnäytetyötä. Sainkin sen valmiiksi ennen kuin Alisa syntyi ja valmistuin kun Alisa oli kuukauden ikäinen. Olin super onnellinen! Loppuvuodesta siirryinkin käyttämään enemmän Instagramia.

2015 vuoden kaikki kuvat ovat alunperin julkaistu Instagramissa. Olin koko vuoden kotona Alisan kanssa. Käytiin kerhoissa ja kaupungilla. Eniten mua näissä kuvissa ihmetyttää kuinka mä oon jaksanut laittautua tuolloin ihan kotonakin.. Pitäisköhän sitä vähän aktivoitua. :D Osasyyllinen voi toki olla myös blogi, jonka aloitin tuolloin. 

2016 vuoden kaikki kuvat ovat alunperin blogikuvia, mutta Facebookista alkaa hyvin huomata, etten enää kovinkaan paljon päivitä sinne mitään. 2016 aloitin myös nykyisessä työpaikassani ja meillä alkoi päiväkotiarki. Elokuussa muutettiin myös tänne meidän omaan kotiin!

Hääthääthäät! Jos 2017 vuodesta joku asia on jäänyt mieleen ja näkynyt Facebookissa niin häät! Koko vuosi taisi olla varsinaista häähumua, mutta ihanaa sellaista. Häät oli ihanat. Rankka vuosi kuitenkin vaati veronsa kun loppuvuodesta olin ihan loppu.

2018 oli ihana vuosi. Pitkästä aikaa mulla oli mahdollisuus matkustella ja viime vuosi olikin supermatkailuvuosi. Myös melkein kaikki mun kuvat Facebookissa oli joltain reissulta. Mauritiuksen matka sytytti taas sen matkailukipinän ja toistaiseksi se ei ole sammumassa.

Yksi iso muutos minkä tajusin näitä kuvia katsellessani on suhtautuminen mun ulkonäköön. Noissa kymmenen vuoden takaisissa kuvissa kuvittelin olevani lihava ja halusin laihtua hirveästi. Olisipa ollut kristallipallo, joka kertoisi että vuonna 2018 (ja 2019) olen paljon lihavampi ja silti pirun onnellinen ja sinut itseni kanssa.

Kun katson tätä kymmentä vuotta taaksepäin näen itsessäni ison muutoksen. Vuosiin on mahtunut paljon pahaa, mutta myös hyvää. Olen tehnyt monia huonoja valintoja, mutta enemmän kuitenkin niitä hyviä. Etenkin viimeiset viisi vuotta on mennyt tosi hyvin. Paremmin kuin olisin ikinä uskonut. Olen löytänyt mun paikkani. Vuonna 2009 en olisi voinut kuvitella mulle tällaista elämää kuin mitä nyt elän, koska en tuolloin ehkä tiennyt, että näin hyvää voi olla.

2019 on vielä kysymysmerkki. En ole ottanut itsestäni yhtään julkaistavaa kuvaa tänä vuonna! Korjataan tilanne viimeistään reissulta ja lupaan päivittää taas ne pakolliset matkakuvat Facebookiin. Sitä vaan mietin, että vieläköhän kymmenen vuoden päästä olen Facebookissa? Ehkä. Tai ehkä tilalle on tullut jotain ihan muuta.

MITÄ MEILLE KUULUU?

Miten tiivistää yhden kuukauden kuulumiset yhteen postaukseen? Mitäs meille nyt ylipäätään kuuluukaan tällä hetkellä?

Kun olin poissa täältä, oli kommenttiboksiin ilmestynyt kommentti "Hei, mitä kuuluu?" Minä poistuin täältä sanaakaan sanomatta ja silti joku kaipasi minua. Kun luin tuon kommentin ajattelin, että olisikohan minulle sittenkin vielä käyttöä blogimaailmassa. Päätin vastata tuohon kommenttiin ihan kokonaisella kirjoituksella.

Ennen breikkiä blogissa oltiin vahvasti joulutunnelmissa. Joulu tuli ja meni. Joulu oli onnistunut ja tunnelma lämmin, mutta kovin nopeasti se meni! Joulun tienoilla oli paljon vapaata ja meidän perheellä meni parisen viikkoa ennen kuin varsinainen arki alkoi. Alisalle arjen alkaminen taisi ottaa vähän koville, sillä välillä meillä on ollut todellinen kiukkupussi täällä.

Kauaa ei tarvitsekaan jaksaa, kunnes saadaan taas hypätä pariksi viikoksi pois arjen pyörityksestä. Luulen, että siinä on myös yksi syy Alisan kiukkuiluun. Kyllä tässä aikuisiakin vähän jännittää kun edessä on ensi viikolla alkava ensimmäinen koko perheen kaukoloma. Kolmessa eri maassa seikkailua, kaupunki- ja rantalomaa. Qatar, Singapore ja Indonesia odottaa. Laukut on jo puolillaan pakattuna ja toinen jalka jo menossa lentokentälle.

