tiistai 2. toukokuuta 2017

Vappu & vappulounas

Heissanheissan! Kuinkas teidän vappu meni?

Itse olen aina vähän huono juhlimaan vappua, sillä viime vuodet olen oikeastaan aina ollut kisoissa vappuna, joten en ole pahemmin muuta puuhaillut tuolloin. Tänä vuonna meidän piti kyllä lähteä kisoihin, mutta toisaalta ei vaan huvittanut ja vallitseva säätilakin oli sen verran kehno, ettei parin päivän palelu ulkona huvittanut. Onneksi me jäätiin kotiin!


Mitään sen ihmeellisempiä suunnitelmia meillä ei ollut, mutta sunnuntaina saimme idean pyytää Samulin perhettä meille syömään vappupäivänä ja itse aloinkin suunnittelemaan tarjoiluja. Kuin kohtalon ivaa, iski mulle pieni flunssa juuri tuolloin, eikä ruoanlaitosta tuntunut tulevan mitään. Kävin kolme kertaa päivän aikana suihkussa ja vielä kerran saunassa, koska palelin sen verran paljon. Onneksi Samuli reippaana poikana siivosi meidän kodin, niin mun ei tarvinnut siitä stressata. Iltaa kohden oloni parani sen verran, että sain muutamat salaatit tehtyä ja kakun leivottua. Haettiin me Alisalle myös vappupallo. Hän itse valitsi pinkin mopon pallokseen, en yllättynyt yhtään valinnasta!



Mitä teillä muuten syödään vappuna?


Koska meidän vappuilu on aiemmin ollut mitä on, mulla ei ollut hajuakaan mitä vappuna syödään! Munkkeja? Simaa? Nakkeja? Tuntuu, että lähes jokaiseen suomalaisten juhlaan kuuluu nakit ja perunasalaatti, joten siitä oli hyvä lähteä liikkelle, niitä siis! Sitten päätin tehdä vain helppoja ja maistuvia ruokia, jotka jaksaisin valmistaa. 




Pöydästä löytyi salaatteja, täytettyjä kananmunia, lihapullia, parsaa, lohkoperunoita.. Tällä kertaa tuli kyllä tehtyä ruokaa ihan liikaa, vaikka taas mietin, että mahtaako olla tarpeeksi.. Oli sitä! Ei kyllä tarvitse heti alkuviikosta laittaa ruokaa kun voidaan syödä jämiä.

Munkit oli pistelty mahoihin jo ennen vappua ja simatkin jäi laittamatta, joten kaupan sima sai kelvata. Jälkkäriksi olin leiponut amerikkalaista juustokakkua, jota muuten tarjoiltiin viime vuonna meidän Vaaleanpunaisilla syntymäpäivillä.


Eloa, iloa ja melua oli vappupäivänä meidän koti täynnä, mutta mulle itselleni vappu on ainakin tosi iloinen juhla, joten teemaan sopivaa juhlintaa! Alisakin väsyi sen verran kovasti, että seitsemän aikaan oltiin jo menossa nukkumaan. Minäkin sain halia pientä vauvaa ja sivusta seurasin kun Samulikin sylitteli pikkuista. Hiljaa mietin mielessäni mahtuisiko meidän elämään sittenkin vielä toinen lapsi? Kenties, mutta ei ehkä vielä ensi vapuksi... <3


2 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)