keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Hääpäivän aamu

Hääpäivän fiilistelyt jatkuvat aamun valmistautumisella. Heräilimme kaason kanssa siinä kuuden maissa ja seitsemältä starttasimme jo kohti kampaamoa.





Meidän häälookeista vastasi Butik Turku. Valmistautuminen alkoi meikillä, jonka mulle taikoi Sanna. Olin todella yllättynyt, miten mun näköinen meikistä tuli. Meikki sai myös kehuja päivän aikana. Meikki kesti myös vauhdikasta menoa iltaan saakka, ainoastaan huulipunaa korjailin vauhdissa hieman.

Kaason toiveet kampauksen suhteen toteutti Sarai ja ihana Charlotta loihti mun hääkampauksen. Itsehän kävin jo aiemmin koekampauksessa, joten meillä oli selvät sävelet. Molemmat olimmekin tyytyväisiä kampauksiimme.




Ennen kuin palasimme takaisin meille, kävimme hakemassa lounasta, sillä hääateriaan olisi kuitenkin vielä tunteja. Muutenkin meillä oli ruhtinaallisesti aikaa, jopa niin paljon, että aika meinasi käydä pitkäksi. Katselimme hetken myös leffaa, kunnes oli aika ruveta pukemaan mekkoja päälle. Puvun pukeminen sujui yllättävän hyvin, vaikkemme olleetkaan harjoitelleet sitä lainkaan!

Puku näytti niin kauniilta ja tykkäsin koko häälookistani. Olisi ollut kamalaa, jos joku ulkonäössä olisi tökkinyt tärkeänä päivänä.





Lähdimme ajoissa kirkolle ja minä valloitin lähes koko takapenkin suuren mekko kanssa. Olin yllättävän rento ja matkalla kuuntelimme hyvää musiikkia, joka rentoutti vielä lisää.

Päästessämme kirkolle, kaasoni lähti valmistelemaan vihkimistä ja itse odottelin autossa tummien lasien takana, sillä en halunnut näyttäytyä vieraille, saati Samulille ennen vihkimistä. Oli siinä naurussa pitelemistä kun vieraita pörräili auton ympärillä, mutta kukaan ei tiennyt minun istuvan autossa. Sain myös ensimmäistä kertaa käsiini kauniin kimppuni, joka oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin.


Pian kaasoni tuli hakemaan minua ja lähdimme kävelemään kohti kirkkoa.....

4 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)