Blogi- ja someloman aikana luin tusinan kirjoja ja katsoin toisen mokoman sarjoja ja elokuvia. Nautin siitäkin, ettei tauon loppuvaiheessa ollut enää paineita siitä, että pitäisi kirjoittaa. Viimeisen vuoden aikana olen lukenut paljon kirjoja, mutta kuluneen kuukauden aikana tein varmaan kaikkien aikojen lukuennätyksen ja kirjastosta hain täydennystä melkein viikottain.

Totta kai ollaan nautittu talvijutuista ja käyty pulkkamäessä, luistelemassa ja laavuretkellä Pohjanmaalla saakka. Toivottavasti talvi ei katoa mihinkään meidän loman aikana, sillä haluaisin ehtiä vielä hiihtämään tänä talvena.

Oikeastaan meidän arki on viimeisen kuukauden aikana ollut enemmän kuin tavallista. Mitä sitten on tulossa? No ainakin matkapostauksia! Ja ehkä vähän jotain muutakin. Tällaista meille kuuluu juuri nyt. Mitä sulle kuuluu? 

KIROTUT LOMA-AJAT - PERHE-ELÄMÄN HANKALUUDET

Tuskin on joululomalta töihin palattu kun jo pitäisi alkaa suunnitella tulevan kesän lomia. Meillä töissä lomaruljanssi käy jo kuumana ja itsekin olen joutunut jo pohtimaan, että mites me ens kesänä lomaillaan?

Ei ole sitten kaikista helpoin juttu tuo lapsiperheen loma-aikojen sumplinta. Niin ja meillä on sentään vasta päiväkoti-ikäinen lapsi. Entäs ne kesät kun pitäisi suunnitella lomatekemistä alakouluikäiselle nappulalle reiluksi  pariksi kuukaudeksi?

Päiväkoti-ikäinen voi tietysti olla hoidossa vuoden ympäri, jos on pakko. Onneksi meillä on muitakin vaihtoehtoja, vaikka välillä saankin vähän harmaita hiuksia aiheesta.

***

Meillä töissä lomat kiertävät tasaisesti kesä-elokuussa ja tänä vuonna mulle olisi osunut myöhäisin, eli elokuun loma-aika. Olen kuitenkin huomannut, että kesäkuun puoliväli - heinäkuun puoliväli sopii meidän perheen aikatauluihin yleensä kaikista parhaiten ja siksi tänäkin vuonna vaihdoin jo lomani kesäkuulle kollegan kanssa. Isossa firmassa vaihtaminen on suht iisiä, etenkin kun kesäkuun loma on yleensä se, mistä halutaan eroon. Mun on siis joka vuosi ollut helppo saada lomani vaihdettua. Monella muulla näin ei todellakaan ole.

Samuli vaihtoi loppukesästä työpaikkaa, joten hänelle ei ehdi kertyä täyttä lomaa, eikä vielä ole varmaa pystyykö hän pitämään palkatonta lomaa kesällä... Rahallisesti varmasti selviäisimme lyhyestä palkattomasta lomasta, mutta  pienessä firmassa lomat aiheuttavat aina erityisiä järjestelyitä.

Haluaisin kuitenkin, että Alisa saisi taas olla lomalla kesä-heinäkuun. Haluaisin suoda hänelle pitkän kesäloman, vaikka ollaankin pystytty keventämään Alisan päiväkotiaikaa viime aikoina. Totta kai vaakakupissa painaa myös vajaan 600 euron säästö päivähoitomaksuissa.

RAHA

ARVOT

AIKA 

Ainakin yllä olevia juttuja ollaan jouduttu pompottelemaan mielessä kesälomaa suunniteltaessa. Lomaileeko molemmat vanhemmat yhtä aikaa vai kokonaan erikseen vai ollaanko osittain samaan aikaan lomalla. Jos lomaillaan edes osittain yhtä aikaa, kuka hoitaa Alisaa kun me ollaan töissä?

Helpoin vaihtoehto olisi varmasi se, että molemmat pitäisivät loman samaan aikaan ja Alisa olisi vain yhden kuukauden pois hoidosta, emmekä näin olisi oikeutettuja maksuhyvitykseen. Vaakakupissa painaa kuitenkin ajatukset pitkän loman hyödyistä ja se että Alisan pieni päiväkoti on ollut melkein joka vuosi kesä-heinäkuun kiinni, joten Alisa joutuisi väistämättä yhdeksi kuukaudeksi varahoitoon. Todennäköisesti hän olisi myös ainoa varahoidossa oleva lapsi meidän päiväkodista. 

Meidän suosima malli viime vuosina on ollut osa lomasta yhtä aikaa, osa erikseen. Olemme aikaisempina vuonna olleet Samulin kanssa 1-3 viikkoa yhdessä lomalla ja loput erikseen. Tämä on tietyllä tapaa kompromissi meidän aikuisten osalta. Jos saisin valita ihan vain itseäni ajatellen niin tietysti pitäisin koko loman yhtä aikaa Samulin kanssa. Lapsiperheessä painaa silti muutkin asiat.

***

Ollaan oltu onnekkaita ja tiiviin tukiverkon ansiosta Alisa on aina saanut pitkän loman. Tänä kesänä moni asia on toisin ja meidän "vakkarihoitajat" eivät pysty todennäköisesti lomailemaan aivan samaan tapaan kuin aiempina vuosina. Isovanhemmat ja sisarukset ovat työelämässä ja on tietysti ymmärrettävä, kukaan voi koko lomaansa käyttää meidän muksun vahtimiseen. Yleensä ollaan kuitenkin ne muutamat päivät saatu jotenkin järjestymään.

Tänä vuonna tilannetta kuitenkin helpottaa hieman mun arkivapaat ja olenkin tehnyt tarkkaa laskentaa, että pienellä läheisten avulla pystyisimme ehkä sittenkin järjestämään Alisalle pitkän loman. Samalla olen tehnyt havainnon, että meidän lähipiiristä puuttuu sellainen sopivan ikäinen teini, jolle voisi maksaa siitä, että hän muutamana päivänä vahtisi Alisaa pari tuntia. Olisiko vähän kätevää! Me saisimme kaivattua lastenhoitoapua ja teini  hieman lomarahaa.

Kun olin kaikista stressaantunein kesäloma-asioista isäni vitsaili että pitäisi koko kesän lomaa tai ottaisi Alisan töihin mukaan. Alan myös hiljalleen ymmärtämään miksi minä ja sisareni oltiin monilla eri leireillä lapsena, näppärä lastenhoitopaikka! Onkohan neljävuotiaille jo jotain parin viikon leirejä? ;D

Summasummarum, tiedän että teen tästä itselleni vähän hankalamman asian kuin mitä se oikeasti on. Joskus voisi hieman antaa periksi näistä periaatteista, kuten pitkä kesäloma. Tiedän, että me ollaan onnekkaita, että molemmilla on se vakkariduuni, mistä ylipäätään pitää lomaa säännöllisesti ja tähän vielä läheisten runsas apu. Monissa perheissä loma-aika vaatii varmasti vielä enemmän stressaamista kuin meillä ja tahdonkin lähettää tsempit kaikille teille. Tiedän, että monet painii näiden samojen loma-aikaongelmien kanssa. <3

Miten teillä lasten lomat järjestetään?

UUSI ALKU

Vähän reilu kuukausi sitten kirjoitin blogini viimeisimmän postauksen. Tuolloin mulla ei ollut aavistustakaan, että seuraavan kerran avaisin blogini vasta reilun kuukauden kuluttua.

Edellisen kirjoituksen jälkeen ei tapahtunut mitään dramaattista. En ole ollut onnettomuudessa, siepattuna, viidakossa tai mitään muutakaan radikaalia. Sen viimeisimmän kirjotuksen jälkeen mä en vaan enää palannut blogiin.

En palannut, vaikka mulla oli luonnoksissa ja ajatuksissa useampia joulupostauksia. Ensin meni muutama päivä, viikko, puolitoista... Selittelin vain itselleni, että jouluaskareet ovat vieneet mut mennessään. Monena päivänä mietin, että huomenna taas kirjottaisin.

Mitä enemmän aikaa kului, sen vaikeammalta tuntui palata blogiin. Mitä kaikki lukijat ajattelee? Olen ihan epäonnistunut kun en enää osannutkaan kirjoittaa.

Hiljalleen kamera ja tietokone pölyttyivät paikoilleen. En enää pahemmin kuvannut edes instagramiin. Jopa mun läheiset kummastuivat, kun joulupöydässä tai ravintolassa sai aloittaa syömisen ilman kuvaussessiota.

***

Huomasin, että koko some ahdisti mua. Vuoden 2019 aloitin kokonaan somettomasti. Poistin Facebookin ja Instagramin viikoksi puhelimestani, enkä käynyt kummassakaan koko tuona aikana. Se oli oikeastaan helpompaa kuin olin uskonutkaan. Huomasin kyllä monesti sormien hakeutuvan puhelimen näytöllä niihin kohtiin, missä somekuvakkeet olivat olleet. Mä selvisin, ja hiljalleen huomasin mikä mua vaivasi.

Lähes koko mun elämään oli hiipinyt kunnianhimottomuus. 

Olen aina ollut tietyllä tapaa kunnianhimoinen. Omasta mielestäni sillain hyvällä tavalla. Pyrin elämässä ja asioissa eteenpäin, haluan saavuttaa asioita. En ole koskaan ollut niin kunnianhimoinen, että uhraisin tiettyjä asioita tai raivaisin muita pois tieltäni, mutta tietyllä tavalla mua on ohjannut halu päästä eteenpäin.

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen

Tuo väliotsake on niin loppuunkulunut kuin voi olla, mutta silti se on kyllä ihan totta. Vuosi 2018 oli monella tapaa todella hyvä vuosi, sellainen tyytyväisyyden vuosi. Olen ehkä saavuttanut elämässä sellaisen tason ja sellaiset asiat, että monilta osin olen pirun tyytyväinen mun elämään. Tykkään mun työstä enkä just nyt haaveile uusista tuulista siihen liittyen. Tykkään meidän kodista, perheestä ja elämästä ylipäätään. Mulla on mahdollisuus tehdä asioita mistä pidän. Ei elämä tietenkään ole täydellistä, ei todellakaan. Elämä on just nyt sellaista tasaisen hyvää ja tyytyväistä, eikä mulla ole just nyt sellaisia pakkopakkopakko saavuttaa juttuja.

Kuka sitä aina edes jaksaa suorittaa? Ei kai se suorittaminen ja asioiden saavuttaminen olekaan mikään elämäntarkoitus. Sen takia totaalinen breikki oli hyvä juttu. Tavoitteet ja haasteet kuitenkin potkii eteenpäin ja kunnianhimo pitää elämän myös mielenkiintoisena.

Kun mä katson paria viime vuotta, mä huomaan miten mun harrastusten osalta kiinnostus, motivaatio ja kunnianhimo on laskenut jyrkkään alamäkeen. Elämässä on ollut paljon kaikkea muuta, kaikkea kiinnostavampaa. Molempia harrastuksia, eli blogin kirjoittamista ja autourheilua olen harrastanut tasaisen harmaasti ja kunnianhimottomasti. Hälläväliä -meiningillä. Molempien harrastusten osalta olen myös lyönyt hanskat naulaan. Monesti. Olen lyönyt hanskat naulaan ja sitten taas ottanut ne naulasta. Molempien kanssa olen ollut kuin nuorallatanssija ja tasapainoillut jatkamisen ja lopettamisen välillä.

Miksi mä en sitten ole lopettanut kokonaan? Jos kaikki olisi niin mustavalkoista niin varmaan olisinkin lopettanut, mutta kaikenkaikkiaan sekä bloggaamisessa, että autourheilussa joku vetää mua puoleensa. Olisinhan voinut lopettaa ja jatkaa tasaisen tyytyväisen elämäni nauttimisesta. 

Yksi pitkä automatka ja syvällinen keskustelu meikäläisen motivaatiopulasta herätti kuitenkin liekin mun sisällä. Huomasin, että kaipasin molempien harrastusten osalta sitä polttavaa tunnetta, sellaista taistelutahtoa ja motivaatiota. Huomasin kaipaavani haasteita. Uskon, että tänä vuonna löydän elämääni haasteet ja tavoitteet etenkin harrastusten kautta.

En edelleenkään haaveile tai edes tavoittele ammattibloggaajan uraa tai mestaruuksia ja menestystä. Mutta haluan haastaa itseni. Haluan haastaa itseni olemaan parempi kuin nyt. Mitä se sitten tuo tullessaan, en tiedä.

Tän ei ole tarkoitus olla mitään uusi vuosi - uusi minä shittiä. Uskon, että se pieni leimahdus olisi voinut tulla marraskuussa, huhtikuussa tai vaikka elokuussa. Nyt se osui tammikuulle. 

En häpeile sitä, ettei mulla ole mitään suunnitelmaa tämän blogin suhteen, en edes ole varma jatkuuko tämä entisellään perheblogina vai nouseeko esille muitakin aiheita. En tiedä postaanko useammin vai harvemmin kuin ennen. En häpeile sitä, että lähes kaikki ajovarusteetkin kaipaisi uusimista. Aion nyt kuitenkin tehdä molempia juttuja sydämellä ja kokeilla vahvistuuko se palo mun sisällä vai ei. Voi olla, että jostain tulee kylmä vesisuihku ja se liekki sammuu jomman kumman tai molempien osalta kokonaan, mutta mitäpä sitä etukäteen varomaan ja pelkäämään.

Tämä on uusi alku.